Tänään (1930)

Segodnja
Ohjaaja: 
Esfir Shub
Maa: 
Neuvostoliitto
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
S
Kesto: 
89 min
Teemat: 
DOKUMENTTIELOKUVAN HUIPUT: MONTAASIELOKUVAN ÄIDIT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
dokumenttielokuva sosialismista ja kapitalismista • piano Ilari Hannula
Tänään (1930) rakentuu amerikkalaisille ja neuvostoliittolaisille uutisfilmeille ja kuvaa kahden maailman vastakkaisuutta, kontrastia talouskriisin kurjistaman kapitalismin ja voittoisan sosialismin välillä.

Lounais-Venäjältä syntyjään oleva Esfir Shub muutti Moskovaan opiskelemaan jo 1910-luvun puolivälissä. Naisten korkeamman koulutuksen instituutissa hän sai vallankumouksellisen kipinän monien opiskelutovereidensa kanssa. Neuvostovallankumouksen yhteydessä hän sai työpaikan opetuskomissariaatin teatteriosastolla, aluksi vain toimistotöissä. Teatterista innostuneena hän avusti myös teatterilehtiä ja tutustui alan keskeisiin nimiin – tämä kiinnostus ei lakannut myöhemminkään, vaikka hän sai töitä elokuva-alan suurimmasta valtionyhtiöstä Goskinosta 1922.

Goskinossa hänet yllättäen nimitettiin paikallisen filmileikkausjaoston johtoon (yhdessä Tatjana Levintonin kanssa). Koulutus alalle tapahtui Kino-Moskva -yhtiössä. Treeni oli luonteeltaan poliittista. Leikkaamalla nimittäin muokattiin vallankumoukseen sopimattomia filmejä tilanteeseen sopivaksi (esimerkiksi Chapliniä, Griffithiä jne). Tämä lähtökohta toimi hyvin oman tyylin etsimisessä. Vähitellen hän sai leikata uusia filmejä ja lopulta hän löysi itsensä Sergei Eisensteinin ryhmässä kirjoittamassa käsikirjoitusta Lakkoon (1925). Hän osallistui kymmenien filmien valmistumiseen.

Vuodesta 1927 lähtien hän valmisti kompilaatiofilmejä kaikesta mahdollisesta filmiaineksesta tavalla, joka elokuvallisti vallankumouksen esihistoriaa ja sen varhaisia vuosia.

Lainaus Sergei Dorbashenkon teoksesta Sowjetischer Dokumentarfilm (Berliini 1967):

Tänään (Segodnja) kuuluu 1920-luvun neuvostodokumentaarin ajankohtaisimpiin ja aggressiivisimpiin teoksiin. Elokuvan teema on ”työ ja pääoma”, minkä ohjaaja tuo esille rinnastamalla ja asettamalla vastakkain kaksi maailmaa: sosialistisen Neuvostoliiton ja kapitalistisen USA:n. Kuten elokuvissa Romanovien dynastian tuho käyttää olemassa olevaa elokuvamateriaalia (tässä tapauksessa lähinnä uutiskuvia amerikkalaisesta elämäntavasta), jota missään tapauksessa ei ole filmattu sosialistisiin tarkoituksiin. Taitavan leikkauksen ja kommentaarin ansiosta näin muodostuu kuva Amerikasta – räikeiden vastakohtien maasta kuva ylellisyyden ja kurjuuden, hyväksikäytön ja orjatyön vastakohdasta, jota täydentää esitys maailman imperialismin ekspansiivisista pyrkimyksistä. Näiden rinnalle Shub leikkaa kuvia neuvostoihmisten elämästä: kuvia Dneprostorista, yleiskatsaus neuvostoarjen tunnusmerkeistä jne.

Tässä elokuvassa Shub on tilapäisesti luopunut tutuksi käyneestä ”kokonaisten kronikkajaksojen” periaatteestaan ja leikkaa tyypilliseen vertovilaiseen tapaan. Esimerkiksi elokuvan amerikkalaisissa jaksoissa on esityksen ja tekstin monimutkaista kontrapunktileikkausta, mikä vastaa kahden suunnan kärjistynyttä taistelua, vastakohta-asetelmaa aggressiivisen imperialismin ja sorrettujen kasvavan vastarinnan välillä. Esfir Shub loi montaasikuvia kilpavarustelusta, luokkataistelusta, suurista vastalausemielenosoituksista, lakkotaisteluista. Poliittisena kärjistyksenä hän leikkasi rinnakkain kirkollisen kulkueen ja majesteettisesti marssivat pingviinit; suihkuseurapiirin juhlat New Yorkin yllä leijuvassa Zeppelin-ilmalaivassa ja pilvenpiirtäjien vaatimattoman aamiaisen; häät veden alla – erityisen hurja päähänpisto keneltä tahansa tyhjäntoimittajalta – ja tehdastyöläisten kuluttavan työn; vapaudenpatsaan ja poliisin ja mielenosoittajien verisen yhteenoton; pörssikeinottelun ja slummien kurjuuden. Erityisen tunnusomaisia tälle elokuvalle ovat äkilliset siirtymät tilassa ja ajassa, tiheä tapahtumasisältö, lyhyiden pätkien hakkaava, terävä montaasi. Menetelmä ei ole itsetarkoitus, vaan se syntyi aiheen vaatimuksesta ja Shubin luovan näkemyksen monipuolisuudesta, jotta käsiteltävä teema hahmottuisi mahdollisimman selkeästi ja kokonaisvaltaisesti.

Sittemmin Shub palasi takaisin vanhaan menetelmäänsä. Hän pyrki välittämään suljetun kuvan todellisuudesta. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tämä kronikka-leikkauksen periaate oli luonteenomaista kaikille neuvostodokumentaristeille 1930-luvulla.

Huolimatta problematiikan erikoislaatuisuudesta ja materiaalin elottomuudesta Esfir Shubin tuotanto ei ollut mikään poikkeuksellinen ilmiö. Päinvastoin Shub oli mukana yhtenäisessä taistelussa dokumenttielokuvan ajankohtaisuuden ja sisältörikkauden puolesta kehittääkseen uusia, emotionaalisesti tehokkaita keinoja dokumentaarielokuvan käyttöön. Hän avasi dokumenttielokuvalle ideologisen työn uusia puolia ja uusia luovia ratkaisuja historiallisten teemojen käsittelyssä. Hänen elokuvansa taistelivat uudella tavalla ja omaperäisin menetelmin sosialistisen todellisuuden puolesta, kolonialismia, riistoa ja militarismia vastaan.

– Vanhaa esitekäännöstä täydensi alkupuheella Jari Sedergren 30.1.2018