Parade (1974)

Ohjaaja: 
Jacques Tati
Henkilöt: 
Jacques Tati, Karl Kossmayer
Maa: 
Ranska/Ruotsi
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
S
Kesto: 
88 min
Teemat: 
JACQUES TATI
LAPSILLE
Kopiotieto: 
16 mm
Lisätieto: 
TV-elokuva, kuvattu videolle
Ruotsin televisiolle videokuvatussa Paradessa (1974) Tati palasi alkulähteilleen. Tukholmalaisessa sirkuksessa kuvattu lämmin ja hyväntuulinen perheohjelma esittelee akrobaatteja, jongloorejä ja muita taiteilijoita, ja taitojaan pantomiimikkona esittelee myös Tati itse sirkustirehtöörin hahmossa.

Monet kokit ovat olleet hämmentämässä Jacques Tatin Paraden tuotantoa. Aluksi siitä piti tulla ruotsalainen tv-ohjelma, mutta loputtoman tuotannollisen soutamisen ja huopaamisen sekä uudelleenkirjoitusten jälkeen siitä tuli ranskalainen elokuva, joka yhtäkaikki on lähellä alun perin tähtäimessä ollutta tv-ohjelmaa. Kansainväliselle elokuvatuotannolle on häpeäksi, että nykyajan elokuvakomedian ainoa nero joutuu työskentelemään näin epävarmoilla ehdoilla. Tatia varten pitäisi oikeastaan olla erityinen kansainvälinen elokuvarahasto. Olkoonkin, että hän on elokuvanteossaan kallis ja pikkutarkka herra, mutta yleensä hänen töistään myös tulee jotakin.

Parade ei ole mikään varsinainen Tati-elokuva siinä mielessä kuin olemme hänen hienosyiseen huumoriinsa tottuneet, vaan lämmin ja antelias perheohjelma, tukholmalaisessa sirkuksessa toteutettu sekoitus kabareeta ja sirkusta, tv-ohjelmaa ja Tatia itseään. Koko juttu on tallennettu videonauhalle ja siirretty sitten filmille – tekniikka, jota sekä Tati että ruotsalaiset tuottajat ovat käyttäneet ensimmäistä kertaa. Ehkäpä tästä osittain johtuvat elokuvan tietyt kömpelyydet, kuten epäselvät kuvalliset tehosteet, vaappuva kuvaus, hyppivät leikkaukset, synkronisoinnin puutteet, mutta juuri tämän vuoksi ne ovat yhtä anteeksiannettavia. Tati on joutunut tinkimään monista itsestään selvistä vaatimuksistaan, sillä tunnetusti hän on perfektionisti, joka aikaisemmissa elokuvissaan ei ole jättänyt metriäkään tai neliösenttiäkään kuvistaan sattuman varaan.

Fantastista – eikä mitenkään yllättävää – on se, että Tatin ominaislaatu ja lämpö ovat säilyneet läpi kaikkien näiden vaikeuksien ja nostavat Paraden hyviksi toveiksi huumorin huipuille. Voimme iloita pelkästään siitä, että hän on läsnä, vaikkei hän teekään tässä tai saakaan tehdä sellaista, mitä olemme pitäneet hänen varsinaisena suurena työnään. Hän antaa suuren roolin yleisölle ja kunnioittaa sitä. Akrobaatit heittävät kuperkeikkojaan, jonglöörit ja muut taiteilijat tekevät omia temppujaan. Tati itse on ihmeellinen esittäessään vuoden 1900 tenniksenpelaajaa ja ilmiömäinen hevosmiehenä, jalkapalloilijana, kalastajana, nyrkkeilijänä tai poliisina.

Surumielisellä tavallaan Tati tässä tekee rakkaudentunnustuksensa sirkukselle ja kabareelle. Tatille klovni ei ole kuollut. Jos Fellini rakentaa muistomerkin klovnin kadotetulle viattomuudelle, niin Playtimen tekijä pyrkii säilyttämään eleen, aktin geometrian kaiken huumorin, koomisen voiman. Vaikutelmaa vahvistaa se tärkeä osuus, jonka Tati on suonut äänelle ja musiikille. Elokuvaohjaajan kontrollissa klovni-Tati näyttelee ikään kuin elimellisenä kaksoisolentona. Parade on elokuva, jossa jokaisella asialla ja numerolla on juuri oikea kestonsa. Maskittomana ja arkiasussaan Tati esiintyy omana itsenään rakentaen virikkeitä ja siltaa yleisöön päin.

– Mauritz Edströmin (DN 9.2.1975) ja Alain Lacomben (Ecran 33, février 1975)