Kymmenen käskyä (1956)

The Ten Commandments/De tio budorden
Ohjaaja: 
Cecil B. DeMille
Henkilöt: 
Charlton Heston, Yul Brynner, Anne Baxter, Edward G. Robinson, Yvonne De Carlo, Debra Paget
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
220 min
Teemat: 
ELOKUVA USKONNON PEILINÄ
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Kymmenen käskyä (1956) oli Cecil B. DeMillen tulkinta kolmen monoteistisen maailmanuskonnon yhteisestä ikitarinasta täynnä kerronnan iloa vaikkapa jaksossa, jossa Mooses (Charlton Heston) laskeutuu Siinain vuorelta lain tauluja kantaen, vain huomatakseen, että valittu kansa on alkanut tanssia kultaisen vasikan ympärillä.

Kymmenen käskyä, Cecil B. DeMillen viimeinen elokuva ja hänen toinen versionsa tästä tarinasta, oli alun pitäen tarkoitettu loppuhuipennukseksi yli 40 vuotta kestäneelle uralle elokuvan palveluksessa. Hänelle itselleen kyse ei ollut vain teknisestä ja tuotannollisesta jättisuorituksesta vaan myös ankarasta moraalisesta lausunnosta. Ennen elokuvan ensi-iltaa hän piti puheen New Yorkin Plaza-hotellissa, jossa vakuutti aiheen tärkeyttä ja ajankohtaisuutta: "Elokuva Kymmenen käskyä on nykyaikaisin elokuva, mitä koskaan olen tehnyt, sillä Mooseksen ja Faaraon edustamat voimat iskevät yhteen vielä tänäkin päivänä. … sillä kymmenen käskyn noudattaminen ratkaisee, tulevatko huomispäivän lapset kuolemaan orjuudessa tai elämään vapaudessa niille kuuliaisina ihmisinä."

Kun elokuva vielä loppuu Mooseksen kehotukseen mennä saarnaamaan vapauden sanomaan kaikkialle maailmaan, on tämän kylmän sodan aikaisen elokuvan ideologinen orientaatio yksiselitteisen selvä. Tässä ei kuitenkaan ole mitään kyynistä, ja varmaankin DeMille on todella uskonut asiaansa. Mainitun puheen alussa hän korosti, että ei ole tavoitellut taloudellista hyötyä elokuvallaan, sillä itselleen kuuluvan osuuden tuloista hän oli "luovuttanut  kokonaisuudessaan rahastolle, joka edistää ja tukee työtä hyväntekeväisyyden, uskonnon ja kasvatuksen alalla". Saman tien hän vakuuttaa Paramountin johdon vaarantaneen "yhtiönsä nimen, ehkäpä uransakin - eivät siksi, että uskoivat minuun vaan ennen kaikkea luottaessaan uskoon". DeMille ei epäröi rinnastaa elokuvaansa taivaita hipoviin katedraaleihin rakkauden osoituksena Jumalaa kohtaan.

Siinä missä tehdessään edellistä Kymmentä käskyään (1923) DeMille joutui taipumaan Adolph Zukoriin tahtoon budjetin pitämiseksi kurissa, nyt samainen tuottajamoguli antoi hänelle käytännössä vapaat kädet. Ainoa ehto oli, että elokuva piti kuvata Paramountin uudella VistaVision-laajakangasmenetelmällä. (VistaVisionissa kuvattiin normaalissa kuvakoossa mutta niin, että toimintaa ei sijoitettu kuvan täydelle korkeudelle. Projisoitaessa saatettiin sitten valita joko klassinen kuvan muoto 4:3 tai hieman ylä- ja alareunaa poistamalla 2:1.) Projektia suunniteltaessa hyödynnettiin historioitsijoiden asiantuntemusta mahdollisimman suureen autenttisuuden saavuttamiseksi. Egyptissä tapahtuneita kuvauksia valmisteltiin pari vuotta, ja niissä käytettiin osittain varhaisemmasta elokuvasta säilyneitä kulisseja – DeMille ei uskonut että niitä enää olisi voinut parantaa. Tavoitteena oli kuvata tapahtumat niin lähellä oletettuja todellisia tapahtumapaikkoja kuin suinkin mahdollista. Exodus-kohtausta varten mukana oli 12 000 statistia ja 15 000 eläintä. Egyptin armeija oli kouluttanut miehiä esittämään hevosten vetämillä taisteluvaunuillaan taistoon syöksyneitä esi-isiään.

Työ verotti DeMillen terveyttä ja projekti sai tätä kautta entistä vahvempaa uskonnollisen mission auraa. Charles Higham kirjoittaa kuinka rankan sairaskohtauksen jälkeen "DeMille meni makuuhuoneeseensa ja rukoili tavalla jolla hän ei ollut rukoillut koskaan ennen. Emme koskaan saa tietää mitä hän pyysi Jumalalta, mutta voimme kuvitella, että hän kutsui kaikkea sitä sitkeyttä, joka oli hänen olemuksessaan, että hän pyrki nostamaan voimaa elämän itsensä lähteiltä". Ja niin työ jatkui. Aikansa viimeisintä huutoa olevat erikoistehosteet kuten tulipatsas, Punaisenmeren aukeaminen ja Jumalan tulisori toteutti John P. Fulton, joka saikin työstään Oscarin. Vastoin ilkeämielisten journalistien arvailuja Jumalan ääntä ei puhut DeMille itse vaan muhevaääninen Donald Hayne.

Elokuvan ensivastaanotto oli maailmanlaajuista voittokulkua. DeMille vieraili paavi Pius XII, Saksan Liittotasavallan kansleri Konrad Adenauerin ja presidentti Theodor Heussin sekä Berliinin pormestari Willy Brandtin luona. Hän sai Ranskan kunnialegioonan ristin. DeMille kertoi myös useiden "huomattavien protestanttien, katolisten ja juutalaisten uskon johtajien" olleen yksimielisiä siitä, että "tämä elokuva voi auttaa kaikkia maailman kansoja enemmän tuntemaan Jumalaa ja että se voi viedä niitä lähemmäksi toisiaan ja parempaan yhteisymmärrykseen".

Riippumatta siitä, miten itse kukin suhtautuu tähän paatokseen Kymmenestä käskystä voi silti nauttia mahtavien erikoistehosteiden höystämänä suurenmoisen eeppisenä kerrontana.

HB 21.4.2000. Lähteitä: Charles Higham: Cecil B. DeMille; DeMille: "Miksi olen tehnyt elokuvan Kymmenen käskyä".