Pimeys odottaa (1985) + Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen (1990)

I väntan på mörkret/Waiting for Darkness
Ohjaaja: 
Pauli Pentti
Henkilöt: 
Pekka Valkeejärvi, Riitta Havukainen, Arno Virtanen
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Antti Lindqvist
Maa: 
Suomi
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
yht. 118 min
Teemat: 
HOMMAGE À ANTTI LINDQVIST
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
vieraana Pauli Pentti • alkukuvana nähdään Antti Lindqvistin oma ohjaustyö Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen (Suomi 1990), 40 min, 16mm
Kaurismäkien kanssa työskennelleen Pauli Pentin esikoisohjaus Pimeys odottaa (1985) on surumielinen jännityselokuva, jonka toisena käsikirjoittajana toimi elokuvakriitikko Antti Lindqvist. Elokuvan alkukuvana nähdään Lindqvistin ensimmäinen oma ohjaus Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen (1990). Lyhytelokuva täydensi kuvaa kollega Pertti Lumirakeesta ja todellisuudesta, jossa tekijät ja ruotijat mahtuivat samoihin pöytiin.

Pauli Pentti (s. 1958) opiskeli fysiikkaa Teknillisessä korkeakoulussa, vaikutti teekkarien elokuvakerho Montaasissa ja Pekka Hyytiäisen elokuvissa. 1980-luvun alussa hän liittyi Kaurismäkien ryhmään Arvottomien apulaisohjaajana sekä Valehtelijan ja Rikoksen ja rangaistuksen käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana. Hän toimi myös Kansan Uutisten ja Filmihullun elokuvakriitikkona ennen debyyttiohjaustaan Pimeys odottaa. Sen toisena käsikirjoittajana vaikutti Antti Lindqvist (1953-2013), niin ikään alkujaan Kansan Uutisten elokuvakriitikko, joka 1983-1998 työskenteli Katso-lehden, vuodesta 1998 TV-maailman elokuvatoimittajana ja kriitikkona.

Elokuva kuvattiin noin 15 päivässä elokuussa 1984, mikä Pentin sanoin merkitsi noin 15 hermoromahdusta entisiksi muuttuneiden ystävien keskuudessa ja 15 kilon painonpudotusta. Pimeys odottaa alkaa lainauksella Ernest Hemingwayn romaanista Jäähyväiset aseille: ”Maailma tappaa tosi hyvät, tosi lempeät ja tosi rohkeat puolueettomasti, jos et ole mikään niistä voit olla varma, että se tappaa sinutkin, mutta ilman erityisempää kiirettä. ” Lehdistötiedotteessa elokuvaa luonnehdittiin ”klassiseksi, nurinniskoin käännetyksi kolmiodraamaksi”, ”perinteiseksi dekkariksi, suomalaisen syväksi uneksi.”

Pimeys odottaa on meillä kohtalaisen harvinainen dekkari. Samalla se on matka ihmisten itsepetokseen ja pelielämään. Lisäksi Pimeys odottaa on katsaus Suomen ja Helsingin näkymiin – siitä suunnasta, mistä yleensä ei suostuta keskustelemaan. Elokuvan juoni rakentuu aviouskottomuuden lavastamiselle. Sekatyömies Matti Mäki ei ole saanut otetta toiveisiinsa. Työnsä ei innosta eikä aina nainenkaan. Myös poliisille hän on vanha tuttu. Kohtalo vie hänet jälleen tekemisiin poliisin kanssa. Tällä kertaa hän suostuu yhteistyöhön rikostarkastajan kanssa. Tämä maksaa Matti Mäelle pienen korvauksen siitä, että hän hankkii todisteet rikostarkastajan vaimon uskottomuudesta. Petturuus kerrostuu ja pettäjienkin ymmärrys joutuu koetukselle, petos tapaa kasvaa myös itsepetokseksi. ”Maailma murtaa meistä jokaisen, ja jälkeenpäin moni on vahva siitä, mistä on murtunut.”

Aikalaiskritiikki näki Pauli Pentin ensimmäisessä ohjaustyössä voimakkaasti tekijän omien esikuvien vaikutuksen. Kirjoitettiin, miten ulkomaisten ohjaajien ja kirjailijoiden tyyli oli ikään kuin siirretty tapahtuvaksi Helsinkiin. Keskisuomalaisen Jarmo Valkola kritiikissään kirjoitti, miten elokuvassa on suomalaisen eksistentialismin ohella ainakin hitchcockmaista jännityksenkehittelyä, bressonilaista asketismia ja Jean-Pierre Melvilleltä peräisin olevaa kohtalokkuutta, lopullisen tuomion odottamista. Myös Raymond Chandlerin ja amerikkalaisten film noir -elokuvien vaikutteet ovat selviä ja ne pantiin merkille muissa arvioissa. Tuolloin 26-vuotias ohjaajadebytantti kertoi ihailevansa Jean-Pierre Melvillen eleettömyyttä elokuvassa ja Anton Tsehovin lakonisuutta kirjallisuudessa ja halusi korostaa noita elementtejä myös omassa elokuvassaan.

