Frankensteinin morsian (1935)

Bride of Frankenstein/Frankensteins brud
Ohjaaja: 
James Whale
Henkilöt: 
Boris Karloff, Colin Clive, Valerie Hobson, Elsa Lancaster
Lisähenkilöt: 
kuvaus John Mescall • lavastus Charles D. Hall • musiikki Franz Waxman
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
75 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
FRANKENSTEIN 200 VUOTTA
JAMES WHALE
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Mary Shelleyn romaanin henkilöhahmojen pohjalta
”Varoitus! Hirviö etsii seuraa!” oli Frankensteinin morsiamen (1935) mainoslause, eikä tämän antiromanttisen komedian deittivaihtoehtoja ollut löydettävistä Tinderistä. Elsa Lanchester virittäytyi kaksoisroolissaan sekä Mary Shelleyn että naishirviön nahkoihin.

Vuonna 1935 Frankenstein sai jatko-osan, jossa Whale, Karloff ja maskeeraaja Jack Pierce ylittivät aiemman saavutuksensa. Frankensteinin morsiamessa päästiin lähemmäksi Mary Shelleyn kirjaa kuin missään muussa versiossa. Hirviö oppii puhumaan – ei toki läheskään yhtä elegantisti kuin romaanissa, jonka mielikuvituksellisimmassa osassa Hirviö kehittyy lukijaksi, löytää mielikirjoikseen Kadotetun paratiisin, Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkertoja ynnä Nuoren Wertherin kärsimykset.

Hirviön inhimillistäminen puhekykyiseksi kävi jo vastoin Karloffin toiveita. Sokea erakko lumoaa viulunsoitollaan (Ave Maria) Hirviön, joka nyt – melkeinpä ainoan kerran – saa osakseen lämpöä ja luottamusta. Erakko opastaa Hirviötä nauttimaan pöydän antimista ja sikarista, nauramaan ja itkemään, ymmärtämään, miten kaihdettava tulikin voi olla siunaukseksi. ”Friend good”, Ystävä hyvä”, Hirviö lausuu liikuttavina ensi sanoinaan.

Tietenkin Hirviön kauhistuttavuus lähes kaikkoaa moisten kasvatusprosessien tuloksena. Sympatian ja kauhun tasapainottelu tehtiin aikaisempaa vaikeammaksi. Koomiset ja itseparodiset ainekset nousevatkin Frankensteinin morsiamessa hallitseviksi, kuten Paul M.Jensen toteaa erinomaisessa tutkielmassaan Boris Karloffin suorituksista. Tämä vakava elokuva kieltäytyy ottamasta itseään vakavasti, Jensen toteaa. James Whale halusi vakuuttaa katsojat siitä, ettei sallinut aineiston jymäyttää itseään. Hullun tri Pretoriuksen tyylitellyssä hahmossa tarjotaan arvokkaan, muodollisen, väsähtäneen täsmällisen esiintymisen ja goottilaisen kamaston kutkuttavaa vastakohtaisuutta.

Goottilaisessa kertomuksessa on keskeisaiheena kauhu rakkauden asemasta. Kielletyn sukupuolielämän hivelevät aistimukset tarjotaan keimailuna kalman kanssa, kirjoittaa Leslie A. Fiedler. Frankenstein-elokuvat – siinä kuin Mary Shelleyn kirjakin – sopisivat esimerkeiksi näistä yleisväittämistä. Hirviö toteuttaa uhkauksensa ja surmaa tohtorin ja Elizabethin hääyöstä: tohtori toipuu kuin ihmeen kautta vammoistaan, mutta lausuilee kuumeisen voimattomassa tilassa valtavista kokeiluistaan, kunnes tri Pretorius tulee keskeyttämään nuoren parin uumoilut. Ajatus Hirviölle valmistettavasta morsiamesta syrjäyttää tri Frankensteinin avioelämän mahdollisuudet. Tuloksena on ”Frankensteinin morsian”, kuten tri Pretorius harhauttavasti julistaa, valkoista Nefertiti-kampaustaan kääntelevä, fantastisen säikky olio, joka Elsa Lancasterin tulkinnassa on kuin ”jokin säkenöivä sähkön henkilöitymä – itse Elektra” (Ivan Butler). ”Morsian” kammoksuu hirviötä, joka reagoi tuhoamalla heidät molemmat ja tri Pretoriuksen kaupan päällisiksi. Goottilainen kuvio täydentyy.

Whalen kummankin Frankenstein-elokuvan harjakohtana on luomistapahtuma: sähkön, vipusimien, koeputkien, ukonilman, leijojen, salaman iskujen, merkitsevien lähikuvien sinfonia, jossa ohjaajan impressionismi kukkii tehokkaana. Mary Shelley sivuutti vastaavan kohtauksen lähes huomaamattomasti. Romaanissa Hirviö valmistui yksinäisen tutkijan kammiossa. Whale loihtii tilanteista korostetun teatraalisia muunnelmia. Whalen tuotantoon perehtyneet näkevät teatraalisen elehdinnän, irvokkaat ja eriskummalliset hahmot, kohtuuttomuuksien äkkinäisvaihtelut ohjaajan leimamerkkeinä. Tom Milnen mukaan Whalen terävä ja huvittunut huomiokyky muutti kauhuelokuvatkin tapojen komedioiksi.

– Matti Salo