Uhma (1960)

Terrain vague/Trots
Ohjaaja: 
Marcel Carné
Henkilöt: 
Danièlle Gaubert, Roland Lesaffre, Maurice Caffarelli
Lisähenkilöt: 
musiikki Michel Legrand, Francis Lemarque
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
105 min
Teemat: 
KÄÄNNEKOHTA: 1950-LUVUN RANSKALAINEN ELOKUVA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Hal Ellsonin romaanista
Marcel Carnén Uhma (Terrain vague, 1960) hätkähdyttää esipasolinimaisilla sävyillään.

Marcel Carné (1906–1996), pariisilaisen puusepän poika ja katujen kasvatti, oli ensimmäisiä ranskalaisia lähiönuorison kuvaajia. Uhma (1960) ei ole hänen tuotantonsa kuuluisimpia tai parhaita elokuvia, mutta se heijastaa suorastaan dokumentaarisesti ajankohtaa, jolloin Pariisia ympäröivät joutomaa-alueet ja vähävaraisten hökkeliasumukset alkavat muuttua jättivuokrakasarmeiksi, betonikolosseiksi. Pienissä asunnoissa sinnittelevät, raskasta työtä tekevät vanhemmat pitävät miten kuten silmällä jälkikasvuaan – joka ikävystyy kuoliaaksi yksitoikkoisessa ympäristössä ja hakee hinnalla millä hyvänsä toisten seuraa ja seikkailuja. Claude Renoirin kuvaus on hyvin tavoittanut tämän valottoman maailman.

Uhman jengiä johtaa nuori kovistyttö Dan. Häneen ovat ihastuneita niin jengiin juuri hyväksytty lapsekas Babar kuin Lucky, joka ainoana käy kunnon töissä huoltoasemalla. Danilla ei ole mitään turvaa kodistaan eikä yksinhuoltajaäidistään, mutta hänen taustaltaan löytyy pelastava aikuinen (Roland Lesaffre). Tämä pitää epämääräistä vanhojen vaatteiden ja tavaroiden kauppaa ja on oppinut inhimillisyyttä rankasta menneisyydestään. Pahana henkenä jengiin ujuttautuu rangaistuslaitoksesta paennut Marcel. Hän on ollut jo usein poliisien kanssa tekemisissä ja oppinut kaiken, jopa kiristämään entistä ystäväänsä Hansia, joka saa epämiellyttäviä vihjailuja saksalaisuudestaan.

Ranskalaiset kriitikot kohtelivat Uhmaa aikoinaan varsin hämmentyneesti. Marcel Martin totesi Cinéma 61 -lehdessä:”Minusta Marcel Carné vaikuttaa kuin menneisyytensä hypnotisoimalta.: hänen sankarinsa ovat Sumujen laiturin sotilaskarkurin lapsia ja aivan kuin kaksikymmentä vuotta sitten heitä vaanivat pahat enkelit, joilla ei vielä ole partaa, mutta jo Michel Simonin mustuus.” Ankarasti Marcel Carnéa sivaltaneelta François Truffaut’lta ohjaaja sai sen sijaan seuraavan sisältöisen postikortin:

Hyvä herra,
kävin eilen täällä (=Carcassonnessa) katsomassa Uhman. Sali oli myyty loppuun ja ilmoitti ”Uhma jatkaa poikkeuksellisesti ensi viikon”. Yleisö oli ensin (sic) ymmällään, sitten tarkkaavainen, yhä kiinnostuneempi ja lopulta oikeasti liikuttunut. Kirjoitan tämän teille siksi että reagoin täsmälleen (sic) kuin yleisö; tässä elokuvassa on hyvin teräviä  totuuden välähdyksiä ja hyvin puhtaita epätoden hetkiä. Olen lukenut hyvin epäoikeudenmukaisia artikkeleita, toivon että ilahdutan teitä yhtä paljon tällä kortilla kuin te ilahdutitte minua tällä elokuvalla. En ole eläessäni kuulunut jengiin ja silti hengitin Uhmassa tuulahduksia omasta nuoruudestani.

Teitä ihaillen,
François Truffaut.

– Satu Laaksonen 18.2.2015