Anastasia (1997)

Ohjaaja: 
Don Bluth, Gary Goldman
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
puhumme suomea
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
94 min
Teemat: 
DON BLUTH
LASTEN LEFFASUNNUNTAIT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
animaatio Romanovien tsaariperheen perijättären seikkailuista vallankumouksen pyörteissä
Viimeiseen kaupalliseen menestykseensä Bluth ylsi lyöttäydyttyään yhteen Fox-yhtiön kanssa. Aihe oli jälleen perheanimaatiolle poikkeuksellinen: Venäjän viimeisen keisariperheen kadonnut tytär Anastasia (1997).

Teksasilaissyntyinen Don Bluth (s. 1937) kuului 1970-luvun lopulla Disney-animaattoreiden ydinryhmään, mutta jättiyhtiön halu pitäytyä kaavamaisessa, karkeassa ja taloudellisessa piirrosjäljessä johti irtiottoon sekä oman tuotantoyhtiön perustamiseen. 1980-luvusta tuli Mikki Hiiri -imperiumin sijaan Don Bluthin vuosikymmen: NIMH – rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa, Fievel matkalla Amerikkaan sekä Maa aikojen alussa palauttivat amerikkalaiselle animaatiotaiteelle sellaisen loiston, joka siltä oli puuttunut sitten 1940-luvun alun.

Kyse ei ollut ainoastaan paluusta kateissa olleeseen, uljaan huoliteltuun animaatiojälkeen, vaan syvällisemmästä asenteellisesta korjausliikkeestä. Ennen studiolakon, sodan ja mccarthyismin kivettävää vaikutusta Walt Disney oli operoinut ennakkoluulottomasti paitsi muodon (Lumikki, Fantasia) myös sisällön saralla. Lapsia ei holhottu eikä aliarvioitu: vakavat, elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset muodostivat Bambin ja Pinocchion kaltaisten klassikkojen ytimen yli söpöjen eläinhahmojen. Niin myös Bluthin lastentaiteen keskiössä on kerta toisensa jälkeen kuoleman tai totaalisen tuhon uhka. Kerrotaan tarinoita kollektiivista, joka tavalla tai toisella elää oman olemassaolons reunalla: ekokatastrofin tai pogromien terrorisoimat hiiret, sukupuuton partaalla selviytymään pyrkivät dinosaurukset.

Anastasia jatkaa Bluthin linjaa tarjoten Disneyn klassikkosatuihin perustuville prinsessakertomuksille likipitäen makaaberin vastineen todellisesta elämästä. Marcelle Mauretten alkuperäisnäytelmä (1952) pohjautui lännessä eläneen vale-Anastasian Anna Andersonin (1896–1984) vaiheisiin. Elokuva hyväksyy tämän aidoksi kruununperilliseksi, mikä ei sinänsä haittaa tarinassa joka vetää revisionistisella tavalla monet muutkin mutkat suoriksi (sitä paitsi DNA-tutkimukset vahvistivat Andersonin huijariksi vasta kymmenen vuotta Anastasian valmistumisen jälkeen). Lokakuun vallankumous on silkka Rasputinin langettama kirous, Stalinin Neuvostoliitto – koleudesta ja ärripurrimiliiseistä huolimatta – lähellä operettiparatiisia ja Nikolai II sympaattisempi kuin koskaan. Anjan / Anastasian orpotyttöhahmossa on (ainakin Meg Ryanin alkuperäisäänellä varustettuna) aimo annos 90-luvulle päivitettyä girl poweria. Haudan takaa heränneen Rasputinin ruumiin holtiton hajoamisprosessi puolestaan edustaa niin groteskia mielikuvitusta, että 1920-luvun surrealistitkin olisivat arvostaneet kuvastoa.

– Petteri Kalliomäki 2.12.2018