Otetaan hatkat (1971)

Taking Off/Vi sticker
Ohjaaja: 
Miloš Forman
Henkilöt: 
Lynn Carlin, Buck Henry, Georgia Engel
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
93 min
Teemat: 
MILOŠ FORMAN
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Tshekkielokuvissaan Forman kuvasi nuorisoa, mutta ensimmäinen amerikkalainen ohjaus Taking Off – otetaan hatkat (1971) kohdistui keski-ikäisiin vanhempiin, joiden jälkikasvu on ottanut hatkat amerikkalaisen kulutusyhteiskunnan oravanpyörästä.

Milos Formanin Otetaan hatkat on hämmästyttävän 'kirjaimellinen' elokuva maanpakolaiselta, joka on juuri saapunut Yhdysvaltoihin. Huolimatta sarjasta hyviin vastaanotettuja kitkeriä komedioita kotimassaan Tshekkoslovakiassa, Formanin ei olisi odottanut kykenevän sovittamaan niin nopeasti harteilleen amerikkalaisen elokuvantekijän viittaa. Toisin kuin Antonioni, jonka Zabriskie Point tuntuu täysin vieraalta kuvalta Amerikasta, Forman vaikuttaa sekä täysin rentoutuneelta että aivan yhtä purevalta kuin kotimaasankin. Joitakin syitä tähän on luettavissa krediiteistä. Vaikka hänet itsensä mainitaan käsikirjoittajien joukossa, mukana ovat myös John Guare ja Jean-Claude Carrière. Guare (vähemmän tunnettu elokuvan tekemisen aikoihin) on eturivin lahjakkuus, joka oli kirjoittanut enemmän näyttämölle kuin valkokankaalle, mutta joka jatkoi sitten kirjoittamaan Atlantic Cityn Louis Mallelle – toinen hedelmällinen yhteistyö kotimaisen satiirikon ja ulkomaisen pakolaisen välillä. Carrière oli monia vuosia Buñuelin vakiokäsikirjoittaja, ja tämän mukaan 'kirjoitti' hänen omaelämäkertansa. Mutta vaikuttaa siltä kuin Guaren visio hallitsisi Formanin elokuvaa ja antaisi sille hätkähdyttävää autenttisuutta, samoin kuin sekoituksen oivalluksia ja komediaa, luoden aina vain lisää kuvia maasta, joka on rakastunut kuviin itsestään.

"Taking off" on nimi, joka vastaa täysin elokuvan runsaita epämääräisyyksiä. 'Take-off' tarkoittaa satiiria, ja sitähän tämä elokuva on; se kuvaa mitä tapahtuu nuivan keskiluokkaisen pariskunnan vaatteille yllättävän räsypokkapelin myötä; ja se on mitä heidän teini-ikäinen tyttärensä tekee lähitiessään kotoa, siten käynnistäen tarinan toiminnan. On jotakin opettavaista siinä, että yhtä ilmaisua voidaan käyttää näin monissa päällisin puolin erilaisissa merkityksissä. Elokuva kertoo irti ottamisista ja irrottautumisista, niin tavoista, teeskentelystä, estoista kuin vaatteistakin. Kun ne ovat poissa, tuloksena ei kuitenkaan ole yhteisymmärrystä. Pokeripeli päättyy nolostukseen, löydetyt tyttäret eivät ole yhtään helpommin lähestyttäviä kuin kadonneetkaan. Kukkaiskulttuurin ja huumekultti –kauden lopulla tehty Otetaan hatkat oli loistavan kirpeä vastine tuon kauden tarjoamille älyvapaille ratkaisuille. Mikään ei voi luoda siltaa yli sukupolvien välisen kuilun, tai minkään muidenkaan sosiaalisten eroavaisuuksien välillä, on oppitunti jonka Guare ja Forman välittävät lämpimämmin ja vähemmän juhlavasti kuin Antonioni.

Formanin komedia näyttää joukon petettyjä pyrkimyksiä, ja sen sävy, vaikkakaan ei julma, ei ole hyväsydäminen. Hänellä on kyyninen käsitys yhdessä olemisesta. Kaikki mitä ihmiset tekevät yhdessä vain korostavat yksilön eristyneisyyttä; yhteiset pyrkimykset vain alleviivaavat itsekkyyttä. Kaikkinainen paatoksen välttäminen toimii armon lailla. Forman välttää julmuutta. Kuinka voisi halveksia joukkoa ihmisiä, jotka ovat vain niin kyvyttömiä, että jatkuvasti ajautuvat pahaan siinä missä hyväänkin. Nämä ovat surullisia komedioita, hiljaisia, hitaasti eteneviä farsseja joissa tapahtumilla on vakavia seurauksia; groteskeja ja hauskoja elokuvia, mutta eivät koskaan pinnallisia.

– Gavin Millarin mukaan, The Listener, 22 September 1983.