Topi ja Tessu (1981)

The Fox and the Hound/Micke och Molle – vänner när det gäller
Ohjaaja: 
Art Stevens, Ted Berman, Richard Rich
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
84 min
Teemat: 
LASTEN KANSSA LEFFAAN!
WALT DISNEY
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
puhumme suomea
Topi ja Tessu (The Fox and the Hound, 1981) on koskettava kasvutarina ja kertomus epätodennäköisestä ystävyydestä metsästyskoiran ja ketunpojan välillä.

Topi ja Tessu jatkaa ansiokkaasti Disney-yhtiön animaatioelokuvaperinteitä. Se on tunteellinen, liikuttava ja dramaattinen parhaaseen Disney-tyyliin. Palauttaessaan mieliin vuosikymmenten takaiset klassikot se samalla toimii kunnianosoituksena yhtiön edesmenneelle perustajalle Walt Disneylle, jonka syntymän 80-vuotisjuhlaksi se on valmistunut. Topi ja Tessu on myös suurten lukujen elokuva. Sen valmistaminen kesti neljä ja puoli vuotta. Dollareita siihen upposi 12 miljoonaa eli 60 miljoonaa markkaa – näin se on kallein milloinkaan valmistettu animaatioelokuva. Sitä piirsi runsaat 200 taiteilijaa, jotka valittiin 20 000 halukkaan joukosta. Elokuvaan tarvittiin 360 000 piirrosta, 110 000 selluloidimaalausta, 1100 temperavärein maalattua taustaa, lähes 1200 kohtausta... Työn paljous ei onneksi paljastu elokuvassa jähmeytenä tai raskautena. Pikemminkin elokuva etenee joustavasti, hienoissa luontojaksoissa suorastaan helmeilevästi. Alun kimalteleva hämähäkinseitti tai kastepisaroita varistava hiljaa heiluva saraheinä ovat kauneinta animaatiota pitkään, pitkään aikaan. Luonto hehkuu turkoosin, oranssin ja punaisen sävyissä hivelevän upeana.

Topi ja Tessu on moraalitarina yksinkertaisimmillaan. Emonsa menettänyt ketunpentu Topi ja kiivasluontoisen metsästäjän hankkima pikku ajokoira Tessu ystävystyvät onnellisen tietämättöminä siitä, että niiden kuuluisi olla vihollisia. Tarina kääntyy vääjäämättä kohti tragediaa: lapsuuden ystävistä tulee vihollisia, takaa-ajaja ja takaa-ajettu. Tessu on sidottu ihmisen tarkoituksiin, hänen palvelukseensa, Topi sittenkin vain luontoon, vaikka sen nuoruus kuluukin auvoisesti kotilieden ääressä, kiltin tädin hoivissa. Eläinhahmot saavat elokuvassa luontevimman käsittelyn. Ainoat ihmishahmot – metsästäjä Aatu Remunen ja Hilma-täti – jäävät stereotyyppisiksi taustahahmoiksi. Topin ja Tessun ilmeisiin ja likkeisiin on uhrattu paljon vaivaa: kaverusten inhimilliset mutta ei kuitenkaan liian ihmismäiset hymyt ja alakulot on piirretty vangitsevasti. Myös hurjien takaa-ajokohtausten liikeradoissa on eläintieteellisen tarkkuuden tuntua.

Dramaattisuutta keventämään on oivallisesti sijoitettu toistuva sivujuoni, kahden pöhkön linnun, Näpsän ja Nakkelin yritys metsästää pientä toukkaparkaa. Lintujen törmäilyssä on viittauksia lyhyempiin humoristisiin Disney-piirrettyihin. Vaikka elokuvassa onkin nähtävissä lujaa pyrkimystä takaisin kulta-aikojen hienostuneeseen piirräntään ja juonenkehittelyyn, ei nykyaika ole ollut vaikuttamatta, onhan Topi ja Tessu tyystin uuden piirtäjäkaartin työ. Topin ja kauniin tyttöketun Kikin nopeasti kehittyvä suhde on jotenkin liian pintakiiltoinen, nykyisten sarjafilmien maailman kaltainen. Suhteen olisi suorastaan suonut jäävän platonisemmaksi! Tuttu Disney-söpöily on muutenkin poissa. Tarina ja hahmot ovat realistisia, aavistuksen verran kovia. Nyt rakennetaan draamaa. Loppuhuipennuksissaan Topi ja Tessu on raivokasta luonnon sinfoniaa. Taistelu pelottavan tappajakarhun kanssa saa taustakseen jylisevän putouksen ja kuohuista nousevat huurut. Tasoittava loppu antaa sekä lapsi- että aikuiskatsojalle tilaisuuden pyyhkiä silmänurkkansa ja huokaista syvään. Suomalainen versio suomeksi puhuvine henkilöineen on harvinaisen onnistunut.

– Pauli Heikkilä (Helsingin Sanomat 12.12.1981) AA 12.4.2001