Säälimättömät (1968)

Madigan/Obevekliga, De
Ohjaaja: 
Don Siegel
Henkilöt: 
Richard Widmark, Henry Fonda, Inger Stevens, Susan Clark
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Abraham Polonsky, Howard Rodman • kuvaus Russell Metty
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
101 min
Teemat: 
50 VUOTTA SITTEN: VUOSI 1968
Kopiotieto: 
35 mm
Hollywoodin pitkälinjalainen Don Siegel oli parhaassa iskussaan Säälimättömissä. Alastomasta kaupungista käynnistynyt poliisielokuvan linja syveni uuden ajan realismin ja klassisen tragedian suuntaan. Avausjaksossa Madigan (Richard Widmark) kokee takaiskun, jonka korjaamiseksi hänen on käytävä kohtalokas kujanjuoksu.

Säälimättömät oksastuu Jules Dassinin Alastoman Kaupungin (1948) aloittamaan sinfoniseen runoelmaan, New Yorkin rikollisten ja poliisien yhteenottojen ja takaa-ajojen perinteeseen. Parissakymmenessä vuodessa New Yorkin esittelyt olivat ajaneet niin monta kierrosta, että enää ei ollut tarpeen tehdä suurta numeroa asiasta. Siegel ja kirjoittajat, Polonsky ja Rodman, eivät tarvinneet kuvien ulkopuolista kertojaa selittelemään ihmiskohtaloita, filosofimaan miljoonakaupungin sykkeestä, alleviivaamaan poliisirutiinia sen paremmin kuin kohtalon sormen kosketuksiakaan. Säälimättömät alkaa pakollisten krediittikuvien, New Yorkin yöllisten kaukonäkymien, jälkeen suoraan tapahtumista, ”ensimmäisen luokan” etsivien, Madiganin ja Bonaron operaatiosta Spanish Harlemissa.

Säälimättömien juonta sitovat Barney Beneschin alussa etsiviltä anastamat aseet, nimenomaan Dan Madiganilta siepattu pistooli, jota Benesch myöhemmin käyttää kahteen partioivaan katupoliisin surmaten yhden välittömästi ja haavoittaen toista henkitorveen. Aseitten menetys vaaralliselle rikolliselle tarkoittaa etsivien oman miehuuden kadottamista, minkä vuoksi Beneschin kiinniotosta yhden viikonlopun kuluessa tulee Madiganille ja Bonarolle kaiken muun ylittävä sovituksen ja kunnian tehtävä. Madigan on valmis vaarantamaan elämänsä tämän maanisen etsinnän päätteeksi, sillä vain uhrautumalla hän saattaa hyvittää kollegan kuolemaan johtaneen kohtalokkaan varomattomuutensa.

Richard Corliss on kirjassaan ”Taking Pictures (1975)” todennut, että Polonsky ja kumppanit ovat panneet elokuvassa liikkeelle manhattanilaisten pahojen miesten ja hyvien-pahojen tyttöjen karuselliin (”A carousel of Manhattan no-good guys and good-bad girls”) tiettyjen polariteettien, vastaparien ympärille. Säälimättömissä rakennetaan alun alkaen vastakohta-asetelmia, rinnastetaan toisiinsa luokkayhteiskunnan ylä- ja alapäätä, ”kireää liberaalia auktoriteettia ja vapaarytmistä kaupunkitodellisuutta”.

Kaikkein hallitsevin elokuvan kontrasteista on ylipoliisipäällikkö Russelin ja etsivä Madiganin välinen vastakkaisuus, koko tarinan perusjännite. Russell katselee kaupunkia ylhäältä, pilvien tasalta – Madiganin pakottava epätoivo syntyy, kehittyy ja ehkä paraneekin katutasolla, hän elää jatkuvasti hermojensa äärirajoilla. Russellin ylimyksellistä kunniantuntoa ja eheyttää vastaa Madiganin käytännöllinen, joustava, venyvä suhde moraaliin ja poliisin velvollisuuksiin (ja etuoikeuksiin). Elokuvan temaattinen juoni tähtää siihen, että rigoristi Russell oppii ymmärtämään Madiganin luonnetta (vaikka liian myöhään) ja hyväksymään miehen, huomaaman syvemmät yhtäläisyydet omaan persoonaansa.

Lopun piiritys East River Hotelin liepeillä, Beneschin piilopaikan tuntumassa, lukeutuu Don Siegelin triumfeihin: syntyvä tulitaistelu panttivankeja pitävän rikollisen ja poliisien välillä räjähtää varoittamatta ilmoille. esim. poliisien yläkertaan etenemisen strategia tuodaan havainnollisesti esillle. Kaiken taustalla on sunnuntaiaamun rikkoutunut rauha.

– Matti Salo (1991). Lähde: Matti Salo, Musta käytävä: Abraham Polonskyn pitkä taival (1991)