Juhla voi alkaa (1974)

Que la fête commence.../Festen kan börja
Ohjaaja: 
Bertrand Tavernier
Henkilöt: 
Philippe Noiret, Jean Rochefort, Jean-Pierre Marielle
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
120 min
Teemat: 
BERTRAND TAVERNIER
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Juhla voi alkaa on ironinen historiallinen kuvaus Aurinkokuninkaan jälkeiseltä sijaishallituksen kaudelta 1700-luvun alussa. Hillittömyys pääsi silloin valloilleen tavalla, joka enteili jo monarkian loppua. Mahtavan näyttelijäkaartin kärjessä ovat Philippe Noiret, Jean Rochefort (1930–2017) ja Jean-Pierre Marielle.

Bertrand Tavernier pääsi kokeilemaan elokuvantekoa jo 1960-luvulla parissa episodielokuvassa, mutta ohjaajauran alkuna ja varsinaisena läpimurtona sopii pitää hänen pitkää esikoistaan, hänen kotikaupunkiinsa Lyoniin sijoittuvaa huolekasta ja vivahteikasta Simenon-sovitusta Saint-Paulin kelloseppä (1974), joka voitti Louis Delluc -palkinnon ja herätti huomiota Berliinin elokuvajuhlilla, ei vähiten Philippe Noiret’n mestarillisen nimiosatulkinnan ansiosta. Noiret on pääosassa myös Tavernierin toisessa pitkässä elokuvassa Juhla voi alkaa, joka ankaran nykyaikaiskuvauksen jälkeen vyöryttää esiin rehevän historiallisen kavalkadin. Paikallisena ja ajallisena kiintopisteenä on Versailles 1719: eletään Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan kuoleman jälkeistä Régencen, holhoojahallituksen kautta ennen alaikäisen Ludvig XV:n nousua valtaistuimelle. Nuo kahdeksan vuotta 1715-23 järisyttivät kansakuntaa ja muokkasivat maaperää vuosisadan lopun suurelle kumoukselle. Sijaishallitsijana toimi Ludvig-vainajan veljenpoika, Orléansin herttua Filip, jonka historia on nähnyt ylivertaisena niin hallitsijan lahjoiltaan kuin elämänskepsikseltään, julkeudeltaan ja irstailuiltaan. Näistä edellytyksistä syntyi pidättelemättömien nautintojen aika, jolloin kaikki muu oikeastaan sallittiin, kahta vain ei: “Hyveellisyys leimattiin teeskentelyksi, säädyllisyys tekopyhyydeksi”.

Kertomansa mukaan Tavernier käytti tavattoman yksinkertaista tekniikkaa: “Yritin kuvitella, että elokuva oli jo olemassa vuonna 1719, ja käsitellä aihetta ikään kuin se olisi nykyaikaistarina”. Koko dialogi, joka suurelta osalta on ällistyttävän rivoa, perustuu aikakauden dokumentteihin, mm. Saint-Simonin muistelmiin. Ahdistavan pessimistisenä musiikkitaustana käytetään Orléansin Filipin omia sävellyksiä Antoine Duhamelin sovittamina. Kamera viipyilee arkisen hovielämän yksityiskohdissa: livreepukuiset palvelijat pitelevät posliinipisuaareja arvohenkilöiden tarpeisiin, Louvren käytävillä on kuolleita rottia, lääkärit suojautuvat hankaliin naamioihin välttyäkseen tartunnoilta. Kaikki ulkokuvat otettiin historiallisesti aidoilla paikoilla, syksyllä jotta syntyisi “tuntu päättyvästä vuodesta, päättyvästä aikakaudesta”.

Tavernier ja käsikirjoittaja Jean Aurenche ovat sijoittaneet historialliset henkilönsä sijaishallituksen käännekohtaan, jolloin kourallinen bretagnelaisia aatelismiehiä nousi kapinaan. Heidän johtajansa markiisi de Pontcallec pidätetään ja Filipin pääministeri Abbé Dubois käyttää tilannetta omiin poliittisiin tarkoituksiinsa. Markiisin teloituspäätös on lopun alkua Filipille, irstailujen uuvuttamalle, uudistussuunnitelmien epäonnistumisen katkeroittamalle ja hovijuonittelujen eristämälle miehelle. Aidossa paatoksessaan vangitseva on elokuva loppu: yhden epookin tuomitseva tilinpäätös ja samalla ennuste vuosisadan lopulla leimahtavasta vallankumouksen ajasta.

– Heikki Eteläpään (1975) ja Scott Sullivanin (1975) mukaan