Intohimojen keskiaika (1987)

La passion Béatrice/Passionernas medeltid
Ohjaaja: 
Bertrand Tavernier
Henkilöt: 
Bernard-Pierre Donnadieu, Julie Delpy, Nils Tavernier
Maa: 
Ranska/Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
133 min
Teemat: 
BERTRAND TAVERNIER
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Intohimojen keskiaika oli hurja retki pimeimpään keskiaikaan, 1300-luvulle. Ajankuva on järisyttävä. Linnanherran Béatrice-tytär (Julie Delpy) on jo kauan odottanut isäänsä, jota hän ei ole koskaan oppinut tuntemaan, mutta mikä tämä onkaan palatessaan? Sotaherralle on jäänyt päälle halu polttaa, teurastaa ja raiskata.

Intohimojen keskiajan johdantotekstissä Tavernier muistuttaa, että kyseessä ei ole psykologinen elokuva, vaan tunnevoimainen historiikki keskiajan villeistä voimista, jotka vaikuttavat ihmisissä edelleen. Eräässä haastattelulausunnossa hän on täsmentänyt: ”Emmanuel Le Roy Ladurie, Montailloun historioitsija vakuutti minulle, että elokuva on tarkin mahdollinen muotokuva tuon ajan puolittain ryövärimäisestä maalaisaatelista. Toisin sanoen kuvaus voi olla tosi ilman psykologisointia, joka on nykyajan vääristymä. Jacques Le Goff, jota nykyään pidetään parhaana keskiajan tuntijana, on sitä mieltä, että psykologia on lähestulkoon tappanut historian taiteen. Hänen mukaansa on mahdotonta ymmärtää nykyajan henkisten kategorioiden kautta tuota aikakautta, jolloin ihmiset reagoivat emootiollaan. Oma vuosisatamme yrittää selittää menneisyyttä omien ennakkoluulojensa varassa. Elokuvassani olen sitä vastoin pyrkinyt löytämään kiihkeitä, voimalla ilmeneviä tunteita. 1300-luvulla jokainen yksilö saattoi itsensä hengenvaaraan ilmaistessaan rohkean ajatuksen. Onko meissä vielä sietokykyä katsoa voimakkaita asioita?”

Intohimojen keskiaika sijoittuu 1300-luvun puolimaihin, Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan ensimmäisen vaiheen lopuille. Francois De Cortemart palaa sotaretkeltä kotilinnaansa väsyneenä, katkeroituneena, synkkyytensä riivaamana. Väkivallan merkitsemä hän on ollut jo lapsuudestaan, jolloin hän on surmannut äitinsä rakastajan. Tuhon ja itsetuhon kierre jatkuu, kun mies kääntyy poikaansa vastaansa ja raiskaa tyttärensä, isäänsä kiihkeästi odottaneen enkelimäisen Beatricen.

Tavernierin elokuva liikkuu hyvän ja pahan, pyhyyden ja barbaarisuuden manikealaisessa maailmassa. Ääripäät, äärikokemukset kohtaavat, iskevät yhteen ja sekoittuvat. Rajat ovat kaiken aikaa koetuksella ja transgression kohteina: ihmishenki, ihmisarvo, insestitabu. Elokuvan voi tietysti nähdä myös naisen aseman kuvituksena tuona aikakautena. Seksuaaliset jännitteet väreilevät ilmassa, eikä patriarkaalisen vallankäytön kuvioista voi erehtyä. Historiallisesti tulkiten kyseessä on myös kuvaus siitä, miten usko eheään teologiseen maailmankuvaan rikkoutui myöhäiskeskiajalla.

Intohimojen keskiaika on kuitenkin hyvin monimielinen elokuva, joka avautuu kokemisen tasolla, jos on avautuakseen, ja säilyttää kaikkien tulkintojen jälkeenkin osan mysteeriään. Emotionaaliselle tasolle virittynyt katsoja osaa epäilemättä arvostaa Tavernierin toteutusta, musiikin, kuvauksen ja koko tyylin kautta syntyvää atmosfääriä; harvoin esim. liikkuvan kameran kautta välittyy samanlaista intensiivisyyttä tai sensuaalista latausta kuin Tavernierin otteessa.

– Osmo Peltosen (1990) ja muiden lähteiden mukaan