Suojavärit (1976)

Barwy ochronne
Ohjaaja: 
Krzysztof Zanussi
Henkilöt: 
Piotr Garlicki, Zbigniew Zapasiewicz, Christine Paul-Podlasky
Maa: 
Puola
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
106 min
Teemat: 
PUOLAN HISTORIA
Kopiotieto: 
2K DCP
Suojavärit (1976) on moraalisen vastuun elokuvan keskeisiä teoksia. Krzysztof Zanussin kuvaus kielitieteilijöiden kesäleiristä kasvaa teräväksi analyysiksi sosialistisen Puolan henkisestä tilanteesta vain hieman ennen Solidaarisuus-liikkeen voittoa ja sitä seurannutta sotatilaa 13.12.1981–22.7.1983.

Puolan vuoden 1980 tapahtumiin keskeisesti osallistuneen Nowa Falan nousulle antoi pontta ennen muuta kaksi elokuvaa: Wajdan Marmorimies ja Zanussin Suojavärit suuntasivat yhtäaikaisen iskun virallisen sensuurijärjestelmään. Wajdan tavoin myös Zanussi on niin merkittävä persoonallisuus puolalaisessa kulttuurielämässä, että hänen painokasta kannanottoaan vallankäytöstä ei voitu sivuuttaa kevyesti. Marmorimiehen tavoin myös Suojavärit joutui aluksi vaikeuksiin, ja omien sanojensa mukaan Zanussi oli pakotettu tekemään seuraavan elokuvansa Länsi-Saksassa. Erityisrajoitukset eivät kuitenkaan estäneet elokuvaa muodostumasta menestykseksi.

Suojavärit on tyyliltään ja ilmeiltään hyvin selkeästi Zanussin muiden elokuvien henkinen. Hänen päähenkilönsä ovat jälleen tiedemiehiä, tällä kertaa kielitieteilijöitä, ja heidän kauttaan ohjaaja käy akateemisen maailman kiipijyyden ja rappeutumisen kimppuun. Kun Marmorimiehen kerronnassa elokuvan voima löytyi hurjasta tunnelatauksesta ja hieman rosoisesta asioiden painottamisesta, on Zanussi tavoilleen uskollisesti armottoman johdonmukainen ja viiltävän älyllinen. Edward Klosinskin viileä, Zanussin kerrontaan täsmälleen sopiva kameratyö pitää elokuvan kiihkeimmissäkin jaksoissa niin etäällä, että Zanussin filosofinen, melkein mikroskooppinen valtapelin tarkastelu pysyy kontrolloituna ja älyllisesti haastavana. Samaa voidaan sanoa myös Wojciech Kilarin musiikista, joka tietoisesti välttää kaikkia tunteenomaisia sävyjä ja niiden sijasta rakentaa kuvakerrontaa tukevan ääniverkoston lähes matemaattisella tarkkuudella.

Suojavärit on kuvaus idealismin ja opportunismin välisestä taistelusta kesäisiin maisemiin sijoitetulla kielitieteellisellä leirillä, jossa lingvistiikan tutkimuksen kysymyksen asettelujen kehittämiseksi on järjestetty tutkielmakilpailu. Leirin kuraattori, nuori apulaisprofessori haluaisi vilpittömästi edistää tieteensä kehitystä, mutta joutuu vastakkain akateemisen maailman sisäänkääntyneen byrokratian kanssa. Kielitieteellistä tutkimusta johtavat tiedemiehet ovat suojautuneet omaan norsunluutorniinsa tieteellisten dogmien suojaan, ja heidän diktatorisesti määrittelemänsä rajat tutkimusten päämäärien suhteen asettavat opiskelijat vain työrukkasten asemaan. Näillä ei ole valtaa vaikuttaa tutkimuskohteiden ja tieteen päämäärien asetteluun, ja yliopistollinen byrokratia pyrkii rajaamaan pois kaikki kerettiläiset suuntaukset.

Valtarakenteen myötäjuoksijat ovat Zanussille kameleontteja, jotka kykenevät vaihtamaan värejään aina ympäristön mukaan. Heidän henkilöitymänsä on elokuvassa leirin tieteellinen johtaja, joka on nähnyt, että moraalisella puhtaudella ei ole mitään merkitystä yhteiskunnallisen elämän kannalta. Hän on opportunisti, järjestelmän pystyssä pitäjä, jota ilman luutunut systeemi, jota elokuvassa edustaa kyvytön, toisten avulla asemaansa noussut vararehtori, ei pysyisi pystyssä. Tieteellinen johtaja perustelee kameleonttimaista käytöstään viittauksilla luontoon, jossa darwinismin mukaisesti henkiin jäävät elinkelpoisimmat, ne, jotka osaavat luovia joka tilanteessa. Zanussin pessimismiä osoittaa se, että hän näyttää opportunismin selviytyvän idealismin hyökkäyksistä. Loppuyhteenotossa kuraattori ja tieteellinen johtaja tappelevat aamuöisessä joessa, molemmat likaantuen mutaan, päätyen tasapeliin. Heräävän aamun huohotuksessa elokuva tekee selväksi, että kapinastaan huolimatta myös kuraattori oppii ajan mittaan kehittämään itselleen suojavärit.

– Markku Tuulen mukaan (Katso 33/1981) AA 1994