Helsingin Sanomien Helena Ylänen luonnehti elokuvaa vainoharhaiseksi rikostarinaksi, jossa maailma on paha ja kukaan ei ole sitä, miltä näyttää. Ylänen esitti elokuvasta mielenkiintoisen uuden tulkinnan viikon kuluttua hänen omasta ensi-ilta-arvostelustaan. Tulkinnan mukaan tarina on päähenkilön unta ja silloin ”osaset ja tyylittelyt loksahtavat paikalleen. Sen absurdius paljastuu täydellisesti vasta lopussa, jolloin kaikki valheet, niin tarinan kuin ilmaisunkin konnankoukut on keritty auki. Ohjaajan kunnianhimoisena tarkoituksena on ollut yhdistää mahdollinen ja kuviteltu siten, että molemmat toimivat yhtä aikaa. Liiallinen luottamus katsojan ymmärryskykyyn on saanut aikaan sen, ettei unitaso ilmene kovin selvästi.”

- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 7.3.2014

 

Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen

Antti Lindqvist kirjoitti uransa aikana kritiikkejä Tv-maailmaan, Katso-lehteen ja Kansan Uutisiin. Ennen esikoisohjaustaan Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen Lindqvist oli tehnyt käsikirjoitukset Pauli Pentin elokuvaan Pimeys odottaa (1985) ja Mika Kaurismäen Paperitähteen (1989) sekä julkaissut romaanin Kävelykepin siemenet. Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen on dokumentti elokuvakriitikko Pertti Lumirakeesta. Näin elokuva on ainutlaatuinen, sillä siinä kriitikko on saanut ohjattavakseen kriitikon ja Lindqvist on tehnyt henkilökuvan kollegastaan.

Lumirae on elokuvassa 50-vuotisen elämänsä aikana ehtinyt olla monena, laulajana, näyttelijänä sekä elokuvissa että teatterissa, runoilijana. Lindqvist ei ole viisaasti yrittänyt tunkea kaikkea mahdollista 40 minuuttiin, vaikka paljon siihen onkin mahtunut. Kriteerinä Lindqvistillä on ollut kuvauksellinen toiminnallisuus. Lindqvist kertoi esikoisenohjauksensa ilmestymisen aikoihin että kriitikon työstä ei saa kovin toimivia kuvia ja että hän on halunnut ottaa esiin muita asioita.

Lindqvistin elokuvalla ei ole varsinaista vertailukohtaa suomalaisessa tuotannossa. Hän on myöntänyt esikuvikseen Godardin ja etenkin Jacques Tatin. Lumirae luonnehti dokumenttia läpinäytellyksi ja tyylitellyksi, pienimuotoiseksi  spektaakkelinomaiseksi elokuvaksi, joka on kaukana tavanomaisista tv-dokumenteista. Elokuvan sisään on rakennettu monenlaisia vinkkejä. Ohjaaja on pyrkinyt saamaan mukaan elokuvahistoriaan ja eri lajityyppeihin liittyviä viittauksia. Elämä ja elokuva käyvät kuin käsi kädessä. Usein siirrytään tietoisesti kuvasta kohdehenkilöön. Poijut Merihaan rannassa ja pallo Lumirakeen jalassa kuvastavat elämän häilyvyyttä ja tragiikkaa.

Äänien ja kuvien, yksityiskohtien symbolinen arvo ja merkitys ei yhdellä katsomalla tahdo selventyä. Pääosan esittäjän muistot kotikaupunki Lahdesta, äidistä, ryyppyreissuista kerrotaan hauskan herkästi. Elokuva ei oikeastaan ole henkilökuva tai dokumentti, vaan kohdehenkilö alkaa elää siinä omaa elämäänsä ja näytellä itsensä näköistä miestä. Lumirakeita sataa Lumirakeen päähän, mutta kriitikko vain hymyilee ja näyttää onnelliselta mieheltä. Ajatukselliset vitsit ja mielleyhtymät herättävät kiinnostusta. Kuvakerronnan, kohdehenkilön puheen ja äänitaustan yhteismitalliset jännitteet aivan kuin kommentoivat elämän ja olevaisen perimmäistä olemusta.

- Helsingin Sanomien 5.11.1990, Demarin 6.11.1990 ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 7.3.2014