Lemmenvaras (1960)

Risate di Gioia
Ohjaaja: 
Mario Monicelli
Henkilöt: 
Anna Magnani, Totò, Ben Gazzara
Maa: 
Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
S
Kesto: 
106 min
Teemat: 
ANNA MAGNANI
Italialaisen mestarin Mario Monicellin uudelleen löydetyssä uuden vuoden yöhön sijoittuvassa surullisessa komediassa Lemmenvaras (1960) Anna Magnani näyttelee suuren Totòn ja Ben Gazzaran rinnalla. Koko hänen teatterissa ja varieteessa kypsynyt taidokkuutensa on tämän huijatun ja lannistumattoman Tortarellan hahmossa.

Ei kai minkään muun maan kuin Italian elokuva pysty kuvaamaan epäonnistuneiden, sivullisten tai epämoraalisten ihmisten elämänpiiriä ikään kuin sisältäpäin ja sellaisella huumorilla ja ilolla. Ehkä se johtuu ikuisen kirkon läheisyydestä, suuresta köyhyydestä tai räikeistä epäoikeudenmukaisuuksista — aina on tarjolla selitys, alibi tai synninpäästö.

Lemmenvaras on juhlava pieni komedia, joka esittelee Anna Magnanin ja Totòn rapistuneiden taiteilijasielujen hahmoissa. Anna Magnanin Tortarella nimittää itseään suureellisesti näyttelijättäreksi, mutta tosiasiassa häni yhdessä kohtalotoverinsa Umberton kanssa ansaitsee elantonsa esiintymällä avustajana Cinecittan spektaakkeleissa, orjana tai yhtenä kasvona kuvassa joukossa. Koko ajan he kuitenkin pitävät yllä pettävää illuusiota siitä, että jokin valittu osa odottaa heitä tulevaisuudessa.

Keskeiset tapahtumat sijoittuvat uudenvuodenjuhlinnan lomaan, josta tulee päähenkilöille todellinen via dolorosa. He joutuvat hienostuneen smokkipukuisen ammattivarkaan (Ben Gazzara) seuraan ja tietämättään heistä tulee tämän apureita. Säkenöivin repliikein ja elegantein kääntein kehitelty elokuva huipentuu tilanteeseen, jossa rakastunut Tortarella vihdoin saa näytellä elämänsä suuren kohtauksen: "Ihme, Ihme!" Mutta kirkkokansa ei suostu uskomaan ihmeisiin edes uudenvuodenyönä, ja Tontarellan bravuuri kääntyy ironiseksi tappioksi.

Lemmenvaras on kiinnostava paitsi Totòn tavallisen herkullisen osasuorituksen lisäksi myös sikäli, että se esittelee lähinnä tragediennena tunnetun Anna Magnanin selväpiirteisessä komediaroolissa. Ja erinomaisesti pystyy hän alistamaan alkuvoimaisen ja persoonallisen ilmaisunsa myös tällaiseen tehtävään: hän näyttelee roimaa ja mehukasta komediaa valkoinen peruukki päässään, nasevasti ja pelkäämättä tehdä itseään arveluttavan puolivillaiseksi. Hänen Tortarellansa suuremmilta diivoilta opituissa asenteissa on ehtymättömästi itseironian värittämää huumoria, mutta myös sykähdyttävää lämpöä.

Fianjt-Edströmin (1963) ja muiden lähteiden mukaan