Sana (1955)

Ordet
Ohjaaja: 
Carl Th. Dreyer
Henkilöt: 
Henrik Malberg, Emil Hass Christensen, Preben Lerdorff Rye
Maa: 
Tanska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
123 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA K2014
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Kaj Munkin näytelmästä • uusi kopio 2003
Tanskalaisessa elokuvassa toisen maailmansodan jälkeen jatkoi harvatahtista työtään mestari Carl Th. Dreyer. Kaj Munkin näytelmän pohjalta syntyi klassikkotulkinta Sana (1955), Jyllannin maaseudun uskovaisten kuvaus. ”Sana ei edusta luopumisen karuutta, vaan täydellisyyden”, kirjoitti Jean Sémolué.

Eräs Tanskan suurimpiin lukeutuva näytelmäkirjailija oli pappi, joka vietti suurimman osan elämänsä Vedersrn pienessä kylässä, sielunhoitajana. Hänen nimensä Kaj Munk tuli tunnetuksi kaikkialla Skandinaviassa. Tammikuun neljännen päivän vastaisena yönä 1944 saksalaiset pidättivät Munkin hänen pienessä pappilassaan. Seuraavana aamuna löydettiin hänen eloton ruumiinsa maantienojasta. Vuonna 1925 Munk näki erään nuoren seurakuntalaisensa kuolevan lapsivuoteeseen. Tämä tapaus vaikutti häneen syvästi ja kuohuvat tunteet purkautuivat näytelmään, jonka hän kirjoitti kahdessa päivässä ja jolle hän antoi nimeksi Sana (Ordet). Ensiesitys oli syyskuun 2 päivänä 1932.

Ohjaaja Dreyerin nähdessä sen tuolloin, hän sanoi esityksen jälkeen: ”Se oli minulle yllätys. Rohkeus, jolla Munk käsittelee ongelmia, vaikuttaa suorastaan paradoksaaliselta”. Dreyer jätti teatterin vakuuttuneena siitä, että Sanasta saisi erinomaisen elokuvan. Enemmän kuin 20 vuotta ehti kuitenkin vierähtää, ennen kuin hän teki näytelmän elokuvakäsikirjoituksen. Heinäkuussa 1954 hän aloitti filmauksen Vedersrn ympäristössä. Marraskuun 10 päivänä otettiin viimeiset kuvat Palladiumin studioissa Kööpenhaminassa. Viisi päivää myöhemmin oli elokuva leikattu lopulliseen pituuteensa. Käsikirjoituksessaan Dreyer ilmaisi kaiken sen, minkä Munk sanoi näytelmässään, vaikka hän käytti vain kolmanneksen vuoropuheluista.

Elokuvan näyttelijöiden valitsemisen Dreyer suoritti aivan erityisellä huolella. Hänestä ei ollut tärkeätä vain se, että kukin näyttelijä sopi osaansa, vaan hän piti tärkeänä myös sitä, että osien suorittajat sopivat hyvin toistensa vastanäyttelijöiksi.

”Dreyerin Sana on mitä suurimmassa määrin tanskalainen, ja se vetoaa koko ajan sydämeen ja pitkäjännitteiseen ajattelutapaan. Dreyer on ohjannut filminsä niin kuin suuri taiteilija suorittaa luovaa työtään: hän on katsonut ainoastaan siihen, mitä hänen on ollut sanottava ja miten hän toisi tanskalaisten rakastaman runoilijapapin Kaj Munkin näytelmän uudelleen ihmisille filminsä välityksellä. Sana puhuu suvaitseville, elämää ymmärtäville ihmisille, jotka osaavat soveltaa uskovaisten tavallisesti käyttämiä käsitteiltä ja sanontatapoja koskemaan muitakin elämänilmiöitä. Ruotsalaisen Gustaf Molanderin samasta näytelmästä vuonna 1943 tekemä elokuva on kesy ja tavanomainen tähän verrattuna. Se on lisäksi pinnallisempi siinä mielessä, että siinä oli ulkonaisia dramaattisia nousuja, jotka auttoivat ymmärtämään sisäistä sanottavaa. Dreyerin Sana on poljennoltaan hämmästyttävän tasaista. Kukaan ei osoita korostetusti suuria tunteita, kukaan ei edes nosta ääntään sen vertaa, että se antaisi vaihtelua tasaisesti etenevälle esitykselle. Näin pitää tässä filmissä ollakin”. Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti, 1955)

– PP