Pehmeä iho (1964)

La Peau douce/Den lena huden
Ohjaaja: 
François Truffaut
Henkilöt: 
Françoise Dorléac, Jean Desailly, Nelly Benedetti
Maa: 
Ranska/Portugali
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
116 min
Teemat: 
FRANCOIS TRUFFAUT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Uuden aallon nero François Truffaut ihaili Jean Renoiria ja Alfred Hitchcockia. Pehmeä iho (1964, pääosissa Jean Desailly, Françoise Dorléac) oli kolmiodraama, jossa eroottinen suhde hahmottui Hitchcock-tyyliin ja johon toivat särmää yllättävät ilmaisukeinot.

Truffaut on kuvannut kokemustaan, joka johti hänet tekemään Pehmeän ihon, elokuvan aviorikoksesta, seuraavasti: "Vuosia sitten näin, tai pikemminkin kuvittelin pariskunnan taksissa. Kuvitelmani mukaan aika oli noin puoli kahdeksan illalla; he varmaankin olivat matkalla kotiin päivälliselle, eivätkä he olleet naimisissa, ainakaan keskenään, ja kummallakin on täytynyt olla omia lapsia. Heillä oli hirvittävän aistillinen suudelma taksissa keskellä suurkaupunkia. Kun tuollainen kuva tulee mieleen sitä sisimmässään ajattelee, ettei edes sellaista aihetta kuin aviorikosta ole koskaan käsitelty kunnolla, ja tuntee, että sinulla on paljon uutta sanottavaa aiheesta. Siitä se kaikki alkoi. Ja myös äänestä: kuvittelin, että suudelman aikana heidän hampaansa kalahtivat yhteen." Kaiken tuon jälkeen oli selvää, että elokuva oli tehtävä.

Truffaut'n aikomus oli siis tuhota aviorikoksen sovinnainen käsittely. Harvat elokuvat ovat keskittyneet esittämään uskollisesti avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen liittyvää ahdistusta ja käytännön vaikeuksia. Tätä puolta Truffaut oli ihaillut Autant-Laran elokuvassa Rakkaus on kohtaloni, ja muuten hänen mielestään oli palattava aina Leanin Lyhyeen onneen saakka, jotta löytäisi aiheen vakavan toteutuksen. Eräässä mielessä Truffaut'n oma Jules ja Jim oli käsitellyt aviorikosta, mutta vain satunnaisesti, keskeisenä siinä oli keskustelu rakkaudesta ja ystävyydestä. Kolmiodraama oli perustunut sympatialle ja yhteisille ihanteille, eivätkä elokuvan yleistä viehättävyyttä häirinneet mitkään sosiaaliset tai moraaliset sovinnaissäännöt, eivät myöskään sellaiset käytännön hankaluudet, kuten köyhyys, väärinkäsitykset, kömpelöt valheet tai ilmitulon pelko. Siksi hän Pehmeässä ihossa tahtoi eritellä juuri näitä viheliäisiä pieniä häiriötekijöitä, jotka estävät ihanteiden toteutumisen. "Nykyiset moraaliasenteet ovat epätyydyttäviä, mutta en saa itseäni uskomaan mihinkään muihinkaan, sillä kaikki esimerkit, joita näkee ympärillään, ovat tuhoisia. Mikään ei koskaan toimi täydellisesti millään yhteiskunnan tasolla ja se johtuu ihmisistä itsestään, ei yhteiskunnallisista, uskonnollisista tai poliittisista olosuhteista."

Kolmiodraaman henkilöt ovat Pierre (44), ja hänen vaimonsa Franca (38) ja Nicole (22). Pierre on "onnellisesti naimisissa" ja kuitenkin hän luo suhteen tyttöön, joka on puolta nuorempi kuin hän. Pohjimmiltaan kysymys on valinnasta tunnetun ja tuntemattoman, yhteiselämän jokapäiväisten kompromissien ja jonkin nuoruuden jäänteenä säilyneen romanttisen unelman välillä. Sillä jouduttuaan kasvotusten saman hurjan irrationaalisen halun kanssa kuin Antoine Rakkautta 20-vuotiaana -episodissa Pierre käyttäytyy samalla kömpelöllä tavalla. Lapsuus merkitsee Truffaut'lle puhtauden ja ehdottomien ihanteiden aikakautta. Ja Antoinen tavoin, jonka vanhempi muunnelma Pierre voisi olla, hän arvioi tilanteen väärin ja säikyttää tytön pois. Tämä vetäytyy syrjään anteeksi pyydellen jättäen Pierren puolivalmiiseen huoneistoon. Ja viimein puuttuu asiaan kuolema, kuten Vintiössä, Ampukaa pianistissa ja Julesissa ja Jimissä. Näiden elokuvien teemat ovat samaa sukua, joskin tämä ristiriita toden ja ihanteen välillä ratkeaa kaikissa eri lailla.

Pehmeä iho on joka suhteessa realistinen elokuva, joka pyrkii murskaamaan myyttejä ja ehdottomia totuuksia, jotka saattavat näyttää vietteleviltä, mutta jotka levittävät onnettomuutta ja epätoivoa, jos ne saavat ohjata toimiamme. Hyökkäyksen kohteena on myös itse elokuva tällaisten myyttien tärkeimpänä levittäjänä. Pierre juhlittuna kirjailijana ja Nicole lentoemäntänä ruumiillistavat kahta nykyajan myyttihahmoa, jotka elokuva riisuu paljaiksi ammatteihin liitetyistä harhakuvista ja paljastaa haavoittuvat, sekasortoiset yksilöt.

– C.G. Crispin Truffaut-teoksesta (Movie Paperbacks, 1972)