Vankila (1949)

Fängelse
Ohjaaja: 
Ingmar Bergman
Henkilöt: 
Doris Svedlund, Birger Malmsten, Eva Henning, Hasse Ekman, Stig Olin
Maa: 
Ruotsi
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
79 min
Teemat: 
INGMAR BERGMAN 100 VUOTTA
Kopiotieto: 
2K DCP
Lisätieto: 
vieraana Bergman-elämäkerran kirjoittanut Mikael Timm
Elokuvassa Vankila (Fängelse, 1949) Bergman sai ensi kertaa vapaat kädet ja loi kirkkaana, varmana kiteytyksenä hienoimman ruotsalaisen mestariteoksen sitten 1920-luvun kulta-ajan. Jerker A. Eriksson totesi, että Bergmanin henkilöt ”eivät liiku itse luoduissa vankiloissa, vaan sielullisissa keskitysleireissä, jotka maailma heidän ympärillään on rakentanut”.

Vankila perustuu noin 70-sivuiseen novelliin ”Tosikertomus”, Bergmanin muutamaa vuotta aikaisemmin kirjoittamaan ja avoimen omaelämänkerralliseen tarinaan jota hän ei koskaan aikonut julkaista. Vankila on Bergmanin ensimmäinen elokuva, jonka toteutukseen hän tuottaja Marmstedilta sai täysin vapaat kädet normaalin budjetin puitteissa ja jossa hän onnistui kuvaamaan maailmansa sellaisena kuin itse sen koki ja tajusi. Vankila on muistettava myös ensimmäisenä Bergmanin elokuvana, jossa hänen otteensa elokuvan materiaaleihin on miltei ahdistetulla tavalla kokeellinen ja haastava: elokuvan tekeminen, epävarmuus rooleista, ”elämän” ja teatterin/elokuvan suhteet, unikuvien ja takautumien hallittu vyyhti luovat puitteet elokuvalle, joka on erottamattomasti moderni ja poikkeuksellisen perinnetietoinen.

Niin ikään Vankila on Bergmanin ensimmäinen tutkielma vaikeudesta sovittaa kuolema ja usko jumalaan, kuten hän luonnehti ohjelmalehtisessä: ”Miksi ihmisen täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla pisteeseen, jossa hän silmänräpäyksen ajan tajuaa tuskansa ja sietämättömän tilansa ja miksi juuri tuona hetkenä ratkaisua ei löydy? Onko maailma helvetti ja onko jumala siinä tapauksessa olemassa? Ja missä hän on ja missä ovat kuolleet? Miksi ihmisen täytyy epäillä vakaumustaan ja miksi hänen on niin vaikea olla uskollinen itselleen? Tästä kaikesta haluan tehdä elokuvan. Haluan esittää yksinkertaisia ja keskeisiä kysymyksiä sellaisina kuin ne itse olen tajunnut sisimmässäni. En aio lopettaa elokuvaani selittelyin tai sijoittaa loppuun joitakin positiivista, kuten tuottajat saattaisivat haluta. Aion olla täsmälleen yhtä levoton ja kyselevä kuin tavallisesti, haluan saada muut ihmiset levottomiksi sekä tekemään itselleen kysymyksiä.”

Elokuva alkaa entisen matematiikan opettajan ehdotuksella käsikirjoitukseksi ”Helvetti maan päällä”. Paholainen julistaa: ”Kun minä tästä päivästä lähtien otan itselleni vallan hallita maailman kaikkia maita ja kansoja, käsken että kaiken tulee sujua ja tapahtua niin kuin ennenkin”. Ohjaaja tarjoaa idean kehiteltäväksi kirjailija Thomasille, joka lehtimiehenä on tutustunut kaltevalle pinnalle joutuneeseen tyttöön. Juuri tämä Birgitta Carolinan kohtalo on ”helvetti maan päällä”. Hänen tragediansa edustaa myös Bergmanin ohjelmistoa äärimmilleen kärjistettynä. Kiihkon koulupojasta Kesäisen leikin balettityttöön Bergmanin henkilöt liikkuvat tilanteen vankilassa, jotka ympäröivä maailma on synnyttänyt.

Nämä henkilöt etsivät epätoivoisesti selvyyttä ja tarkoitusta, elämäntoivoa ja varmuutta parantavaa hellyyttä ja yhteisyyttä. Olipa heidän onnettoman yksinäisyytensä seurauksena sitten katkera sadismi tai elämän kieltävä toivottomuus, he kaikki elävät vankilassa: nuoremmilla on toivoa yhteisyydestä, elämänuskosta, paosta, mutta vanhemmilla jotka ovat laiminlyöneet mahdollisuutensa ovat kaikki pakotiet tukossa. Sisäisen vankilan voi räjäyttää yhteisyys, mutta jos kontaktia ei ole, tulokset ovat katastrofaaliset.

– Jörn Donnerin (Paholaisen kasvot, 1967), Jerker A. Erikssonin (1953) ja muiden lähteiden mukaan