Kolja (1996)

Ohjaaja: 
Jan Sverák
Henkilöt: 
Zdenek Sverák, Andrej Tshalimon, Libuse Safránková
Maa: 
Tšekki/GB/Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
105 min
Teemat: 
KESÄ KAUPUNGISSA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Samettivallankumouksen aattoon sijoittuvassa Koljassa (1996) totalitaristisen järjestelmän romahdus on käsinkosketeltavan lähellä. Muusikko Louka nai rahasta venäläisnaisen, joka kaikkoaa pian länteen jättäen pienen poikansa miehen hoiviin. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin ansaitusti voittanut draama tallentaa oivallisesti vanhan vallan ja samettivallankumouksen rajapinnan. Ohjaaja on Jan Sverák, pääroolin näyttelee isä Zdenek.

Suuret poliittiset tapahtumat kulkevat kulkuaan Koljan marginaalissa, jonka henkilöhahmot elävät elämäänsä politiikan marginaalissa. František Louka on saanut lähtöpassit Tshekin filharmonisesta orkesterista eikä saa matkustaa ulkomaille, joskin tämä johtuu hänen omasta tyhmyydestään eikä minkäänlaisesta kansalaisrohkeudesta. Hänet voidaan kyllä pelotella nostamaan neuvostolippu ikkunaansa. Sanomalehdissä puhutaan perestroikasta, ja Radio Free Europe uutisoi, että järjestelmän romahdus on käsillä. Mutta henkilöhahmot eivät kiinnitä tuohon juuri mitään huomiota. He tajuavat vasta viime tingassa, että on yhdestoista hetki kiirehtiä Prahaan osallistumaan mielenosoituksiin, jotka ovat lännen televisionkatsojille lopullinen vahvistus siitä, että tyrannian aika Tshekkoslovakiassa on ohi.

Omaperäistä elokuvassa on tapa, jolla se kuvaa mahtavan historiallisen muutoksen vaikutuksia tavallisten ihmisten tavallisiin ongelmiin. Louka tarvitsee rahaa äitinsä talon remonttiin, ja siksi hänen on asioitava ryssän kanssa. Vaikka äiti kutsuu venäläisiä ”heinäsirkoiksi” ohjaaja Jan Svěrák ja hänen käsikirjoittajaisänsä Zdeněk Svěrák (joka näyttelee myös Loukan osan) kuvaavat näitäkin tavallisina ihmisinä, jotka yrittävät selviytyä järjestelmässä, jota he eivät ole itse valinneet.

Kolja kuvaa venäläisten ja tshekkien, ”slaaviveljien”, välisiä suhteita oivaltavasti ja hauskasti. Heidän on elettävä yhdessä huolimatta keskinäisestä antipatiastaan ja huolimatta siitä, etteivät he, ärsyttävää kyllä, edes ymmärrä toistensa kieltä. Tshekkien mieleen on jäänyt vain joitakin mongertavia ilmaisua koulun pakkovenäjästä. Tyypillinen väittely syntyy maiden lipuista, siitä kumpi on ”krasnyi” (= ”punainen” venäjäksi, ”kaunis” tshekiksi). Kielen ja kääntämisen ongelmat ovat keskeisiä Koljan kehityksessä. Kieltäydyttyään aluksi puhumasta lainkaan hän alkaa omaksua kuulemiaan tshekin lauseita. Ja lentokoneessa hän laulaa tshekiksi virttä, jota hän on kuullut Loukan ystävän esittävän hautajaisissa.

Elokuvan sydän on viisivuotiaan moskovalaisen Andrei Tshalimonin osasuoritus. Hänet löysi elokuvaan Nikita Mihalkovin casting-ohjaaja. Kolja on aluksi itkuinen ja poissa tolaltaan, mutta pian hänestä paljastuu sitkeyttä ja neuvokkuutta. Kohtauksessa, jossa Louka hukkaa pojan maanalaiseen, Kolja kokee kauhun hetkiä liukuportailla. Tshalimonin työssä on niin paljon vivahteita ja ryhtiä, ettei se sorru imelyyteen myöhemmissäkään vaiheissa, kun hänen on tunnustettava, ettei hän tiedä syntymäpäiväänsä ja kun hän ”soittaa” mummilleen käsisuihkulla.

Elokuvan muut ainekset ovat tutumpaa tavaraa, kuten Loukan monimutkainen lemmenelämä. Vladimír Smutný löytää fotogeenisyyttä sekä Prahasta että Tshekin maaseudusta. Hupaiset kohtaukset Loukasta soittamassa syrjäisessä kylpylässä tuovat mieleen Milos Formanin ja Jiří Menzelin elokuvat. Kolja muistuttaa Svěrákin esikoiselokuvaa Poikaluokan vintiöt (Obecná kola, 1991) siinä, että käsikirjoittajana on isä ja päähenkilönä nuori poika. Nuoren sankarin viehätys on varmasti päätekijä siinä, että Kolja on saanut kansainvälisen levityksen ja voittanut ulkomaisen Oscarin, joita vaille on jäänyt Svěrákin toinen, kunnianhimoisempi elokuva Akkumulaattori 1 (Akumulátor 1, 1994).

– Julian Graffyn mukaan (Sight and Sound, May 1997) AA 21.2.2000