Isän nimeen (1971)

Nel nome del padre/I faderns namn
Ohjaaja: 
Marco Bellocchio
Henkilöt: 
Yves Beneyton, Renato Scarpa, Pietro Vida
Maa: 
Italia
Tekstitykset: 
svenska texter/suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
115 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA K2014
1960-luvun uuden italialaisen elokuvan räjähdysvoimaisiin nimiin kuuluva Marco Bellocchio vieraili Sodankylässä viime kesänä. Isän nimeen (1971) on hurja tilinteko katolisen sisäoppilaitoksen olosuhteista ja samalla allegoria Italian poliittisesta tilanteesta.

Marco Bellocchio laati tapansa mukaan itse käsikirjoituksen elokuvaansa Isän nimeen, joka sijoittuu katoliseen sisäoppilaslaitokseen, "eräänlaiseen kasvatuslaitokseen eliitin uppiniskaisille vesoille". Richard Roud löysi siitä samankaltaista "hurjaa keksimisen iloa" kuin elokuvasta Nyrkit taskussa: "… luennoiva lähetyssaarnaaja, jonka kielen kommunistit ovat katkaisseet… pojat tungeksivat hänen ympärillään, eivät kuunnellakseen hänen sanojaan vaan nähdäkseen hänen amputoidun kielensä tyngän. Masturbaation kauhuja käsittelevän saarnan aikana useat pojat kiihottuvat siinä määrin että alkavat masturboida luokassa – kunnes Neitsyt Maarian patsas herää eloon ja alkaa vaeltaa pulpettien ja tuolien lomassa. Koulun valvojat nukkuvat makuuhuoneessa, jonka seinät ovat täynnä hurskaita latinankielisiä sitaatteja; mikä olisikaan luonnollisempaa kuin että he puhuvat unissaankin Vulgatan lauseilla."

Tähän maanikkojen pakkolaitokseen saapuu Angelo (Yves Beneyton), koppava nuori kapinallinen, jonka tahdonvoima vetää vertoja papeille itselleen. Rationalistina esiintyen hän kylvää mahdollisimman paljon riitaa järjettömässä laitoksessa. Kun oppilaitoksen heikkojärkiset ja sorretut palvelijat kapinoivat, pojat tukevat heitä puolivillaisesti, mutta minivallankumous kukistuu, ja palvelijoista kyvykkäin erotetaan. Silloin Angelo hakkaa kumoon oppilaitoksen "ihmeitätekevän" päärynäpuun tieteen ja järjen nimissä, mutta tämäkään isku laitoksen taikauskoisiin juuriin ei pysty kaatamaan sitä.

Bellocchio kertoi Derek Malcolmille vuonna 1977, että Isän nimeen oli monilla tavoin hänen oma suosikkinsa tuotannossaan. "Tapahtumat sijoittuvat Pius XII:n kuoleman aikaan, ja silloin ilmassa oli paljon toivoa uudesta järjestyksestä. Toivottiin, että loppuisi vanha katolinen mentaliteetti, joka oli läpitunkevaa koko yhteiskunnassa ja varsinkin kasvatuksessa… Elokuvaa voi pitää allegoriana koko italialaisesta yhteiskunnasta, koska siinä kuvataan myös työntekijöiden kapinaa. Ja, samoin kuin Kiina on lähellä, se kertoo meille, miten vallankumoukselliset ihanteet voi pettää yksinkertaisella kompromissilla. Se näyttää myös sen, että ne, jotka pitävät itseään vallankumouksellisina tieteen ja edistyksen nimissä, eivät usein ole yhtään vähemmän vaarallisia kuin ne taantumuksen voimat, jotka ne yrittävät nujertaa."

Roud näki elokuvassa yrityksen "rekonstruoida ja puhdistaa" Bellocchion omaa nuoruudenkokemusta samanlaisissa kouluissa ja kirjoitti, että ohjaaja tässä teoksessa "yltää kuvamaailmansa kaikkein kirkkaimpaan ja tasaisimpaan virtaukseen; hän tarttuu vaikuttavasti Buñuelin innoitukseen ja kääntää elokuvansa surrealismin suuntaan samalla kun hän tutkii ristiriitaisuuksia kirkon piirissä sen kiirehtiessä 'uudistamaan' itseään vastaanottamalla ja tekemällä vaarattomiksi kaikki muutoksen voimat". Roud ylisti "Bellocchion neroutta pakahduttavien kuvien luojana, liikkuvan kameran taitajana ja ekspressionististen kasvotutkielmien tekijänä, joka välttyy täpärästi sortumasta karikatyyriin".

– John Wakemanin (toim.) mukaan (World Film Directors, Volume Two, 1988) AA 21.1.2014