Gertrud (1964)

Ohjaaja: 
Carl Th. Dreyer
Henkilöt: 
Nina Pens Rode, Baard Owe, Ebbe Rode
Maa: 
Tanska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
S
Kesto: 
116 min
Teemat: 
50 VUOTTA SITTEN - SUKUPOLVENVAIHDOS
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Hjalmar Söderbergin näytelmästä.
Mykkäelokuvan kaudella aloittanut tanskalainen Carl Th. Dreyer palasi viimeisessä elokuvassaan Gertrudissa (1964) nuoruutensa alkulähteille, varhaisen elokuvan Nordisk-ilmaisuun, nyt ajattomaksi kirkastuneena. "Uskon lihan himoon ja sielun parantumattomaan yksinäisyyteen" on jalon Hjalmar Söderberg -filmatisoinnin motto.

Carl Th. Deyerin viimeiseksi elokuvaksi jäi Hjalmar Söderbergin näytelmän (1906) sovitus Gertrud, yksi 1960-luvun hienoimpia elokuvia. Päähenkilö on nelissäkymmenissä oleva laulajatar, kaunis ja suosittu. Tutustumme Gertrudin elämän kolmeen mieheen. Yksi nimitetään ministeriksi, toista juhlitaan rakkauden runoilijana, mutta hän ei kuitenkaan tunnu voivan elää runoudessaan ilmaisemiaan tunteita; kolmannelle, nuorelle säveltäjälle suhde merkitsee ohimenevää episodia. Rakkaus on Gertrudille, kuten Flaubertin rouva Bovarylle, halua omistaa, mutta hänellä on muitakin syitä vetäytyä pettyneenä syrjään seuraelämästä: kukaan hänen miehistään ei ole kyennyt hänen lailla antamaan itseään kokonaan.

Elokuvan lopettaa Dreyerin kirjoittama epilogi, jota vastaavaa näytelmää ei ole. Tapaamme 70-vuotiaan Gertrudin, jota hänen vanha ystävänsä on tullut tervehtimään Pariisista. Suurenmoisessa jaksossa tuntee kuuntelevansa Dreyerin puhuvan suoraan, ei vain näyttävän jotain. Aiemmin on sanottu: "Minä uskon lihan himoon ja sielun parantumattomaan yksinäisyyteen..", mutta nyt Gertrud väittää tunteneensa todellisen rakkauden yhteyden. Rakkaus ei vanhalle Gertrudille ole halua omistaa, vaan yhtä kuin elämä, ainoa asia, joka voi tehdä elämästä täyden: Amor omnia. "On vain rakkaus ja kuolema, välissä ei mitään." Molemmille täytyy antaa itsensä kokonaan. Dreyer itse määritteli Sanan uskonnolliseksi elokuvaksi:

"Jokainen, joka on nähnyt parhaat elokuvani, tietää millaisen merkityksen annan ihmisten kasvoille. Siinä on maaperä, jota ei milloinkaan väsy tutkimaan. Studiossa ei ole ylevämpää kokemusta kuin tallentaa ilme kasvoilta, jotka ovat herkistyneet inspiraation mystiselle voimalle, kuin nähdä kasvojen herkistyvän sisältäpäin ja muuttuvan runoudeksi."

Vastaavasti Gertrud on Dreyerin mukaan psykologis-eettinen teos, jossa eroottisella kulttuurilla ja rakkauden ehtojen tutkimisella on keskeinen osa; Dreyerin tuotannon läpikäyvänä piirteenä voi pitää tapakulttuurin piinallisen yksityiskohtaista, perusluontoiseksi kritiikiksi syventyvää esittämistä, niiden "julmaa porvarillisen maailman kuvausta".

"Mistä on kyse Gertrudissa? Ei missään tapauksessa seksistä, mutta kylläkin rakkaudesta ja - erotiikasta. Mieleeni tulee pari runoilijaa Richard Aldingtonin säettä: "A man or woman might die for love and be glad in dying, But who would die for sex? Mies tai nainen voisi / kuolla rakkauden tähden / ja iloita kuollessaan / Mutta kuka kuolisi seksin tähden?"

"Tämän eron minäkin näen: yhä vulgaarimpi seksi, toisaalla erotiikka, joka kristallisoituneessa muodossaan on osa rakkautta. Siinä tihentyvät hellyys ja tunteet kahden ihmisen välillä." (Dreyer)

– Peter von Bagh (Elokuvan historia, 1975)