Poikamiesboksi (1960)

The Apartment/Ungkarlslyan
Ohjaaja: 
Billy Wilder
Henkilöt: 
Jack Lemmon, Shirley MacLaine, Fred MacMurray, Ray Walston
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
125 min
Teemat: 
BILLY WILDER
Billy Wilderin 1960-luku alkoi kipeällä satiirilla organisaatioihmisten maailmasta. Poikamiesboksi (The Apartment, 1960) kertoo jättiyhtiön virkailijasta, joka lainaa kämppäänsä pomojen tuntihotelliksi. Jack Lemmon, Shirley MacLaine ja Fred McMurray tulkitsivat päätehtävät.

C.C. Baxterin loistava alkukommentaari kertoo meille kaiken mitä meidän tarvitsee tietää päähenkilön luonteesta ja asemasta. Yhtä ilmaisevia ovat kommentaarin kestäessä nähtävät kuvat. Helikopteriajo New Yorkista vaihtuu kameran pystysuoraan liikkeeseen pitkin pilvenpiirtäjää, jossa Baxter ja hänen 31 258 työtoveriaan työskentelevät. Wilder hahmottelee ytimekkäästi elokuvan rakenteellisen perusperiaatteen (vaakasuoran ja pystysuoran välisen suhteen) kuvallisena analogiana yhteiskunnallisen kohoamisen teemalle.

Teeman kehittely jatkuu maisemakonttorin ja hissin välisessä vastakohdassa. Panavision-laajakangas vangitsee kirkkaasti valaistun konttorin, jossa vallitsee kafkamainen yhdenmukaisuuden ja persoonattomuuden ilmapiiri. Se on anonyymi labyrintti, joka tuntuu jatkuvan äärettömyyteen. Se tuo myös mieleen King Vidorin The Crowdin (1928) alkujakson. Wilderin tärkein innoittaja lienee silti ollut David Leanin Lyhyt onni (1945), jossa Trevor Howard lainaa kaverinsa asuntoa voidakseen olla kahden Celia Johnsonin seurassa.

Baxterin luetellessa koneellisesti tietoa New Yorkin 8 042 783 asukkaasta, jotka ulottuisivat Karachiin asti jos heidät pantaisiin perätysten jonoon, näemme kuvia konttorien virkailijoista, jotka on sullottu pilvenpiirtäjään kuin suunnattomaan kerrosvoileipään. Litistetty perspektiivi korostaa dehumanisaation vaikutelmaa, ja Adolph Deutschin nokkela sotilaallinen musiikki vahvistaa sotilaallisen kurin ja mekaanisen rytmin tunnelmaa. Eräässä vaiheessa Baxterin pään liikkeet on tahdistettu koreograafisesti hänen laskukoneensa rytmiin. Baxter saapuu kello 17.20 poistumisrynnäkön jälkeen asunnolleen vain huomatakseen, että se on yhä varattu. Sataa, ja Baxterin on odotettava ulkona roskatynnyreiden vieressä kunnes sen iltainen avaimen lainaajapomo on saanut asiansa hoidetuksi kuntoon puhelinkeskuksen tytön kanssa.

Poikamiesboksi merkitsi uutta kiteytyneisyyden tasoa Wilderin visuaalisessa ilmaisussa. Consolidated Lifen pilvenpiirtäjä ja C.C. Baxterin poikamiesboksi toimivat ironisena "julkisen" ja "yksityisen" kontrastina. ("Room at the top" merkitsee käytännössä yhtä kuin "executive washroom" eli pääsyä johtajien vessaan.) Esinemotiivit ovat vahvalla merkityksellä ladattuja: boksin avain on sekä seksuaalisymboli että "menestyksen avain"; Fran Kubelikin särkynyt peili saa eri merkityksiä suhteessa eri henkilöihin: se kuvastaa yhtäältä minuuden murtumista ja toisaalta illuusioiden särkymistä.

Elokuvan huomattavimpiin ansioihin kuuluu Jack Lemmonin pääosasuoritus. Se oli näyttelijän uralla käänteentekevä saavutus. Lemmon ei ole pelkkä kylmäverinen opportunisti eikä pelkkä hyväksikäytetty hölmö. Lemmon liikkuu hienovaraisesti näiden kahden äärimmäisyyden välimaastossa, ja näin syntyy hahmo joka on sekä koominen että riipaiseva.

– Lähinnä Neil Sinyardin ja Adrian Turnerin mukaan (Journey Down Sunset Boulevard. The Films Of Billy Wilder, 1979) AA 1993