He ratsastivat läpi luotisateen (1965)

Ride in the Whirlwind/De red genom kulregnet
Ohjaaja: 
Monte Hellman
Henkilöt: 
Cameron Mitchell, Jack Nicholson, Harry Dean Stanton, Millie Perkins
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Jack Nicholson
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
82 min
Teemat: 
HARRY DEAN STANTON 90 VUOTTA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Monte Hellmanin ohjaama ja Jack Nicholsonin käsikirjoittama He ratsastivat läpi luotisateen (1965) on eksistentiaalisten lännenelokuvien kantateos. Tekijäryhmä kuvasi sen yhdessä elokuvan Hän ampui ensin (1966) kanssa. Molemmissa elokuvissa jännite syntyy taka-ajosta, joka ei johda perinteisen lännenelokuvan tapaan edistyksen voittoon.

Lännenelokuvan historiassa on monia alatyyppejä kuten niin sanotut sanomawesternit (Wellmanin Kuolemantuomiopaikka tai Zinnemanin Sheriffi), puhtaat toimintaelokuvat (Tourneurin Lännen laki tai Raoul Walshin ohjaukset), mytologiset westernit (Fordin Keltainen nauha tai Aavikon laki), poliittiset westernit (Rayn Johnny Guitar tai Kirk Douglasin Kova sakki) ja viimeisimpänä lajina ns. italowestern (Leonen, Dawsonin tai Solliman ohjaukset).

Monte Hellmanin He ratsastivat läpi luotisateen ei ole puhtaasti mikään näistä. Sitä voisi pitää jonkinlaisena eksistentiaalisena lännenelokuvana, joka tuo lajityyppiin uutta, outoa eleettömyyttä. Elokuvan vaikuttimista Hellman ei itse ole antanut kovin suureellisia lausuntoja. ”Meillä oli vain hiukan rahaa, avistajia, Jack Nicholsonin idea käsikirjoitukseksi; menimme erämaahan katsomaan saisimmeko mitään irti näistä aineksista”, hän sanoi eräässä haastattelussa. elokuvan aspektien selittämisen ohjaaja siis jättää katsojalle.

He ratsastivat läpi luotisateen filmattiin Utahin erämaassa kahdella kameralla ja minimaalisella kuvausryhmällä. Elokuvasta tuli hyvin realistinen, apaattisten sankarien joutsenlaulu, johon tuo oman sulonsa kaiken toiminnan järjettömyys. Päinvastoin kuin esim. John Ford Hellman ei luo toiminnallista kehikkoa eikä mytologista asennekokoelmaa, vaan kuvaa ihmisensä hyvin läheltä maan pintaa. Elokuvan sankareilla ei tunnut olevan mitään yhteistä niiden rooliodotusten kanssa, joita lännenelokuvaan tavallisesti liitetään. He ovat vain heitteillä maailmassa, johon sattuman outo voima vaikuttaa vastaansanomattomasti.

Elokuvan juoni perustuu siihen, että kolme kuljeksivaa karjapaimenta sotkeutuu yhteen erään ryöstön tehneen porukan kanssa. Päähenkilöillä ei ole ryöstöön osaa eikä arpaa, mutta kohtalon oikusta he joutuvat silti tilanteeseen, jossa ei ole muuta mahdollisuutta kuin pako. Heidän mieleensäkään ei tule vakuutella syyttömyyttään: kohtalo vain toteuttaa logiikkaa, joka ei tunne oikeutta. Hellman vieraannuttaa katsojan taitavasti kaikista rooliodotuksista. On oikeastaan väärin nimittää elokuvan päähenkilöitä sankareiksi: he ovat vain tavallisia ihmisiä jotka kohtalon oikusta joutuvat seinää vasten. Absurdeja piirteitä asetelma saa kohtauksessa, jossa päähenkilöt alituisen yllättämisvaaran alaisena ryhtyvät pelaamaan tammea erään uudisraivaajan mökissä.

– Antti Hauru (Filmihullu 5/78)