Kuningas ja isänmaa (1964)

King & Country / För kung och fosterland
Ohjaaja: 
Joseph Losey
Henkilöt: 
Dirk Bogarde, Tom Courtenay, Leo McKern
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Evan Jones John Wilsonin näytelmästä • musiikki Larry Adler
Maa: 
GB
Tekstitykset: 
svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
86 min
Teemat: 
50 VUOTTA SITTEN - SUKUPOLVENVAIHDOS
ENSIMMÄINEN MAAILMANSOTA 1914
Vähemmän on enemmän: siitä todistaa Joseph Loseyn karun intensiivinen Kuningas ja isänmaa (1964). Tom Courtenay tulkitsee äärettömän stressin kokenutta sotamiestä ja Dirk Bogarde kapteenia, joka tajuaa rintamaoikeudenkäynnissä, että oikeus voi olla vääryyttä. Loseyn ilmaisu oli väkevimmillään elokuvassa, joka dramatisoi jatkuvasti ajankohtaista "murtuneiden mielten" teemaa.

Ensimmäisessä maailmansodassa sai surmansa yli 4,7 miljoonaa ihmistä. Kuningas ja isänmaa kertoo yhden tavallisen sotilaan, Hampin, tarinan Passohendaalon sateessa ja kurassa. Hän on ehtinyt olla rintamalla kolmen vuoden ajan ja alkuperäisestä ryhmästään hän on ainoa elossa oleva. Mutta eräänä päivänä hänet nähdään harhailemassa poispäin tykkitulesta, eikä hän itsekään osaa tätä tekoaan selittää.

Kuningas ja isänmaa on samantyyppinen tutkielma sotatilanteesta kuin Milestonen Länsirintamalta ei mitään uutta ja Kubrickin Kunnian polut: epäsentimentaalisin näistä ja luultavasti myös suurin. Losey on jättänyt pois kaiken sotafilmeistä tutun mukaansatempaavan toiminnallisuuden. Kyse on jälleen teloituksesta "esimerkin vuoksi": teosta voi sanoa oikeudenistunnoksi, jossa katsoja saa punnittavakseen suuren määrän täsmällisesti eriteltyjä aineksia. Jonkinlaisena johtolankana on rintamakarkuria puolustavan upseerin (Dirk Bogarde) hahmo, joka aluksi inhoaa tehtäväänsä ja naiivin rehellistä puolustettavaansa, mutta joutuu monesti muuttamaan kantaansa ja lopussa, kun prosessi Loseylle ominaiseen tapaan on johdettu loogiseen päätepisteeseensä, hänelle tulee myös teloittajan osa.

Puitteet ovat konkreettiset: mutaiset juoksuhaudat, kuollut hevonen, rotat, näiden keskellä tuomion langettamisen jälkeen irvokkaat juhlat, joissa väkisin syötetty ehtoollinen on suoraa jatkoa viimeisille ryyppäjäisille ja joissa uskonnollisuus ja kieroutunut seksuaalisuus kohtaavat. Elokuva on vaikuttava kokonaishahmotuksena, jossa sodan merkitsemä inhimillisen voiman tuhlaus tuodaan hyvin lähelle, mutta aina niin että katsoja säilyttää etäisyyden, näkee moraalisten ongelmien, esim. inhimillisyyden ja byrokratian ristiriidan takaavat todelliset aineelliset tekijät.

"Kuningas ja isänmaa on sotaelokuva ilman ainuttakaan kiväärinlaukausta, teloituskohtausta lukuun ottamatta. Se ei sisällä fyysistä väkivaltaa, luullakseni kuitenkin henkistä ja moraalista väkivaltaisuutta - ainakin toivon niin. En halunnut tehdä Hampista idioottia, mitä hän on alkuperäisessä näytelmässä. Se olisi heikentänyt koko elokuvan todistusvoimaa. Tietysti hän on naiivi – ja mikä tärkeintä – hän ei hallitse pelin sääntöjä. Huolimatta siitä, että monet ihmiset, etenkin häntä puolustava upseeri pyytävät häntä puhumaan tietyllä tavalla ja sanomaan tietyt asiat, hän sanoo täsmälleen päinvastoin. Mutta tyhmä hän ei ole. Hänen arvionsa Hargreavesista ja muista oikeudenkäyntiin osallistuvista ihmisistä ovat aivan oikeita. Hän ei vain ymmärrä tätä näytelmää, siinä kaikki.   

Meidänkin päivinämme sotaa yhä pidetään jotenkin kunniakkaana. Pasifismista ja ajattelun tietystä edistymisestä huolimatta patriotismi jatkuvasti nähdään jonakin aivan erityisenä hyveenä. Määrätyissä tilanteissa hallituksen erilaisia päätöksiä ei koskaan aseteta kyseenalaisiksi. Siksi käytin elokuvan johdantokuvana ensimmäisen maailmansodan uhrien muistomerkkiä. Kun näin sen vuosia sitten ensimmäisen kerran Hyde Park Cornerin luona, sain tuntoon, että se glorifioi sotaa ja patriotismia ja teki miljoonien ihmisten turhan kuoleman joksikin romanttiseksi. Että se pyyhkii pois kaiken sodan sisältämän kauhun ja pahuuden ja sen sijaan korostaa sankarillisuutta ja kauneutta." (Losey).

Peter von Baghin "Elokuvan historian" (1975) ja muiden lähteiden mukaan