It (1927)

"Jokin"
Ohjaaja: 
Clarence G. Badger
Henkilöt: 
Clara Bow, Antonio Moreno, William Austin
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
ei tekstitystä
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
69 min
Teemat: 
NAINEN UUDEN AALLON ELOKUVASSA
Kopiotieto: 
16 mm
Lisätieto: 
Elinor Glynin tarinasta * sonorisoitu * ei tekstitystä * Elokuvaan liittyvä luento: 19.10. klo 14.30 Jaakko Seppälä: Kaukaisia unelmia: Hollywoodin flapper-elokuvat ja Suomen tehtaantytöt.
Clara Bow oli pääosassa jazz-aikakauden suosikkielokuvassa It (1927), jonka Clarence Badger ohjasi Elinor Glynin kohuromaanista. Kirjailija Glyn totesi, että ”it” on ominaisuus, jonka määritteleminen on mahdotonta (oletettavasti kyseessä on sama asia, josta on sittemmin käytetty ilmaisua ”sex appeal”), mutta Clara Bow on sen ruumiillistuma.

It on romanttinen mykkäkomedia vuodelta 1927. Se kertoo Evelyn Glynin jatkokertomukseen perustuvan tarinan kaupan myyjättärensä joka iskee silmänsä komeaan ja varakkaaseen pomoon ja perijään samassa ”maailman suurimmassa tavaratalossa” kuin missä hän itse työskentelee.

Elokuva tunnetaan ennen muuta siitä, että se teki näyttelijätär Clara Bow’sta kuuluisan. Hän sai sen perusteella ansaitusti lempinimen ”It girl”. Elokuva itsessään tekee selväksi kuinka magneettisen vetovoimaisesta ja vastustamattomasta ilmiöstä on oikein kyse. Jopa Evelyn Glyn itse käy kertomassa siitä päivällisillä. Viittauksia alkuperään riittää: Monty nähdään elokuvassa lukemassa ”It”-jatkokertomusta Cosmopolitanissa.

Elokuvan käsikirjoitus on energinen, hauska ja piristävästi ilkeähkö. Kameratyötäkin voi kehua, varsinkin huvipuistokohtauksessa, ja suunnittelusta kertoo sekin, että esimerkiksi eri portailla kuvatut askeleet on huolellisesti kuvattu joka kerta eri tavoin, alleviivaten päähenkilön mielentiloja.

Elokuvaa luultiin pitkään hävinneeksi, mutta sen nitraattikopio löytyi 1960-luvulla Prahassa. Se restauroitiin Yhdysvalloissa vuonna 2001 osana Kongressin kirjaston projektia, jossa ”kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävät” elokuvateokset talletetaan Kansalliseen elokuvarekisteriin (National Film Registry). Rekisteri kasvaa vuosittain kymmenellä restauroidulla filmillä.

– Jari Sedergren 2018