Night of the Devils (1972)

La notte dei diavoli
Ohjaaja: 
Giorgio Ferroni
Henkilöt: 
Gianni Garko, Agostina Belli, Mark Roberts
Maa: 
Italia/Espanja
Tekstitykset: 
English version
Kesto: 
89 min
Teemat: 
USKOMATON ITALIA
Kopiotieto: 
35 mm
Giorgio Ferronin kauhuelokuva Night of the Devils (1972) on 1970-luvun Jugoslaviaan sijoittuva sovitus Tolstoin tarinasta, joka tunnetaan myös Mario Bavan Black Sabbathin episodina. Nicola (Gianni Garko) herää mielisairaalassa selvittyään vampyyrihenkisen kirouksen riivaaman suvun kynsistä. Elävien ja puolikuolleiden taistelusta ei puutu verta, väristyksiä eikä romantiikkaa.

Elokuva esitetään osana Grande finale -yömaratonia 15.–16.12.

Vampyyrityyppisten wurdalak-olentojen vainoamasta slaavilaisesta suvusta kertovan Aleksei Tolstoin pienoisromaanin Sem’ya wurdalaka (1884) tunnetuin elokuvaversio on Mario Bavan episodielokuvan Black Sabbath (I tre volti della paura, 1963) päätostarina, jossa Boris Karloff teki vaikuttavan roolin vanhana patriarkkana. Uudempi, niinikään italialainen sovitus La notte dei diavoli (1972) sijoittaa romantiikkaa ja eläviä kuolleita vyöryttävän tarinan 1970-luvun Italian itäiseen naapurivaltioon Jugoslaviaan.

Päähenkilö on itäeurooppalaiselle syrjäseudulle lähtenyt satunnainen matkailija Nicola (Gianni Garko). Hänet esitellään elokuvan alussa väkivaltaisten kauhunäkyjen riivaamana mielisairaalapotilaana, jota Sdenka (Agostina Belli) saapuu tapaamaan. Pitkä takaumaosio vie traumojen juurille.

Tulevan Oscar-voittaja Carlo Rambaldin rujojen efektien ryydittämä La notte dei diavoli kuuluu vanhakantaisen, runollisen goottihengen ja modernin raflaavuuden yhdistelmiin, joita 1970-luvun alun Italiassa ohjasivat etenkin paikallisen kauhugenren perustajakonkarit. Tunnelmallisen elokuvan ohjaaja Giorgio Ferroni (1908–1981) oli tehnyt italialaisen kauhun varhaisen klassikon Mill of the Stone Women (Il mulino delle donne di pietra, 1960) ja keskittynyt sen jälkeen historiallisiin seikkailuihin ja länkkäreihin. Ohjaajan tavaramerkkeihin kuulunut kirkasotsainen ja suoraselkäinen sankariestetiikka on vähemmän viatonta kuin miltä näyttää, koska siitä voi vetää suorat yhteydet Mussolinin hallintoon, jonka palveluksessa ohjaaja työskenteli vielä Italian fasistikauden loppusuoralla, lyhytikäisen Salòn tasavallan aikaan.

Kansainvälisesti arvostettujen eurooppalaisten elokuvatuntijoiden Olaf Möllerin, Barbara Wurmin ja Christoph Huberin muodostama Ferroni Brigade -kriitikkoryhmä oli prikaatia perustaessaan sangen tietoinen lempiohjaajansa arveluttavasta aatehistoriasta ja uskoi jopa törmänneensä ”fasistisen humanismin” uljaaseen merkkipaaluun, kun Ferronin unohduksesta kaivettu peplum-spektaakkeli Troijan urhot (La guerra di Troia, 1961) esitettiin Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2004. Ferronin westernejä ihaileva Quentin Tarantino antoi Django Unchainedin orjaparonille (Leonardo DiCaprio) nimen Calvin J. Candie, joka kuulostaa viittaukselta Ferronin taiteilijanimeen Calvin Jackson Padget.

Giorgio Ferronin toinen ohjaustyö Tulimaa (Terra di fuoco, 1938) oli ensimmäisiä välirauhan aikana Suomessa ensi-iltansa saaneita elokuvia. La notte dei diavoli jäi puolestaan ohjaajan toiseksi viimeiseksi teokseksi. Kauhuelokuvan tiedetään liikkuneen 1980-luvun Suomen videovuokraamoissa ruotsalaisen Videce-yhtiön vuokrakasettina, mutta suomeksi tekstitettyjä julkaisuja ei ole ilmestynyt missään formaatissa.

– Lauri Lehtinen 15.12.2018