Angelika (1964)

Angélique, marquise des anges/Angélique
Ohjaaja: 
Bernard Borderie
Henkilöt: 
Michèle Mercier, Robert Hossein, Jean Rochefort
Maa: 
Ranska/BRD/Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
116 min
Teemat: 
ANGELIKA UNCHAINED
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Anne ja Serge Golonin romaanista
Angelika (1964), Angelika – enkelten markiisitar (1965), Angelika ja kuningas (1966), Angelika ja merirosvo (1967) ja Angelika ja sulttaani (1968) muodostavat ehyen sarjan, jossa Angelikan (Michèle Mercier) ja mystisen Joffrey de Peyracin (Robert Hossein) kaunotar ja hirviö -jännite kestää cliffhangerista toiseen. Toimintaa ja kipeitä tunteita vyöryttävä taru etenee Aurinkokuninkaan hovista Pariisin alamaailmaan ja trendikkäästä kaakaokuppilasta Marokon sulttaanin haaremiin. Elokuvatutkija Tanja Sihvosen mukaan sarjan naisnäkökulma ja eroottinen lataus avaavat aiheita, jotka historiallisissa elokuvissa yleensä jäävät pimentoon. Äärimmäisyyksiä ja koreilua rakastavan tyylin kruunaa leveä Dyaliscope-kuvaus. Sivuosia komistavat Jean Rochefort (1930–2017), Giuliano Gemma ja Jean-Louis Trintignant.

Kirjailijapari ”Sergeanne Golonin” eli Anne ja Serge Golonin romaanien sankaritar Angélique on Tammen vuodesta 1960 alkaen kustantamissa suomennoksissa nimeltään Angelika. Valinta toistui Bernard Borderien ohjaaman viisiosaisen elokuvasarjan suomalaisessa tarjoilussa. Kirjasarjan avausteos Angélique, marquise des anges oli ilmestynyt Ranskassa vuonna 1957. Aurinkokuninkaan valtakaudelle sijoitetun tarinan tapahtuma-ajasta oli tuolloin noin 300 vuotta.

”Angelikan tie vie syklisesti aina uudelleen loistosta kurjuuteen”, Tanja Sihvonen kirjoittaa artikkelissaan "Angelika-elokuvat romanssina – sukupuoli ja performanssi historiallisessa elokuvassa", joka sisältyy Susanna Paasosen toimittamaan Hääkirjaan (Turun yliopisto, 1999). ”Hän on alussa vähävaraisen maalaisaatelisen perheen tytär, joka naitetaan Toulousen kreiville; tätä kautta hän saa paitsi vaikutusvaltaa myös rakkauden elämäänsä. Kuninkaan tuomittua Angelikan aviomiehen kuolemaan ja takavarikoituaan parin omaisuuden Angelikasta tulee ’Ihmeiden hovin’ (Pariisin järjestäytynyt alamaailma) asukki, mutta lopulta poliisin nujertaessa lainsuojattomat hän päättää koota omaisuutta porvarisnaisena.” Nämä ovat vasta käynnistysvaiheita saagassa, jota Golonit kirjoittivat kolmentoista romaanin verran Angelikan voittoon (Tammi, 1986) asti.

Bernard Borderie ohjasi viisi Angelika-elokuvaa, joiden tuottajana toimi hänen isänsä Raymond Borderie: Angelika (1964), Angelika – enkelten markiisitar (1964), Angelika ja kuningas (1965), Angelika ja merirosvo (1967), Angelika ja sulttaani (1968). Kansainvälisesti suosittu elokuvasarja katkesi, kun korvaamaton pääosanesittäjä Michéle Mercier päätti vaihtaa roolia.

Angelika-brändin ydintä on pukuloistoa, erotiikkaa ja vaaratilanteita vyöryttävä eskapismi, joka ei sulje pois vankkaa historiantuntemusta. ”Silti Angelika-sarjalle ei monikaan historioitsija olisi valmis antamaan historiallisen elokuvan statusta”, Sihvonen kirjoittaa. Sarjan teoksia on katsottu pikemminkin romanttisina seikkailuelokuvina, pukumelodraamoina ja ”naisten viihteenä”.

”Kaikki nämä kvaliteetit positioivat sen sellaiseen kenttään, jolle tyypillistä on ollut kriitikkojen, tutkijoiden ja muiden ’hyvän maun’ edustajien ylenkatse.”

Tarinan punainen lanka on Angelikan ja salaperäisen Joffrey de Peyracin (Robert Hossein) kaunotar ja hirviö -jännite, joka kestää cliffhangerista toiseen. Molempia määrittää irrallinen, usein lainsuojaton asema suhteessa ranskalaiseen yhteiskuntaan, ja kumpikin osaa omaksua kansainvälisiä vaikutteita hyvällä menestyksellä.

Tanja Sihvosen mukaan ”on kiinnostavaa nähdä, että niin harva Joffreyn läheisistä ihmisistä on ranskalainen. Hänet kuvataan alusta asti kahnauksessa ranskalaisten auktoriteettien, kuninkaan ja erityisesti arkkipiispan kanssa, joka pitää hänen ’kullantekoaan’ noituutena. Symbolisella tasolla tuli rakentaa hänen toiseuttaan suhteessa elokuvan muihin ranskalaisiin henkilöihin. Joffrey kuvataan usein tulen läpi valmistamassa kultaa, ja tulen voimasta tuleekin vertauskuva hänen hillitylle mutta mahtavalle voimalleen. (..) Joffrey de Peyracin hahmon kautta rakennetaan mielestäni kiinnostavalla tavalla ’uutta miehen mallia’, jossa kolonialistinen dominanssi ei ole itsestäänselvyys ja jonka tärkeän osatekijän muodostavat tunteikkuus ja naisen arvostus.”    

– Lauri Lehtinen 2.5.2018