The Verdict (1946)

Musta hansikas/Svarta handsken
Ohjaaja: 
Don Siegel
Henkilöt: 
Peter Lorre, Sydney Greenstreet, Joan Lorring
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
86 min
Teemat: 
DEKKARIT VALKOKANKAALLA
Lisätieto: 
Israel Zangwillin romaanista
Harvoin nähty The Verdict (Musta hansikas, 1944) on Don Siegelin tinkimätön esikoisohjaus. Sumuisessa Lontoossa Scotland Yardin veteraanietsivä saa tehtäväkseen lukitun huoneen mysteerin. Maltan haukan parivaljakko Sydney Greenstreet ja Peter Lorre kohtaavat jälleen.

Don Siegelin ensimmäinen pitkä elokuva Musta hansikas perustuu Israel Zangwillin kirjaan The Big Bow Mystery, jota pidetään tavallisesti ensimmäisenä romaanina suljetun huoneen mysteerin alalajissa. Vuonna 1892 kirjoitettu kirja sai satoja seuraajia, joissa muunneltiin samantapaisen täydelliseltä ja ratkaisemattomalta näyttävän rikoksen teemaa. Kuuluisin niistä on Gaston Lerouxin Keltaisen huoneen salaisuus (1907, suomennettiinkin tuoreeltaan).

Don Siegel ei pitänyt Peter Milnen käsikirjoitusta vakuuttavana, mutta hänellä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, sillä Milnen sopimus Warnerin kanssa oli vedenpitävä. Missään tapauksessa Siegel ei aikonut kuitenkaan menettää tilaisuutta ohjata ensimmäinen pitkä elokuvansa. Siegel ei saanut myöskään läpi omaa kuvaajatoivettaan (Robert Burks), mutta tilalle tuli toki Ernest Haller, studion arvostetuin kuvaaja, kuten Siegel selvittää omaelämäkerrassaan A Siegel Film (1993). Siegel toivoi leikkaajaksi Thomas Reillyä, ja toive toteutui, mutta asiat eivät sujuneet toivotulla tavalla: Reilly vietti aikaansa paljolti baarissa.

Hyviä uutisia tarjosi roolitus – Sydney Greenstreet ja Peter Lorre, jotka olivat jo esiintyneet yhdessä sivuosissa tusinoissa draamoissa ja film noir -sarjan teoksissa Maltan haukasta (John Huston, 1941) alkaen. Mustassa hansikkaassa he esittävät poliisipäällikkö Edward Grodmania ja hänen ystäväänsä ja naapuriaan Victor Emmriciä. Näiden henkilöhahmojen vastakohtaiset mutta toisiaan täydentävät persoonallisuudet tuovat elokuvaan erityistä rauhattoman jännityksen ilmapiiriä. Greenstreetin kylmä ironia ja Lorren musta huumori sävyttävät sitä merkillisellä aromillaan.

Romaanin kahdessa edellisessä filmatisoinnissa Täydellinen rikos (Perfect Crime, Bert Glennon, 1928) ja The Crime Doctor (John S. Robertson, 1934) tapahtumat oli siirretty nykyaikaan. Siegel sitä vastoin hyödyntää viktoriaanisen mysteerin tunnuspiirteitä: Lontoon katuja ympäröivää sumua, tapahtumapaikkoina olevia ylikalustettuja huoneita, ja moraalisen löyhyyden ilmapiiriä, jota henkilöi revyylaulaja.

Kiinnostavin piirre alusta alkaen on kuitenkin tapa, jolla poliisipäällikkö purkaa omaa turhaumaansa. Grodman on pakotettu eroamaan virastaan, koska hänen rikostutkinnassaan tapahtunut virhe on johtanut viattoman henkilön teloitukseen. Kun hänen naapurissaan löytyy vainaja suljetussa huoneessa, Grodmanille tarjoutuu tilaisuus palauttaa kunniansa ja kostaa seuraajalleen. Monimutkaisen juonen kaikki vaihtoehdot pysyvät auki, ja Siegel painottaa tapauksen eri puolia niin, että kukin henkilöhahmo vuorollaan joutuu epäillyksi, ja lopputulos on täydellinen yllätys. Jack Warner ei kuitenkaan pitänyt Siegelin näkemyksestä, ja hän vaati miedontamaan sitä lisäämällä otoksia, jotka viittaavat syyllisen henkilöllisyyteen hyvissä ajoin. Siegelin luoma kiehtova ilmapiiri säilyttää silti voimansa. Sumulla hän paikkasi lavastuksen puutteita jopa silloin, kun kuvausten aikana tapahtui lakko. Lähikuvat Greenstreetin kasvoista korostavat hänen epätoivoaan alussa, mutta ne saavat uuden sisällön lopun lähestyessä.

Siegel osoitti tyylinsä iskevyyden yhteen huoneeseen rajatuissa jaksoissa. Juryn työskentelyssä on kasvavaa jännitystä jopa niin, että jaksoa voi pitää edelläkävijänä Valamiesten ratkaisulle (Sidney Lumet, 1957). Kamera-asettelu ja jakson suunnittelu luo jännitystä myös Lorren ja Greenstreetin kohdatessa toimistossa. Henkilöhahmojen liikkeet ja asennot rakentavat voimakkaasti epäilyksen ilmapiiriä. Siegel käyttää myös varjoja ilmapiirin luomiseen. Hän korostaa porraskäytävän uhkaavaa luonnetta, näyttää rikollisen liikkeet varjojen kautta ja korostaa kalterien varjoja vankisellissä. Tällaiset tehokeinot olivat tyypillisiä Michael Curtizille, joka pyysi ystäväänsä ja työtoveriaan Siegeliä ohjaajakumppanikseen ja lykkäämään Mustan hansikkaan tekoa. Siegelillä oli kumminkin nyt kiire päästä kyntämään ikiomaa uraansa.

– Ricardo Aldarondon mukaan ("Beyond the Limits of 'B' Movies" kirjassa Don Siegel. Festival de San Sebastián / Filmoteca Española. Donostia-San Sebastián / Madrid, 2010), AA 30.3.2014