Pariisin torni (1954)

La Tour de Nesle/Tornet i Paris
Ohjaaja: 
Abel Gance
Henkilöt: 
Pierre Brasseur, Silvana Pampanini, Paul Guers
Maa: 
Ranska/Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
125 min
Teemat: 
KÄÄNNEKOHTA: 1950-LUVUN RANSKALAINEN ELOKUVA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Alexandre Dumas'n (vanh.) romaanista
Vanha maestro Abel Gance ei jättänyt mehevässä värimelodraamassaan Pariisin torni (1954) mitään arvailujen varaan: naiselliset sulot tuotiin näytteille...

François Truffaut’n nimetessä ranskalaisen elokuvan auteureita vuonna 1954 julkaistussa merkittävässä esseessään ”Une certaine tendance du cinéma français”, hän nosti Renoirin, Bressonin ja Cocteaun joukkoon polyvisionin isän Abel Gancen. Valinta ei ollut yllättävä ainoastaan koska Gancen äänielokuvat oli lähes järjestäen tyrmätty kriitikoiden ja yleisön toimesta, vaan myös koska hän ei ollut tehnyt pitkää elokuvaa kymmeneen vuoteen esseen kirjoittamisen aikaan. Truffaut oli seurannut Gancen työskentelyä La Tour de Neslen kuvauksissa ja oli vakuuttunut tämän neroudesta. ”Jos hänet lähettäisi käsikameralla varustettuna 20 uutiskuvaajan joukossa Palais Bourbonin luo, hän olisi ainoa, joka palaisi mestariteoksen kanssa…”

La Tour de Nesle perustuu kiisteltyihin historiallisiin tapahtumiin, joskin löyhästi. Jacques de Molayn ja temppeliritarien kohtaloksi koituneen Ranskan kuninkaan Filip IV Kauniin (1268–1314) kolme poikaa naitettiin hyvässä hengessä burgundilaisiin sukuihin, mutta naimakaupat päättyivätkin tragediaan. Huhujen miniöiden petturuudesta väitetään saaneen alkunsa Filipin tyttären, Englannin kuningatar Isabellan syytöksistä. Neslen tornin väitettiin toimineen synnin pesäkkeenä, kun Marguerite ja Blanche sulkivat syliinsä ritariveljekset Philippe ja Gautier d’Aulnayn. Petos johti ankariin rangaistuksiin. Naiset menettivät hiuksensa ja lukittiin loppuelämäkseen vankeuteen, veljekset taas joutuivat ensin kidutettaviksi ja kohtasivat sitten loppunsa äärimmäisen raa’assa spektaakkelissa.

Vuonna 1832 tarina kääntyi valtavan suosion saaneeksi näytelmäksi. Auguste Dumas pèren käsissä tornin pidot muuttuivat verisiksi bakkanaaleiksi. Öisin synkeästä rakennuksesta kantautuu kummallisia ääniä ja aamuisin Seinen virrasta poimitaan mieskolmikkojen ruumiita. Läheisessä kapakassa supistaan tornin salaperäisistä orgioista, ja sankarillinen (aasiparadoksistaan tunnettuun historialliseen henkilöön perustuva) Jean Buridan (Pierre Brasseur) päättää ottaa selvän totuudesta yhdessä veljesten d’Aulnay kanssa. Buridanin ja Margueriten (Silvana Pampanini) menneisyyteen liittyy kuitenkin synkkä yhteinen salaisuus. Näin alkaa pyörryttävä juonittelun, paljastusten, erotiikan ja verenvuodatuksen kierre, melodraamaksi puettu tragedia.

Gancen elokuvaversiointi on puhdasta goottilaista romantiikkaa. Suurimpina hetkinään sen loistokas lavastus ja dramaattisuus lähes pursuavat yli valkokankaasta. Margueritea esittävän Silvana Pampaninin ylitsevuotava tuska on painavaa. On kuitenkin selvää, että jotain on jäänyt uupumaan. Truffaut’n arviossa valmiista tuotteesta hän kutsuu elokuvaa ”nerokkaaksi”, mutta ainoastaan samalla tavoin kuin Gance on nero. Ohjaajassa ei itsessään ole neroutta, vaan nerous ”riivaa häntä”. Elokuvan parhaat osat on Truffaut’n mukaan lakaistu maton alle ja sen kumouksellinen eroottisuus puunattu siveellisemmäksi. La Tour de Nesle voi olla ”nerokas”, mutta se on myös Gancen ”vähiten hyvä filmi”.

La Tour de Nesle on huomionarvoinen myös Gancen ja Nelly Kaplanin ensimmäisenä yhteistyöprojektina. Gance ihastui nuoreen Kaplaniin ensisilmäyksellä Cinémathèque françaisen tilaisuudessa ja pyysi tätä elokuvaansa. Kuvausten aikana Gancen vaimo hyökkäsi Kaplanin kimppuun haukkuen tätä ”likaiseksi juutalaiseksi”. Argentiinalaissyntyinen Kaplan pysyi silti ohjaajan matkassa seuraavien vuosien ajan, työskennellen La Tour de Nesleä seuranneiden elokuvien parissa apulaisohjaajana. Gance ”heräsi henkiin” tänä aikana Kaplanin mukaan; hänen ansiostaan. Jättiläistuotanto Austerlitz osoittautuikin hitiksi, mutta suhde ei kestänyt. Kaplan aloitti oman ohjaajanuransa luomisen ja ilmoitti kirjeessä olevansa hengästynyt, à bout de souffle, allekirjoittaen tekstin: ”Nelly. Ammatti: vaeltava juutalainen”.

– Joel Aaltonen 2018