Paholaisen enkelit (1957)

The Tarnished Angels/Svarta änglar
Ohjaaja: 
Douglas Sirk
Henkilöt: 
Rock Hudson, Robert Stack, Dorothy Malone, Jack Carson
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
91 min
Teemat: 
DOUGLAS SIRK
Lisätieto: 
William Faulknerin romaanista Pylon
Douglas Sirkin Paholaisen enkelit (The Tarnished Angels, 1957) oli hänen suosikkielokuvansa. Sen pohjana on William Faulknerin romaani Pylon. 1930-luvun suuren laman aikana New Orleansissa reportteri kohtaa kuolemaa halveksuvia sirkuslentäjiä, joilla on ”bensaa suonissaan”. Pääosissa Rock Hudson, Dorothy Malone ja Robert Stack.

Douglas Sirkin ja George Zuckermanin sovitus Faulknerin ”Pylonista” on todellisen ymmärtäjän työtä, kirjailijan itsensäkin mielestä hänen teostensa paras filmatisointi. Näin siitä huolimatta tai kenties juuri siksi että sovitus on hyvin vapaa: ”En halunnut Faulkneria mukaan käsikirjoitustyöhön eikä hänkään sitä halunnut. Faulkner piti aina kiinni siitä, että hän ei ymmärtänyt elokuvia. Zuckerman työskenteli jälleen kanssani ja hän ymmärsi että tarina piti kokonaan epäfaulknerisoida ja niin tapahtuikin. Vaikka kirja muuttui täysin, luulen että elokuvan henkilöt ovat silti varsin lähellä Faulknerin henkilöitä. Tämä Robert Stackin tulkitsema mies etsii henkilöllisyyttään ja on hyvin epävarmalla pohjalla. Koska hän ei löydä turvaa maasta, hän etsii sitä ilmasta – kyseessä on hullu ja mielestäni suurenmoinen idea. Samalla se on rakkauskertomus, yksi noita ohipuhuvan, vastakaiuttoman rakkauden tarinoita joita olen aina halunnut tehdä.” (Sirk)

Ulkoisesta Paholaisen enkelit on kuvaus taitolentäjistä ja heidän maailmaansa kietoutuvasta lehtimiehestä. Taustana on 30-luvun lamakauden New Orleans, sankarillisten lentonäytösten ja raisun festivaalitunnelman takana väijyvät toimeentulon ja koko olemassaolon epävarmuus, repeilevät, kouristuksenomaiset, esineellistyneet ihmissuhteet. Lamakauden miljöö antaa Sirkille mahdollisuuden tunkeutua suoraan yhteiskunnan ytimeen, vangita se luhistumisen hetkellä. Köyhyyden ja niukkuuden olosuhteissa ihmiset ajautuvat ”luonnollisesti” äärimmäisyyksiin: lentämään huonoilla koneilla, hyppäämään laskuvarjolla, esiintymään pelkkinä sirkusnumeroina. Perhe on hajonnut. Maailmasta on tullut paikka josta voi paeta vain ilmaan. Jopa sängyt ovat menettäneet turvallisuuden sädekehänsä. ”Vuoteet muistuttavat sairaudesta”, sanoo Dorothy Malone eräässä vaiheessa.

T. S. Eliot oli Sirkin ja Faulknerin sukupolven keskeinen vaikuttaja. Niinpä Sirk kuvausten aikana luetutti Rock Hudsonilla ja Robert Stackilla Eliotin ”Autiota maata” henkilöhahmojen luonnekuvien havainnollistamiseksi. Minerin Faulkner-teos näyttää olleen toinen Sirkin Faulkner-tulkintaa muovannut tekijä, josta hän vetää esiin ironisen sankaruuden käsitteen sekä henkilöiden sitoutumisen häviäjien, tappiolle jääneiden asioiden puolelle: ” Heillä ei ole mitään muuta kuin koneensa… mikä on osa sitä kulttuuria joka on repinyt heidät juuriltaan. Heidän pakonsa suuntautuu väkivaltaan, juomiseen, tappelemiseen ja rukoilemiseen. Luullakseni tässä tiivistyy erittäin hyvin Faulknerin ”Pylonissa” kuvaama maailma.” (Sirk)

Rainer Werner Fassbinder on kuvannut Sirkin elokuvan henkilöiden syöksykierrettä: ”Pelkkiä tappioita. Elokuva ei ole mitään muuta kuin tappioiden kasautuma. Dorothy on rakastunut Robertiin, Robert lentämiseen, Jiggs Robertiin, ja ehkä myös Dorothy ja Rock ovat rakastuneet toisiinsa. Rock ei kuitenkaan ole rakastunut Dorothyyn eikä Dorothy Rockiin. Kun elokuva hetken uskottelee heidän olevan rakastuneita, kyse on parhaimmillaan pelkästään valheesta – aivan kuin heidän kahden välillä…? Elokuvan loppupuolella Robert kertoo Dorothylle lopettavansa lentämisen seuraavan kilpailun jälkeen. Ja tietysti hän saa surmansa siinä kilpailussa. Robertin osana on olla tekemisessä mieluummin kuoleman kuin Dorothyn kanssa… Sirk on tehnyt elokuvan, joka on täynnä jatkuvaa toimintaa, jossa tapahtuu koko ajan jotakin ja jossa kamera liikkuu alituisesti. Ja niin me ymmärrämme sen kautta paljon yksinäisyydestä ja siitä kuinka se panee meidät valehtelemaan. Yksinäisyyttä kestää paremmin, jos pitää kiinni illuusiostaan.”

– Jon Hallidayn (Sirk on Sirk, 1971) ja muiden lähteiden mukaan ST