Games of Love and Chance (2003)

L'Esquive
Ohjaaja: 
Abdellatif Kechiche
Henkilöt: 
Osman Elkharraz, Sara Forestier, Sabrina Ouazani
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
117 min
Teemat: 
ABDELLATIF KECHICHE
Yleisö- ja arvostelumenestyksessä Games of Love and Chance (L’Esquive, 2003) monikulttuurisen lähiökoulun oppilaat harjoittelevat Marivaux’n näytelmää vuodelta 1730. Korkea- ja populaarikulttuuri, vanha ranska ja nuorten kieli rinnastuvat pitkälti amatöörinäyttelijöiden kanssa toteutetussa elokuvassa.

Pienellä, 450 000 euron budjetilla tehty Abdellatif Kechichen toinen pitkä elokuva L’Esquive voitti yllättäjänä parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen César-palkinnot Ranskassa. Se edustaa niin kutsuttua beur cinémaa, joka kuuluu 1980-luvulla alkaneeseen, Maghrebi- eli pohjoisafrikkalaistaustaisten ranskalaisten itseilmaisua painottavaan kulttuuriin. Suuri osa beur cinéman elokuvista sijoittuu L’Esquiven tavoin banlieu-ympäristöön eli kaupunkilähiöön. Monet tunnetuimmista beur-elokuvista korostavat lähiöiden ja niiden asukkaiden väkivaltaista elämää – tunnetuimpana ehkä Mathieu Kassovitzin La Haine (1995) – ja tässä mielessä L’Esquive onkin poikkeus: siinä on keskiössä nuorten elämän eri puolet ongelmineen mutta myös rakkauksineen ja iloineen. Cineasten Richard Portonin sanoin elokuva on ”sekoitus Kechichen omaleimaista yhteiskunnallista kommentaaria ja romanttista komediaa, joka haastaa, mutta ei uhkaa, suurta yleisöä”.

Elokuvan englanninkielinen nimi Games of Love and Chance viittaa Marivaux’n 1700-luvulla ilmestyneeseen näytelmään Le Jeu de l'amour et du hasard, jota elokuvan nuoret harjoittelevat koulua varten. Näytelmässä rakastavaiset vaihtavat rooleja palvelijoidensa kanssa. Näytelmän – ja elokuvan – kehyksenä on vaikeudet vaikuttaa omaan yhteiskunnalliseen asemaansa. Elokuvassa ”virallisen” Ranskan ja nuorten oman elämänpiirin vastakohtaisuus tulee esille näytelmän kielen ja nuorten kielen rinnastuksesta. Klassinen näytelmä alleviivaa myös, kuinka koululaitos pyrkii vahvistamaan Ranskan perinteistä valtakulttuuria monikulttuurisissa yhteisöissä. Toisaalta nuorten halu hallita Marivaux’n teksti on osoitus heidän tahdostaan olla myös osa ranskalaista yhteiskuntaa, ja todistaa, että klassikoilla voi olla merkitystä nuorten elämässä.

Pariisin liepeillä Cité des Francs-Moisinsissa kuvatun elokuvan nuoret asuvat grand ensemblessa, kaupunkilähiön maamerkiksi rakennetussa kerrostalokompleksissa, joka kätkee sisäänsä omanlaisensa mikroyhteiskunnan. Elokuva tapahtuu pitkälti ulkotiloissa, ja citén betoniarkkitehtuuri muovaa nuorten olemassaoloa: se on samalla suojapaikka ja vankila. Urbaanin, edistyksellisenä pidetyn kaupunkisuunnittelun virheet ja laiminlyönnit näkyvät kuvassa. Näytelmän harjoitukset tapahtuvat usein ulkona, banlieun amfiteatterissa, joka toimii näyttämönä myös nuorten omille, jännitteisille ihmissuhteille. Elokuva ei kuvaa lähiötä yksinkertaistetun negatiivisena tai positiivisena ympäristönä, vaan käsittelee monitahoisesti nuorten monikulttuurista porukkaa ja yhteiskuntaa, jossa he elävät.

Elokuvasta välittyy dokumentaarisuus, joka on pitkälti silmälumetta. Myös Kechiche itse vierastaa ajatusta dokumentaarisuudesta: käsivarakuvaus johtuu osittain pienistä resursseista, elokuva on tarkkaan käsikirjoitettu, eivätkä nuoret esitä itseään vaan roolihahmoja. Aikuisrooleissa on ammattilaisia ja nuoret harjoittelivat pitkään ennen kuvauksia. Saadakseen nuorten kielen kuulostamaan autenttiselta Kechiche teki myös syvällistä tutkimustyötä, mm. istumalla ja kuuntelemalla nuoria pikaruokaloissa. Osa ranskalaisista katsojista ei aina ymmärtänyt, mitä elokuvassa sanotaan – mikä osaltaan kertoo elokuvan kuvaamasta, eri luokkiin jakautuneesta Ranskasta.

– Marjo Pipinen 26.2.2014, lähteinä Jehanne-Marie Gavarini, ”The Cité’s Architectural, Linguistic and Cinematic Frontiers in L’Esquive” (Frontiers of Screen History: Imagining European Borders in Cinema, 1945-2010, 2013); Richard Porton, ”Marivaux in the ’Hood: An Interview With Abdellatif Kechiche” (Cineaste, Winter 2005)