Rakkauden oppitunti (1954)

En lektion i kärlek
Ohjaaja: 
Ingmar Bergman
Henkilöt: 
Eva Dahlbeck, Gunnar Björnstrand, Yvonne Lombard
Maa: 
Ruotsi
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
96 min
Teemat: 
INGMAR BERGMAN 100 VUOTTA
Lisätieto: 
2K DCP
Rakkauden oppitunti (En lektion i kärlek, 1954) oli Ingmar Bergmanin ensimmäinen puhdas komedia. Siinä hän esitteli vapautuneimpia, säkenöivimpiä, mozartmaisimpia puoliaan. Junamatkan aikana Eva Dahlbeckin ja Gunnar Björnstrandin aviokriisi käsitellään monipuolisten takaumien kautta, ja tuloksena on ensiluokkaista ruotsalaista screwball-komediaa.

Rakkauden oppitunnissa Bergman kuvaa loisteliaasti banaliteettien ja merkitsevien asioiden yhdistelmää. Jo ensimmäiset repliikit paljastavat elokuvan sävyn: luopumisen, perääntymisen. Kohtaus tapahtuu vastaanottohuoneessa lääkärin ja nuoren naisen välillä. Mies on gynekologi David Erneman, kahden lapsen isä, joka on ollut naimisissa jo 16 vuotta. Nainen on hänen aikaisempi rakastajattarensa, johon mies kerran tutustui vastaanotolla samassa huoneessa. Mies antaa ymmärtää, ettei hän enää halua jatkaa suhdetta ja nainen jättää hänet vihoissaan.

Tästä eteenpäin elokuva näyttää mitä seurauksia perääntyminen aiheuttaa: seuraamme osaksi Davidin yritystä voittaa oma vaimonsa takaisin, osaksi näemme heidän molempien yrittävän palauttaa mennyttä entiselleen. Tapahtumat nähdään usein miehen silmin, joskus aviopari tutkii tilannetta yhdessä ja eräässä takautumassa näemme miltä kaikki näyttää vaimon silmin. Elokuvan ulkoisen rungon tapahtumat sijoittuvat Malmön junaan, jonka mies, päästyään tytöstä, ajaa autolla kiinni. Hän istuutuu vaunuosastoon, jossa on myös hänen vaimonsa – eikä katsoja heti tiedä kuka hän on. Jo automatkan aikana David alkaa muistella. Kuten Mansikkapaikassa takautumat osoittautuvat tärkeiksi nykyisyyttä valaisevina tekijöinä. Myös Rakkauden oppitunti on sielun analyysin, tosin leikittelevässä hengessä toteutettu.

Aineksiltaan Rakkauden oppitunti on hauska ja elegantisti toteutettu, mutta huolimatta taitavista takautumista ja teknisistä avuistaan, sen varsinainen liike tapahtuu puheessa, sanoissa. Selviytyäkseen Susannesta Davidin on ollut pakko nöyryyttää itsensä teeskentelemällä vanhempaa, väsyneempää ja jäykempää kuin mitä hän onkaan. Hänen suhteensa kehitys Susanneen kerrotaan kolmessa takautumassa, joissa kuvataan heidän yhteinen kesänsä ja farssinsävyinen kohtaus, jossa Davidin vaimo yllättää heidät erään hotellin sängystä. David on hakeutunut Susannen seuraan, tai pikemminkin hänen avioliittonsa tympeytyminen ja intohimo nuoruuteen on hänet siihen ajanut. Tavoittaakseen entisen minänsä hän hakeutuu takaisin Mariannen luo.

Elokuvan nykyhetkessä tapahtuva osa noudattaa elegantin salonkikomedian sääntöjä. Vuoropuhelu on hyvin kirjoitettua, repliikit ovat usein kuin tiiviitä aforismeja rakkaudesta: "Aviovuode on rakkauden kuolema. Uskon että avioliitto silloin tällöin tarvitsee pienen rytäkän, muuten se kuolee itsestään." Tähän voisi Marianneen yhtyen vastata: "Sinä leikit sanoilla". Mutta tyyliä Rakkauden oppitunnista ei puutu, tyylin yhtenäisyyttä kylläkin. Se heilahtelee farssin ja vakavan, runon ja realismin välillä. Yksittäiset katkelmat ovat kuin pienoisesseitä. Jean Wagnerin lailla on kuitenkin ehkä sanottava, että Bergmanin tekemä virhe on aina arvokkaampi kuin osoitteeton, mutta hyvin tehty kohta. Tämänkin elokuvan pohjalla väikkyvät katkeruus ja kovuus, jotka näkyvät vieläkin selvemmin elokuvassa Naisten unelmia.

– Jörn Donner (teoksesta Paholaisen kasvot, 1967)