Pirun silmä (1967)

L'occhio selvaggio/Djävulsögat
Ohjaaja: 
Paolo Cavara
Henkilöt: 
Philippe Leroy, Delia Boccardo, Gabriele Tinti
Maa: 
Italia
Tekstitykset: 
svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
98 min
Teemat: 
STRANGER THAN FICTION
Lisätieto: 
English version
”Meta-mondo” Pirun silmä (The Wild Eye/L’occhio selvaggio, 1967) on alansa Kun taivas putoaa. Maailmaa kiertävän jacopettimaisen dokumentaristin (Philippe Leroy) likaisia temppuja taivasteleva draama tuotteistaa kohuaihetta fiktion keinoin ja kehittää uusia puolitotuuksien kertomisen strategioita. Dekadentin länsimaisen viestinnän läpileikkaus sai ylistävän vastaanoton Moskovan elokuvajuhlilla.

1960-luvun lopulla Mondo Canen (1962) ohjaajakolmikon kaikki jäsenet – Gualtiero Jacopetti, Paolo Cavara, Franco Prosperi –  jättivät dokumenttielokuvan ja ryhtyivät tekemään fiktioita tai ”dokudraamoja”. Vuonna 1968 tuotantoon mennyt Jacopettin ja Prosperin 1800-luvun orjuuden historiikki Hyvästi, ihminen (Addio zio Tom, 1971) kietoo runsaat tosiseikat mielikuvitukselliseen aikamatkaan. Cavaran Pirun silmä (L’occhio selvaggio, 1967) on puolestaan draama, jonka päähenkilö on maailmaa kiertävä sensaatiohakuinen dokumenttiohjaaja. Ilmeisesti elokuva pyrkii paljastamaan mondoformaatin hämäräperäiset tuotantometodit ja irtisanoutumaan niistä. Vuotajan motiivit eivät välttämättä olleet erityisen jalot. Pirun silmän voi nähdä Jacopettin varjoon jääneen Cavaran kostona entiselle yhteistyökumppanille tai ”viimeisenä sensaationa”: hiipuvan trendin loppurahastuksena entistä henkilökohtaisemmalla otteella.

Tällainen moraalikritiikki jää kuitenkin lähinnä epäilyjen heittelyksi eikä oikein pureudu elokuvaan, joka välttää selviä kannanottoja samantapaisella (mahdollisesti yhtä kyynisellä) taktiikalla kuin monet mondot. Lisäksi Pirun silmä on fiktio, jolla ei ole velvollisuutta olla todenmukainen. Ehkä se on, ehkä ei.

“Katselijat ovat sadisteja ja masokisteja”, Philippe Leroyn esittämä Paolo väittää rakastajattarelleen Barbaralle (Delia Boccardo). ”Kaunis tyttö ja kivääri saavat heidän masokisminsa esille. Sama tyttö avuttomana tuo esiin sadismin. Ei ole mitään hyviä ja huonoja elokuvia. On vain elokuvia, joissa joko on tai ei ole niitä tilapäisärsykkeitä, joiden avulla yleisö pystyy sulattamaan loputkin elokuvasta.“

Saharan aavikolla alkava elokuva on vaellustarina, jossa Paolo ja kuvausryhmä matkustavat maasta toiseen, päätepysäkkinä sodan repimä Saigon. Pirun silmä kuuluu ensimmäisiin Vietnamin konfliktia kuvaaviin fiktioelokuviin. Lähes kaikista seuraajistaan poiketen sitä on myös filmattu paikan päällä sotatilan aikana.

Tarinan puitteissa sota on kuitenkin vain yksi monista keinottelevaan tiedonvälitykseen houkuttelevista olosuhteista. Maailma on Paololle sensaatiotehdas, joka pitää saada tuottamaan elokuvallisia ärsykkeitä kuvausaikataulun mukaisesti. Ohjaaja manipuloi kaukaisten maiden väkeä mutta myös työ- ja matkatovereitaan saadakseen heistä irti elokuvaan sopivaa dramaattista tai outoa käytöstä. Myös oma itkeminen ja turpiin saaminen täytyy saada purkkiin.

On mielenkiintoista pohtia, näkikö Risto Jarva tai joku hänen käsikirjoittajistaan Pirun silmän, jossa on useita yhtäläisyyksiä kotimaista sensaatiolehdistöä kuvaavaan Jarvan mediatragediaan Kun taivas putoaa (1972). Kumpikin elokuva on muotokuva tunnottomia tekojaan korkealentoisesti perustelevasta ”sensaatiotuottajasta”, joka on juonikkuudestaan huolimatta itsekin vain pelinappula. Molemmissa elokuvissa julma rakkaustarina loppuu antisankarin itkuun. Reaktio lienee spontaani, mutta olisi hölmöä olla jakamatta sitä maksavan yleisön kanssa.

Jarvan käsikirjoittajiin kuului Peter von Bagh, jonka kirja Elävältä haudatut kuvat (Tammi 1969) antaa ymmärtää, että mondotyyppistä häikäilemättömyyttä voi löytyä myös suomalaisesta mediasta: ”Jacopettin tapa välittää ja myydä asioita ei ole mikään poikkeus. Samat kiusaukset on kaikilla tiedonvälittäjillä: kilpailu katsojaluvuista on kova.“

– Lauri Lehtinen 5.2.2014