Kohtalo (1997)

Al-massir/Ödet
Ohjaaja: 
Youssef Chahine
Henkilöt: 
Nour El Sherif, Laila Eloui, Hani Salama
Maa: 
Egypti
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
135 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA K2014
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Arabimaailman elokuvan suureksi taiteilijaksi nousi egyptiläinen Youssef Chahine. Hänen historiallinen elokuvansa Kohtalo (1997) sijoittuu 1100-luvun Andalusian maurilaiseen kultakauteen, päähenkilönä filosofi, lainoppinut ja lääkäri, suvaitsevaisuuden puolestapuhuja Averroës.

Youssef Chahine (s. 1926) on Egyptin  kuuluisin elokuvaohjaaja. Kohtalo on hänen 33. pitkä näytelmäelokuvansa. Kuten monilla muillakin maansa taiteilijoilla, hänelläkin on ollut vaikeuksia sekä kotimaansa viranomaisten että muslimifundamentalistien kanssa. Joskus hän tuntuu tekevän elokuvia suorastaan henkensä kaupalla. Kohtalossa hän viimein ottikin aiheekseen uskonnollisen suvaitsemattomuuden. Tarinan sijoittaminen 1100-luvun Andalusiaan on epäilemättä helpottanut teeman käsittelyä. Hänen luomansa visio Córdobasta suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon tyyssijana toimii paitsi kiehtovan historiallisen tarinan näyttämönä myöskin projektiona hänen omista lapsuudenkokemuksistaan Aleksandriassa, jossa muslimit, kristityt ja juutalaiset elivät sovussa rinnakkain.

Elokuvan päähenkilö on filosofi ja matemaatikko, lääkäri ja tuomari Averroës (1126-98), jolla oli keskeinen rooli antiikin Kreikan henkisen perinnön välittämisessä länsimaille. Yksi hänen tärkeimpiä pyrkimyksiään oli löytää yhteys Aristoteleen ja Koraanin välillä – samaan tapaan kuin hänen kristityt kollegansa tulevina vuosisatoina yrittivät selittää Raamatun ja Aristoteleen yhteismahdollisiksi. Averroës joutui kuitenkin oman aikansa fanaatikkojen ja poliittisten opportunistien uhriksi ja monet hänen kirjoituksistaan ja kommentaareistaan päätyivät rovioille. Hänen perintönsä pelastui osaksi hänen oppilaidensa kopioimina ja kristikuntaan salakuljettamina latinan- ja hepreankielisinä versioina – olkoonkin että roviot hehkuvat sielläkin. Näin todentui hänen uskonsa ajatusten kahlitsemattomuuteen.

Kohtalo on synkästä aiheestaan huolimatta lähes optimistinen ja ennen kaikkea suurenmoisen elämänuskoinen elokuva. Laulu ja tanssi näyttäytyvät eräinä tärkeimmistä fundamentalismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen taistelun muodoista. Vihanpidon ja kiihkon vastapoolina on kunnioitus, hellä rakkaus ja huolenpito ei vain eroottisten tunteiden kohteesta vaan myös oppi-isistä ja viisaista naisista. Chahine osoittaa loistavaa kykyä yhdistää traagisia ja koomisia, filosofisia ja aistillisia aineksia rikkaaksi, riemastuttavaksi mosaiikiksi. Antoine de Baecque on verrannut elokuvaa jokeen, "jonka lähteet ovat Euroopan muslimien historiassa 1100-luvulla, joka vahvistuu suvaitsevaisuuden ja nautinnon virroista ennen kuin se laskee oman aikamme 'kysymysten' mereen". Mutta kuten hän edelleen toteaa, kyseessä on joki, jonka kulku ei ole rauhallista, säännöllistä ja ennakoitavaa. Kerta toisensa jälkeen se kiihtyy koskissa ja putouksissa – löytääkseen taas uusia hiekkarantaisia suvantoja.

– HB 18.2.2000 – Kati Sinisalon (Helsingin Sanomat, NYT-liite 24/1998) ja Antoine De Baecquen mukaan (Cahiers du Cinéma, octobre 1997) mukaan