Zorro (1975)

Ohjaaja: 
Duccio Tessari
Henkilöt: 
Alain Delon, Stanley Baker, Adriana Asti
Lisähenkilöt: 
musiikki Guido De Angelis, Maurizio De Angelis
Maa: 
Italia/Ranska
Tekstitykset: 
English version, svensk text
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
117 min
Teemat: 
USKOMATON ITALIA
Kopiotieto: 
35 mm
Duccio Tessarin Zorro (1975) on A-luokan toimintaseikkailu lähes kaikenikäisille. Alain Delon vastustaa sortovaltaa 1700-luvun Meksikon naamioituneena supermiekkailijana, jolla on myös kesy arki-identiteetti. Guido ja Maurizio de Angelisin lennokas musiikki tarttuu kuin purukumi. Lämmöllä muistettu tv-esitys tammikuussa 1985 oli spagettiviihteen suuria suomalaisia hetkiä.

Kesymmällä arki-identiteetillä varustettu naamiomies Zorro esittäytyi Johnston McCulleyn jatkokertomuksessa The Curse of Capistrano (1919) ja debytoi miltei saman tien suosittuna elokuvasankarina, jonka ensimmäinen tulkitsija oli Zorron merkin (1920) Douglas Fairbanks. Zorro-elokuvia on filmattu nelisenkymmentä, joista puolet on eurooppalaista tuotantoa. 1800-luvun alun espanjalaishenkisessä Kaliforniassa miekkailevaa Zorroa ei Yhdysvalloissa ajatella lännensankarina vaan Batman-tyyppisten supersankarien esikuvana (Batman-mytologian mukaan pikkupoika Bruce Wayne näki Zorron merkin juuri ennen vanhempiensa surmaa). Italialaiset ja espanjalaiset versiot ovat puolestaan eurooppalaisen western-perinteen edeltäjiä. 1960-luvun alussa Zorroon tarttuneet euro-ohjaajat loivat perustaa italowesterneille ottamalla amerikkalaisen seikkailumytologian omaan käyttöön ja osoittamalla, että Espanjan maisemissa saattoi luontevasti kuvata Meksikossa tai USA:n eteläosissa tapahtuvia epookkitarinoita. Villeimmät tulkinnat kuten Luigi Capuanon Zorro ja kolme muskettisoturia (1963) tai Umberto Lenzin Simson ja orjakuningatar (Zorro contro Maciste, 1963) tosin sijoittuivat sadunomaisiin eurovaltioihin ja heittivät seikkailusoppaan muita suuria nimiä.

1975 valmistuneeseen Duccio Tessarin Zorroon voi suhtautua eurooppalaisten zorrojen jatkumon suurena loppunäytöksenä tai paluuna lähtöruutuun. Tuotantoarvot ovat edeltäjiä korkeammat ja aikansa huipputähti Alain Delon esittää kaksoisroolimaista pääosaa. Espanjasta Amerikan mantereelle saapunut kuvernööri Don Diego ryhtyy naamiomieheksi nujertaakseen paikallista talonpoikaisväestöä sortavan konnamaisen everstin, joka on murhauttanut hänen ystävänsä.

Tessari (1926–1994) kuului italowestern-ilmiön perustajajoukkoon varhaisten työtoveriensa Sergio Leonen ja Sergio Corbuccin kanssa. Kaikki kolme siirtyivät vuoden 1964 aikoihin peplum-eepoksista lännenelokuvien ohjaajiksi. Tessari saattaa olla trion vähiten tunnettu nimi, mutta kuuluu silti alan arvostetuimpiin suosikkitekijöihin. Tessari tunnetaan parhaiten Giuliano Gemman kanssa tekemistään elokuvista, joista viimeiseksi jäi Tex Willer -sarjakuvan filmatisointi Tex e il signore degli abissi (1985). Italialais-ranskalaista tuotantoa olevat Tessarin yhteistyöt Alain Delonin kanssa, kovaksikeitetty mafiaelokuva Verta asfaltilla (Tony Arzenta, 1973) ja Zorro, ovat yhtä korkealuokkaisia töitä ja intensiivisen toiminnan osalta Delonin komeimpia saavutuksia.

Zorro sisältää komedian aineksia, mutta siinä missä Tessarin varhaiset elokuvat erottuivat aikansa peplumeista ja länkkäreistä ironisen naurun voimalla, Zorro on enemmän tosissaan kuin 1970-luvun markkinoita hallinnut farssivetoinen seikkailuviihde. Vaikka pelin henki on eskapismi, yhteiskunnalliset jännitteet ovat astetta jyrkempiä kuin harmittomissa hupailuissa ja lastenohjelmissa. Liikutaan sotilasdiktatuuriin kallistuvassa yhteisössä, jossa väkivalta ei ole pelkkä vitsi ja myös sankarit voivat saada surmansa. Elokuvan käsikirjoittaja Giorgio Arlorio oli kolonialistisen sorron kuvauksiin erikoistuneen Gillo Pontecorvon (Taistelu Algeriasta) vakioskenaristi. Pitipä siitä tai ei, toimintaa säestävä Guido ja Maurizio de Angelisin musiikki tarttuu päähän kuin purukumi.

UKK-henkisen nimen Saakelin tunari saanut Franco Lo Cascion parodia Ah sì? E io lo dico a Zzzzorro! (1975) sekoitetaan joissain internet-lähteissä Tessarin elokuvaan, mutta kyse on kahdesta eri teoksesta, joista vain Tessari on nähty maassamme valtakunnan verkossa. MTV:n televisioesitys tammikuussa 1985 sai lehdistön palstoilla huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin elokuvan Suomen teatteriensi-ilta. Muutaman päivän ajan Zorron vaikutus näkyi vahvasti myös peruskoululaisten välituntileikeissä.

– Lauri Lehtinen 31.10.2018