Ranskalaisia muistoja (1974)

Souvenirs d'en France/Franska minnen
Ohjaaja: 
André Téchiné
Henkilöt: 
Jeanne Moreau, Michel Auclair, Marie-France Pisier
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
95 min
Teemat: 
JEANNE MOREAU
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Moreau oli pääosassa myös André Téchinén elokuvassa Ranskalaisia muistoja (1975), joka peilaa vuosisadan historiaa pikkukaupunkilaisperheen prisman kautta. Moreaun esittämä hahmo on perheen koossapitävä voima, ja elokuva on keskeisesti hänen kasvutarinansa.

André Téchiné (s. 1943) työskenteli 1960-luvulla Cahiers du Cinéman toimittajana ja kriitikkona, ohjasi esikoiselokuvansa Pauline s’en va 1967. Téchinén toinen pitkä elokuva Ranskalaisia muistoja on kuin pieni paikallisjuna, joka kulkee hilpeästi provinssi- ja perhekronikan kiskoja 40 vuoden aikavälillä. Suuripiirteisen kepeästi ja verrattoman varmaotteisesti se polttaa väliasemansa, keksii omat reittinsä, siirtää kertomuksen aikaan ja paikkaan tavalla joka muuntaa sen merkityksen ja saa ohitetun maiseman näyttämään unelta.

Ja uni se onkin, toisin sanoen kuvaus jollaisen tietty porvaristo halu­aisi antaa itsestään: hillittyä charmia, periaatteellista opportunismia, esiin manattuja haamuja ja kuvitelmia, moraalisia naamioleikkejä joiden kautta eräs luokka samastuu romaanin rakenteisiin ja arkkityyppeihin. Tämän unen Téchiné piirtää täsmällisin ja nopein vedoin, pikemminkin loihtien kuin maalaten historiallisen freskon avaintuokioita (kolmannesta viidenteen tasavaltaan) ja perhetarinan limittäisiä kiemuroita. Järjestelmällinen pelkistys tuottaa hienovaraisen siirtymän, kriittisen näkökulman, joka pakottaa “kerrotun” todellisuuden tunnustautumaan fiktioksi.

Téchiné on brechtiläinen näyttämättä sitä ulospäin, hänen älykkyytensä on siinä että hän panostaa peilimalliin, porvarilliseen perheromaaniin sellaisena joksi se on muodostunut kirjallisuudessa ja elokuvassa, realististen, naturalististen tai melodramaattisten suunnannäyttäjiensä mukaan, samalla kun hän salakuljettaa tarinan sisään ironian Troijan puuhevosen, joka purkaa ja tuhoaa mytologiaa jota tämä malli pyrkii pitämään voimassa.

Kerronta hyppää ellipsistä ellipsiin samalla kun se palauttaa sekä kestolle että kaikkein konkreettisimmille sineille niiden metaforisen arvon. Jokaisen kuvaelman yksityiskohtainen huolekkuus ei niin muodoin tuota “jälkikäteisen” rekonstruktion vaikutusta: kasvot eivät vanhene, ne ovat muuttumattomia naamioita, vain lavasteet ja tapahtumat vaihtuvat, mistä syntyy sitä koskettavampi kontrasti. Heti alkuun Kamelianaisen ja Kansanrintaman vierekkäiset julisteet merkitsevät melodraaman ja historian kontrapunktia, ainesten jotka voivat kohdata vain kuvitteellisen puolella. Ompelijatar Berthen yhteiskunnallinen nousu luo uudelleen sadun klisheen prinssin ja paimentytön avioliitosta, puolittain karikatyyrimäisessä muodossa: tehtailijan poika Hector, itsekin espanjalaista siirtolaisjuurta, nai proletaarin, joka erikoislaatuisen mutta loogisen arvojen kuperkeikan jälkeen pitää perheen koossa seuraavina vuosikymmeninä. Perheen ristiriidat saavat uutta jännitettä ja joutuvat läpivalaisuun luokkataistelun kuvioiden läpi.

Analyyttisellä menetelmällään Téchié muuntaa kuvaamansa porvarillisen hourumaailman konventiot toiselle tasolle. Tihentämällä aikaa, kiihdyttämällä perinteisen kertomuksen liikettä hän välttää romaanimaisuuden houkutuksen. Tuloksena on harvinaisen omaperäinen tyylilaji, samalla kertaa poeettinen ja poliittinen — selvänäköisyydeltään ja kantavuudeltaan. Vailla havaintoesityksen tai didaktismin makua Ranskalaisia muistoja rakentuu yksinomaan taiteelle, visuaalisen kielen arkkitehtuurille, modernille herkkyydelle, jonka sävyt ovat yhtä sanoman kanssa ja joka antaa elokuvalle uuden vapauden siivet.

- Michel Capdenacin (Ecran 40, Octobre 1975) mukaan.