Trouble in Paradise (1932)

Tjuvar i paradiset
Ohjaaja: 
Ernst Lubitsch
Henkilöt: 
Miriam Hopkins, Kay Francis, Charles Ruggles
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Samson Raphaelson
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
svensk text
Ikäraja: 
S
Kesto: 
83 min
Teemat: 
HOLLYWOOD - SUOMI
Ernst Lubitschin väärien identiteettien komedia Trouble in Paradise (1932) venyttää sovinnaisia moraaliodotuksia niin nerokkaan vihjailevasti kuin vain Hollywoodissa oli mahdollista. Herbert Marshallin ja Miriam Hopkinsin esittämät varkaat rakastuvat ja juonittelevat kuulun parfymöörin ryöstöä.

Sardonisen huumorin mestariteos oli Lubitschin oma suosikki tuotannossaan Ninotchkan ja Kauppa kulman takana -elokuvan rinnalla. Trouble in Paradise on häikäisevä näyte elokuvasta, jonka terävyys on edelleen vailla vertaa ja joka ei ole 50 vuodessa menettänyt rohkeuttaan tai omaperäisyyttään. Se on esimerkki puhtaasta tyylistä, jota hän ei itsekään koskaan ylittänyt ja jossa vallitsee täydellinen yhteispeli elokuvan eri ainesten kesken: kuvaston, juonen, vuoropuhelun, äänen, musiikin ja leikkauksen välillä.

Trouble in Paradise kertoo tarinan kahdesta viehättävästä huijarista, miehestä ja naisesta, jotka kohtaavat Venetsiassa, rakastuvat ja pääsevät molemmat rikkaan lesken palveluskuntaan, tähtäimessään tämän ryöstäminen. Mustasukkaisena miehen ja lesken yhä läheisemmistä suhteista nainen päättää toimia yksin, jolloin mies oivaltaa heidän todella rakastavan toisiaan ja olevan liikeasioidenkin kannalta parempi jos he karkaavat yhdessä.

Kyseessä on satiiri sanan vahvimmassa mielessä, elokuva, joka suuntaa usein julmat sarkasminsa moraalisiin instituutioihin ja periaatteisiin, romanttisiin sovinnaisuuksiin. Henkilöiden välinen pilailu on vain väline, jolla Lubitsch näyttämättä koskettavan heitä repii enemmän kuin muut "sitoutuneet" ohjaajat. Kuitenkaan ei ole mitään keveämpää kuin tämä elokuva: se on keveyttä sanan parhaassa, ei pinnallisessa mielessä. Juuri tämän haihtuvan, höyhenenkeveän kosketuksen myötä Lubitschista tuli elokuvan purevin ja hienovaraisin ironikko.

Vielä 1980-luvulla Trouble in Paradise edusti määrätietoisesti modernia elokuvakäsitystä, sillä se on vapautunut kirjallisten ja dramaturgisten konventioiden pakollisista kuvioista, huolimatta siitä, että aihe päältä katsoen on hyvin tyypillinen taloudellisen laman 30-luvulle. Lubitschin työn ainutlaatuisuus piilee elokuvallisen rakenteen täsmällisyydessä, juuri oikeassa annostuksessa. Se on sanan varsinaisessa mielessä kirjoitusta, jonka muste piirtyy liikkuvan kuvan ja sen äänellisten liitteiden kautta. Lubitschin ilmaisu näyttää paikoin musertavan lopulliselta, eikä vähiten ellipsin ainutlaatuisen taiteen ja sen nerokkaan käytön ansiosta, mihin jo Truffaut kiinnitti huomiota.

Sekä rakkaussuhteiden että sosiaalisen hierarkian kuvauksen tasolla Lubitsch liikkuu täydellisen vapautuneena 1800-luvun porvarillisen puritanismin perinnöstä. Päähenkilöt eivät halua alistua "porvarillistumisen" henkiseen lohtuun ja dekadenttiin romantiikkaan, kun he viime hetkellä palaavat primitiiviseen tilaansa, "lempeään anarkismiinsa". Heille elämä sisältää aina epätodennäköisyyden kosketuksen eikä mikään ole niin varmaa kuin miltä se näyttää. Samalla "Lubitschin kosketus" merkitsee tietoisuutta elämän ihmeellisestä absurdiikasta, niistä lukemattomista tavoista, joilla todellisuus voi ja joilla sen täytyy puuttua käytöksen ja uskomusten kuluneisiin sovinnaissääntöihin. Niinpä elokuvan päätös on kaukana Hollywoodin kaavamaisesta "happy endistä", pikemminkin se näyttää soveltavan muuatta Marivauxin maksiimia: "Pariisissa sydämet eivät antaudu toisilleen, ne ovat vain lainassa, koeajalla".

– Herman G. Weinbergin (The Lubitsch Touch, 1968), Vincent Ostrian (Cahiers du Cinéma 352, Octobre 1983) ja muiden lähteiden mukaan ST (täydensi AA 1988)