Mondo Cane – tämä on maailma (1962)

Mondo Cane/Mondo Cane – det grymma livet
Ohjaaja: 
Gualtiero Jacopetti, Franco Prosperi, Paolo Cavara
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Gualtiero Jacopetti • musiikki Riz Ortolani
Maa: 
Italia
Tekstitykset: 
svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
105 min
Teemat: 
STRANGER THAN FICTION
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
versiossa suomenkielinen kertoja
Ohjaajapari Jacopettin ja Prosperin suosittu läpimurto Mondo Cane – tämä on maailma (1962) leikkaa tapakulttuurista toiseen ironisen iskevästi. Näennäisen eksoottiset kuvat kertovat pohjimmiltaan eksotiikan kuolemasta maailman ”pienenemisen”, massaturismin ja ympäristötuhojen myötä. Traagisesta kepeäksi liukuva Riz Ortolanin musiikki huomioitiin Oscar-ehdokkuudella.

Muuan koira on kuollut. Sen isäntä ja emäntä seisovat kalifornialaisella koirien hautausmaalla ja itkevät, kun mustapukuiset miehet sukevat arkun ja hautaavat nelijalkaisen ystävän. Näyttämö vaihtuu Taipeihin, Formosalle, ravintolainteriööriin: koiria teurastetaan, valmistetaan ja tarjoillaan suurena herkkuna.

Seuraa toisia kohtauksia, toisia paikkoja. Erään uusguinealaisen heimon tyttöjä lihotetaan häkissä, kunnes he painavat 120 kiloa ja voivat tyydyttää laihan vanhan päällikön seksuaaliset toiveet. Amerikkalaisessa laihdutuslaitoksessa hierotaan vanhahkoja, hyvin ravittuja rouvia jotta he pääsisivät ylimääräisistä kiloistaan. Sisilialaisen lahkon jäsenet pahoinpitelevät itseään julkisesti lasinsiruilla pitkänä perjantaina. Borneolaiset alkuasukkaat tappavat sadoittain sikoja joka viidestoista vuosi järjestettäviin eläimellisiin syömäorgioihin. Indonesialaiset kalastajat kostavat haikaloille työntämällä myrkyllisiä merisiilejä niiden kurkkuun, mistä kärsivät ainakin viikon ennen kuin kuolevat. Roomalaisen “Sacconi Rossi’ veljeskunnan jäsenten lapset puhdistavat sunnuntaisin pääkalloja vanhalla maanalaisella hautausmaalla. Ihmiset sikailevat Reeperbahnilla tai hoitavat krapulaa Tokiossa.

Italialainen Gualtiero Jacopetti on työtovereineen matkannut ympäri maailmaa keräten aineistoa dokumenttielokuvaansa Mondo Cane. Alkuperäinen nimi tarkoittaa “Koiramaailmaa” ja kertoo noin 30 lyhyen episodin kautta koko maailman julmuuksista, typeryyksistä ja perversiteeteistä.

Jacopetti tekeytyy totuudenpuhujaksi, joka esittää olemassaolomme ilman verhoja. Hän paljastaa sivilisaatiomme alla kulkevan primitiivisyyden ja pyrkii osoittamaan, että ihmisen barbaria on varsin samanlaista kaikissa kulttuureissa. Kontrastiefektit ovat hänen menetelmänsä. Usein taidokkaasti kuvatuissa ja rajusti yhteenleikatuissa kuvissa hän tekee selkoa havainnoistaan.

Itse asiassa Mondo Cane on eräänlainen tirkistelyelokuva, väkivallan pornografiaa, joka etnografian valepuvussa tekee sensaatiota todistaakseen jonkin yksioikoisen teesin. Hänen kuvaamansa tavat ja ilmiöt näyttävät oikeastaan alkeellisilta ja viattomilta itse elokuvan edustaman ideologian rinnalla. Hänen tarkkailunsa, tapansa sivuuttaa ihmiset on hyytävää seurattavaa. Säälimättömyyden huippu lienee kuvaus Singaporen kuolemantalosta. Jacopetti tunkeutuu sisään ja kuvaa kurjien ihmisten kuolinkamppailua siirtyäkseen pian lähistön kapakoihin. Saamme tietää, että kiinalaiset ovat laiskoja ja ahneita ja kiinnostuneita vain syömisestä ja yhdynnästä.

Vaikka Jacopetti on esittänyt, että jokainen kuva on aito ja väärentämätön, ovat monet yksityiskohdat selvästi järjestettyjä, manipuloituja. Toki mukaan mahtuu paljon kiehtovaa ja myös aidosti koskettavaa aineistoa. Ilmeisimpänä esimerkkinä Bikini-saaria käsittelevät jaksot. Atomikokeiden radioaktiivinen säteily on vahingoittanut luonnon järjestelmää niin että keuhkokalat kiipeävät puuhun, linnut kaivautuvat maahan ja merikilpikonnat ovat menettäneet suuntavaistonsa: munimisen jälkeen ne eivät palaa merelle, vaan jatkavat suoraan maihin ja menehtyvät kuumassa auringossa.

Mauritz Edströmin (Dagens Nyheter 16.10.1963) mukaan ST