Matkan pää (1930)

Journey's End/Männen vid fronten
Ohjaaja: 
James Whale
Henkilöt: 
Colin Clive, Ian Maclaren, Billy Bevan
Maa: 
GB/USA
Tekstitykset: 
ei tekstitystä
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
120 min
Teemat: 
JAMES WHALE
Kopiotieto: 
35 mm
Lisätieto: 
R. C. Sherriffin näytelmästä
Ensimmäisen maailmansodan veteraani Whale sai läpimurtonsa R. C. Sherriffin maineikkaan pasifistisen näytelmän Matkan pää ohjaajana teatterissa ja elokuvassa (1930). Pääosassa oli Colin Clive, ja menestyksen vakuuttamana Universal-studio värväsi palkkalistoilleen molemmat.

James Whalen Journey’s End (1930) oli useiden tekijöidensä esikoisteos. Se oli James Whalen ensimmäinen ohjaus ja elokuvan näyttelijät Colin Clive ja David Manners saivat esikoisroolinsa valkokankaalla (tosin Manners oli jo näytellyt yhdessä elokuvassa mutta hän ei päätynyt krediittilistalle).

Journey’s End pohjaa R. C. Sherriffin ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaan näytelmään, jonka ensi-ilta oli Lontoon Apollo-teatterissa joulukuussa 1928 ja sittemmin 1972 ja 2011. Universalin elokuvasovitus (1930) on tyypillinen esimerkki varhaisesta äänielokuvasta: elokuva on vahvasti sidottu näytelmään ja teatterimainen ilmaisu näkyy myös valkokankaalla. Elokuvan tekoa kiirehdittiin, kun tuottajat saivat vihiä siitä, että Universal suunnitteli toista ensimmäiseen maailmansotaa käsittelevää elokuvaa. Kyseessä oli Lewis Milestonen Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front, 1930). Pääosa elokuvasta tehtiin New Yorkissa, sillä Englannin äänielokuvatekniikka ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä.

Kuten näytelmä, myös Whalen elokuva keskittyy kolmeen upseeriin. Luutnantit Denis Stanhope (Colin Clive), Osborne (Ian Mclaren) ja Raleigh (David Manners) ovat trio, joka kohtaa saksalaisten viimeisen offensiivin maaliskuussa 1918. Whalen omat kokemukset upseerina juoksuhaudoissa tuovat elokuvaan omakohtaista sävyä. Kriitikot ja Lontoon West Endin tuottajat eivät uskoneet elokuvan tuottavan koskaan voittoa, mutta siitä tuli kuitenkin maailmansotien välisen ajan menestynein näytelmäelokuva.

Elokuvasta tehtiin myös saksalainen versio Die Andere seite (1931), jonka ohjasi Heiz Pauli. Sen pääosissa olivat Conrad Veidt (Stanhope) ja Wolfgang Liebenierer (Raleigh). Elokuva kiellettiin Saksassa pian kansallissosialistien päästyä valtaan 1933.

– Pasi Nyyssönen 4.12.2018