Myöhäinen kevät (1949)

Banshun/Sent om våren
Ohjaaja: 
Yasujiro Ozu
Henkilöt: 
Chishu Ryu, Setsuko Hara, Haruko Sugimura
Maa: 
Japani
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
108 min
Teemat: 
YASUJIRO OZU
Lisätieto: 
Kazuo Hirotsun romaanista
Yasujiro Ozun kohdattua uudelleen käsikirjoittaja Kogo Nodan ohjaajan myöhäinen tyyli kiteytyi. Sodan kokemus voimisti tietoisuutta kaiken katoavuudesta (”mono no aware”). Ozu hylkäsi realistisen tiheyden ja eteni kohti juonettomuutta. Setsuko Harasta tuli ohjaajan tunteiden tulkki Myöhäisessä keväässä (Banshun, 1949), joka on Wim Wendersin Ozu-suosikki.

Myöhäinen kevät on Ozun hienoimpia elokuvia, myös tekijänsä omia suosikkeja. Siinä Ozu on pystynyt tiivistämään kahden ihmisen välille sukupolvien välisen vastuun tärkeimmät kysymykset ja samalla antamaan yksinkertaiselle mutta syvälliselle inhimillisten perustuntumusten tutkielmalleen hiljentävän, runollisen ulkoisen toteutuksen.

Myöhäinen kevät kertoo nuoruuden ohittaneesta naisesta ja hänen vanhasta isästään. Tytär on täysin tyytyväinen pitäessään huolta isästään, mutta hänen tätinsä on huolissaan. Japanilaisen naisen elämän keskus on avioliitto: siihen tähtää koko hänen kasvatuksensa ja vanhempien tärkein velvollisuus tyttäriensä tulevaisuuden kannalta on järjestää kunnollinen naimakauppa. Tytär ei kuitenkaan halua jättää isäänsä yksin eikä isä puolestaan halua olla tyttärensä tulevaisuuden jarruna.

Kanssaihmisistä tunnettu vastuu ja valmius uhrata oma onni toisen hyväksi muodostuvat Ozun elokuvan kantapylväiksi. Päähenkilöt ovat tietoisia, mitä heiltä odotetaan monissa rooleissaan, mutta nämä roolit joutuvat myös ristiriitaan erilaisten odotusten keskellä. Avioliiton tärkeys, vanhempien toiveiden täyttäminen ja lasten tulevaisuudesta huolehtiminen asettavat sekä isän että tyttären vaikeiden valintojen eteen. He ovat onnellisia keskenään, mutta heidän velvollisuutensa perhekeskeisessä japanilaisessa yhteiskunnassa pakottaan heidät unohtamaan oman hyvinvointinsa. Perinteet ovat velvoittavampia kuin henkilökohtaiset tuntemukset ja pakottavat molemmat päähenkilöt oman tahtonsa vastaisiin ratkaisuihin. Heillä ei lopultakaan näytä olevan vaihtoehtoja elämän eteenpäin suuntaavassa virrassa.

Myöhäinen kevät välittää hillityin, ihailtavin keinoin Ozun näkemykset ihmisestä ja maailmasta. Taidokkaasti Ozu rakentaa yksittäisiin henkilöiden tunteita ja ajatuksia ilmaisevia, huoneentaulun omaisia asetelmia. Mukana ei ole yhtään turhaa kuvaa; näyttelijätyön vähäeleisyys, kuvien sisäinen rikkaus ja kerronnan verkkaisen runollinen rytmi edustavat Ozun elokuvantekoa sykähdyttävimmillään.

Kenties kaikkein vaikuttavimpia ovat lyhyet kuvat pelkästä luonnosta: aalloista, puista. Leikkaamalla ne pitkien sisäkohtausten väliin Ozu korostaa yksinkertaisella mutta perustavalla tavalla elokuvansa humaania johtoaihetta: näkemystä elämän lyhyiden hetkien peruuttamattomuudesta, korvaamattomasta kauneudesta. Vastaavasti Ozu tavoittaa ainutlaatuisella herkkyydellä ihmistensä salaiset, ääneen lausumattomat ajatukset.

  Markku Tuulen (1982) ja muiden lähteiden mukaan