Munekatan sisarukset (1950)

Munekata kyôdai
Ohjaaja: 
Yasujiro Ozu
Henkilöt: 
Kinuyo Tanaka, Hideko Takamine, Ken Uehara
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Kogo Noda
Maa: 
Japani
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
S
Kesto: 
116 min
Teemat: 
YASUJIRO OZU
Munekatan sisarusten (Munekata kyôdai, 1950) pääosiin Ozu sai kaksi suurta näyttelijätärtä. Modernia Marikoa esittää Mikio Narusen muusa Hideko Takamine, ja kimonoon sonnustautuvaa perinteistä Setsukoa tulkitsee Kenji Mizoguchin elokuvista kuuluisa Kinuyo Tanaka.

Kaksi Japanin suurinta näyttelijätärtä ja useita muita huomattavimpia näyttelijöitä, kuten Ken Uehara ja Chishu Ryu, valittiin mahtavaan "prestige-tuotantoon", joka Ozu palkattiin ohjaamaan. Munekatan sisarukset ovat yhtä kuin Setsuko, jota esittää Kenji Mizoguchin lempinäyttelijätär Kinuyo Tanaka, ja Mariko, jota tulkitsee Mikio Narusen suosikki Hideko Takamine. Kipakka ja moderni Mariko pukeutuu länsimaisiin asuihin ja ilmentää sodanjälkeisen Japanin vapautunutta naiskuvaa, kun taas levollinen ja perinteinen Setsuko sonnustautuu kimonoihin.

Setsuko kamppailee pitääkseen pinnalla baarinsa Tokiossa ja selviytyäkseen liitossa raa'an, alkoholisoituneen miehensä kanssa. Mariko saa selville, että muuan antiikkikauppias on ollut kerran rakastunut Setsukoon, ja vaikka Mariko on häneen itsekin ihastunut, hän yrittää lietsoa näiden romanssia uuteen liekkiin. Korostaakseen jännitteitä modernisuuden ja perinteen, vanhan ja uuden Japanin välillä Ozu nostaa esiin kuvankauniita tapahtumapaikkoja, kuten Kyoton Moss-temppelin, vuoristohuvilan Hakonessa ja Yakushiji-temppelin Naran lähellä. Vaikka Munekatan sisarukset on lineaarisempi ja mutkikkaammin rakennettu kuin mikään muu Ozu-elokuva se on kompositioltaan luonteenomaisen ankara ja hienostunut. Sovinnaisuudesta se työstää syvällistä tunnetta.

– James Quandt (Cinematheque Ontario, Winter 2004 Programme Guide)

Yasujiro Ozu sanoi: "Ollakseni rehellinen minusta on vaikea tehdä elokuvaa romaanista. On pakko työstää kirjailijan mielikuvituksen luomusta, ja on valittava henkilö esittämään roolia, joka on jo ennakolta luotu. Kirjoittaessani itse mielessäni on aina alusta alkaen määrätty näyttelijä, ja tämä auttaa luomaan roolihahmon elokuvaan. Itse asiassa", hän, tyypillistä kyllä, lisäsi, "tämän elokuvan tekeminen oli minusta helppoa." Aivan liiankin helppoa, on houkutus lisätä. Ozun hankaluutena oli myös se, että hän työskenteli  (ensi kertaa urallaan) uudelle yhtiölle, Shintoholle, ja Shintohon vaatimuksesta elokuvan nimekkäille tähdille rakenneltiin romanttisia suhteita, millaisessa Ozu ei koskaan ollut vahvoilla. Kaiken lisäksi Kinuyo Tanaka oli juuri palannut Amerikasta täynnä itseään ja uusia näkemyksiä näyttelemisestä, joista yhdestäkään Ozu ei ollut samaa mieltä. Poikkeuksellista kyllä Ozun kuultiin ärhentelevän näyttelijästä. Silti elokuva valittiin seitsemänneksi Kinema Jumpon vuosilistalla.

– Donald Richie (Ozu. Berkeley, Los Angeles, London: University of California Press, 1974)

Shintoho ("Uusi Toho") oli perustettu 1947, ja lyhyen kukoistuskautensa aikana se etsi tuotantoihinsa hyviä ohjaajia. Ozun lisäksi sille ohjasivat Mikio Naruse (Okasan, 1952) ja Kenji Mizoguchi (O'Haru, 1952). Ozu sai hyvän sopimuksen mutta ei päätösvaltaa tarinasta eikä näyttelijöistä. Pohjana oli populaarin kirjailijan Jiro Osaragin jatkokertomusromaani. Ensi kertaa Ozu-elokuvan päärooleissa oli sellaisia suuria näyttelijöitä kuin Ken Uehara ja Hideko Takamine. Ozua vaivasivat tarinan jyrkkä kahtiajako perinteisyyteen ja modernisuuteen, samoin melodramaattiset konventiot (sisarukset rakastavat samaa miestä, juopon äkillinen kuolema, nainen kieltää jalosti rakkauden. "Raskaan" käsikirjoituksen hän otti ohjatakseen "hyvien kevyellä" otteella.

– David Bordwellin mukaan (Ozu and the Poetics of Cinema. BFI / Princeton University Press, 1988) AA 22.4.2014