Lady Eve (1941)

The Lady Eve
Ohjaaja: 
Preston Sturges
Henkilöt: 
Barbara Stanwyck, Henry Fonda, Charles Coburn
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
94 min
Teemat: 
NAINEN ELOKUVAMAAILMASSA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Elokuvaan liittyvä luento: 30.11. klo 14.30: Taru Mäkelä: Osaako nainen tehdä työtä?
Barbara Stanwyck oli selviytyjätyyppi, Hollywoodin vahvojen naisten kulta-ajan legenda, draaman ja komedian taitaja ja aktiivinen tähti vanhanakin. Preston Sturgesin komediassa Lady Eve (1941) Stanwyckin vastanäyttelijänä oli Henry Fonda ujona käärmetutkijana, joka on viettänyt vuoden Amazonin viidakoissa.

Preston Sturges, 1940-luvun alun amerikkalaisen elokuvan huomatta­vin satiirikko, osasi yhdistää purevan älyn räjähtävään slapstickiin. Sturgesin tyylin vaikutteet löytyvät yhtä hyvin Chaplinin, Keatonin ja Lloydin mykän kauden farsseista kuin Hawksin, Capran, McCareyn ja Gregory La Cavan 1930-luvun teosten rätisevistä verbaalisista rytmeistä. Sturges myötävaikutti tähän perin­teeseen lähinnä tavattoman tiheillä käsikirjoituksillaan, mutta myös osuvilla henkilöluonnehdinnoillaan ja pienillä hilpeillä kosketuksillaan. Hänen satiirinsa maalitauluina olivat sellaiset asiat kuin politiikka, mainonta, amerikkalai­set hedelmällisyysriitit, sankaruuden ja äitiyden palvonta. Sturgesin elokuvas­sa gangsteri saattoi julistaa syvällä ja painokkaalla vakaumuksella: “Amerikka on suurten mahdollisuuksien maa”. Toistuvasti Sturges antoi ymmärtää, että yh­teiskunnan pohjalta saattoi nousta huipulle oikealla yhdistelmällä onnea, huijausta ja petosta.

Lady Eve oli Sturgesin ohjaajauran kolmas elokuva. Romanttisen kome­dian muodossa Sturges kertoo tarinan moninkertaisesta huijauksesta, jossa perimmäinen vilpittömyys näyttää lopulta vievän voiton. Riisuessaan yhteiskunnal­lisen menestyksen, petosten ja itsepetosten julkisivua, lavastaessaan viattomuuden ja turmeluksen yhteenottoja Sturges jatkoi lähinnä 1930-luvun Capran asetelmia ja käytti samaa huumorin ja kyynelten yhdistelmää.

Amerikkalaisen menestystarinan absurditeeteille vetää Sturgesin eloku­vissa vertoja vain sukupuolten taistelun raivokkuus. Kun Henry Fonda elokuvassa Lady Eve tunnustaa, että “käärmeet ovat elämäni”, Barbara Stanwyck heittää ta­kaisin: “On sekin elämää!”. Käärmein, omenin ja vastaavin ilmeisin vertauskuvin Sturges vihjaa tekevänsä nykyaikaista muunnelmaa Aatamin ja Eevan tarinasta: ikinaisesta ja ikimiehestä, jotka rakastuessaan menettävät viattomuutensa ja joutu­vat takomaan onnensa kovan työn kautta.

Lady Eve on kenties Sturgesin klassisin elokuva siinä mielessä, että se onnistuu löytämään tasapainon huumorin ja sadun ainesten, vuoropuhelun ja kuvallisen ilmaisun välillä. Mutta kaikessa farssimaisuudessaan ja näennäisen kepeissä käänteissään Lady Eve on sangen julma elokuva siinä, miten se paljastaa yläluokan haavoittuvuuden. Pakollinen happy end maistuu tässä kitkerämmältä kuin esimerkiksi Howard Hawksin samana vuonna valmistuneessa komediassa Ball of Fire, jossa Barbara Stanwyck toistaa roolinsa parannukseen ryhdistäytyvänä “syntisenä” naisena. Sturges ei luota hawksilaiseen idealismiin, joka aina lopulta herättää sankarin taistelemaan rakkautensa puolesta; niinpä katastrofiin johtava ketjureaktio jää edelleen kytemään Lady Even päätöskohtauksiin.

– Eric Jonssonin (Film Culture, Autumn 1962), James Ursinin (The Fabulous Life & Times of Preston Sturges, An American Dreamer, 1973) ja muiden lähteiden mukaan