Mädchen in Uniform (1931)

Murrosiässä/Brytningstider
Ohjaaja: 
Leontine Sagan
Henkilöt: 
Dorothea Wieck, Hertha Thiele, Ellen Schwanneke
Maa: 
Saksa
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
88 min
Teemat: 
ALVAR AALTO JA FILMISTUDIO PROJEKTIO
HELSINKI PRIDE
”Queer sensibility” ilmenee hienostuneesti Leontine Saganin elokuvassa Mädchen in Uniform (Murrosiässä, 1931), pääosissa Dorothea Wieck sympaattisena opettajana ja Hertha Thiele häneen rakastuvana oppilaana. Opettajan ”jokainen ele kertoo hävityistä taisteluista, haudatuista toiveista ja sublimoiduista haluista” (Siegfried Kracauer).

Ennen Hitlerin aikaa Saksassa tehtiin joukko elokuvia, joissa käytiin avoimesti kiinni auktoriteetin perusongelmaan. Päinvastoin kuin jähmettyneen kauden nuorisoelokuvat, joissa myötätunto auktoriteettia kohtaan oli naamioitu protestiksi auktoriteettia vastaan, nämä elokuvat olivat varsin vilpittömiä arvostellessaan auktoratiivista käyttäytymistä.

Huomattavimpia näistä oli Mädchen in Uniform, jonka tuotti riippumaton osuuskunta ja jonka ohjasi Leontine Sagan Carl Froelichin, Saksan kokeneimpiin kuuluvan ohjaajan, valvonnassa. Tämä elokuva, jossa on vain naisrooleja, kuvaa elämää potsdamilaisessa sisäoppilaitoksessa, joka on tarkoitettu köyhien, silti aristokratiaan kuuluvien upseerien ja virkamiesten tyttärille. Tämän miljöön kautta elokuva paljastaa preussilaisuuden tuhoavan vaikutuksen herkkään nuoreen tyttöön. Koulun johtajatar on "Potsdamin hengen" läpitunkema, kuin toinen Frederik Suuri, joka liikkuu kepin kanssa ja julistaa päiväkäskyjä, jotka palauttavat mieleen Seitsenvuotisen sodan kunniakkaat ajat. Ärsyyntyneenä valituksiin ruuan niukkuudesta hän julistaa: "Kurin ja nälän, nälän ja kurin avulla me tulemme nousemaan jälleen." Kun tytöt yleensä onnistuvat jotenkin tulemaan toimeen hankaluuksien kanssa, niin uusi tulokas Manuela kärsii syvästi kurista, joka on vieras hänen herkälle ja haaveelliselle luonteelleen. Hän kaipaa apua ja ymmärtämystä ja saa vastaansa armotonta tehokkuutta. Vain yksi opettaja on myötätuntoinen: neiti von Bernburg, jonka kauneus on jo alkanut haalistua alistumisen paineessa, mutta joka ei kuitenkaan ole vielä niin alistunut että hän olisi luopunut ajamasta kohtuullisempia kasvatusmenetelmiä. "En voi sietää tapaa, jolla muutatte lapset pelästyneiksi olennoiksi", hän sanoo johtajattarelle eräässä tottelemattomuuden puuskassa, joka saa jälkimmäisen raivoihinsa. Manuela aistii neiti von Bernburgin lausumattoman kiintymyksen häntä kohtaan ja vastaa siihen kiihkeydellä joka sisältää koko hänen tukahdutetun rakkauden kaipuunsa. Johtajattaren juhlapäivä kunniaksi järjestetyn teatteriesityksen jälkeen tämä intohimo purkautuu. Tyttö on ylitsepursuavan iloinen menestyksestään näyttelijänä ja vedellä laimennettu punssi tekee loput. Kiihkoissaan hän tuo julki sisimmät tunteensa rakastettua opettajatarta kohtaan ja sitten pyörtyy. Seuraukset ovat hirveät: järkyttyneen johtajattaren käskystä kukaan ei saa puhua syylliselle. Neiti von Bernburg ei välitä kiellosta, mutta onnistuu vain lisäämään tytön tuskaa. Manuela luulee, että hänen ihanteensa on hylännyt hänet ja yrittää itsemurhaa. Hän on heittäytymäisillään alas portaikkoon, kun tytöt viime hetkessä vetävät hänet takaisin. Johtajatar on valmis puuttumaan tarmokkaasti tähän epätavalliseen kapinaan, mutta kun hänelle kerrotaan mitä on tapahtunut, hän näyttää äkkiä menettävän kaiken auktoriteettinsa. Vanhana, kumarana naisena hän vetäytyy pois syyttävien katseiden tieltä ja katoaa hiljaa pimeään käytävään.

Päältä katsoen tämä näyttää täyden laidan hyökkäykseltä preussilaista kuria vastaan, mutta viime kädessä se on tuskin muuta kuin vetoomus kurin inhimillistämiseksi. Neiti von Bernburg kapinoi, mutta on kuitenkin uskollinen järjestelmälle joka on murtanut hänet. Viimeisessä keskustelussa Manuelan kanssa hän yrittää vakuuttaa vapisevaa tyttöä johtajattaren hyvistä aikomuksista. Hän ei tahdo tehdä välejään selviksi "Potsdamin hengen" kanssa; hän vain yrittää karsia pois sen liioittelut. Taipuu helposti epäilemään, että hänen miltei äidillinen ymmärtämyksensä tyttöjä kohtaan on vain muunnelma patriarkaalisista käytösmalleista, jotka ovat erottamattomasti autoritäärisestä järjestelmästä. Neiti von Bernburg on kerettiläinen, joka ei uneksikaan, että vaihtaisi johtajattaren ihailemat perinteet johonkin "uuteen järjestykseen".

– Siegfried Kracauer (teoksesta Caligarista Hitleriin, 1947)