Hongkongin kreivitär (1967)

A Countess from Hong Kong/En grevinna från Hong Kong
Ohjaaja: 
Charles Chaplin
Henkilöt: 
Marlon Brando, Sophia Loren, Sydney Chaplin
Maa: 
GB
Tekstitykset: 
svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
120 min
Teemat: 
CHAPLIN: KULKURI 100 VUOTTA
Hongkongin kreivitär (1966) ja Nainen Pariisista olivat ainoat Charles Chaplinin elokuvat, joiden pääosassa hän ei ollut itse, ja molemmissa hänen sielunsa tulkkina oli nainen, Hongkongin kreivittäressä se oli Sophia Loren. Tämä Chaplinin viimeinen elokuva valmistui 1960-luvulla muotien ulkopuolella melkein vailla komediaa mutta täynnä tunnetta. Tunnuslaulusta "This Is My Song" tuli hitti Petula Clarkin tulkitsemana.

Se 60-luvun elokuva, joka todella ihastutti ja inspiroi minua, oli Hongkongin kreivitär. On mahdollista sanoa kaikki Kreivittären kautta, mutta ei mitään siitä. Mieleen tulevat Lubitsch, Cukor, tai, täsmällisemmin, Hawks (Olin mies-sotamorsian) tai Minnelli (Mieheni entinen). Kreivitär ei poikkea aikansa amerikkalaisesta komediasta enempää kuin Charlie-kulkurin seikkailut Mack Sennettistä. Sillä on paikkansa Miehen lempiurheilun rinnalla siinä missä Kultakuumeella Kenraalin rinnalla. Että Chaplin on vanhoilla päivillään halunnut palata riveihin, joista hän on lähtenyt ja joissa hän on saanut loistavan tulikasteensa, on varmaankin enemmän nöyryyden kuin luopumisen merkki.

Koska hän viimeinkin paljastaa meille mise en scenensä, joka on tuskin lainkaan sanoman usvan verhoama, tarttukaamme syöttiin sen sijaan että nyrpistäisimme sille nenäämme. Miten sovittaa yhteen gagin henki, mielikuvitusrikkaus ja runous nykyelokuvan edellyttämän naturalismin kanssa? Gag on kaventunut ja näivettynyt niin tilassa kuin ajassakin, mutta se ei estä sitä työntämästä ulokkeitaan äärettömyyteen, ei poikimalla uusia gageja ryöppyävänä tulvana vaan ajatuksen rauhallisena laineena, joka herättää mielessämme häilähtävän kuvan.

Melodia on välillä tiivis, välillä löysä, välillä hidas, välillä kiireinen, välillä koruton, välillä runsailla muunnelmilla, tauoilla ja keksinnöillä höystetty. Olemme vähemmän alttiina sen säikeelle kuin äänen laadulle ja luonnollisen harmonian rikkaudelle. Nauru ei ole yhtä kirkasta, puhdasta ja ehdotonta kuin Charlie-kulkurin seikkailuissa, ja kuitenkin meillä on tässä, Andre Bazinin sanontaa käyttääksemme, yllin kyllin esimerkkejä "reflektiivisestä" naurusta.

Charlie-kulkurin tarinoiden tapaan henkilöhahmo voittaa myötätuntomme, ja hankittuaan meidät keppostensa liittolaiseksi paljastaa meille julmasti yksinäisyyden draaman. Mutta kuka itse asiassa on tämä henkilöhahmo? Epäilemättä nimihenkilö, kreivitär, nainen (kuten elokuvassa Nainen Pariisisssa). Väittäessämme kulkurin puuttuvan tästä elokuvasta olimme liian hätäisiä: kulkuri on Natasha.

Eric Rohmerin esseestä "La Comtesse de Hong-Kong", 1972, AA