Sairaan kaunis maailma (1997)

En helt sjuk värld
Ohjaaja: 
Jarmo Lampela
Henkilöt: 
Joonas Bragge, Arttu Kapulainen, Pihla Penttinen, Ilkka Koivula, Kati Outinen, Jyri Ojansivu, Pekka Valkeejärvi
Lisähenkilöt: 
kuvaus Harri Räty • musiikki Petri Nieminen
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
96 min
Teemat: 
SUOMEN NUORET KANKAALLA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Sairaan kaunis maailma (1997) on Jarmo Lampelan sukellus helsinkiläisnuorison elämään. Toimiva, tyylikäs ja ajan hermolla, kirjoitti Tarmo Poussu: ”Lampelan kuvissa on svengiä ja mukaansa vievää imua. Hänen elokuvansa on värikäs ja houkutteleva, mutta samalla oudosti vinksahtanut. Sanalla sanoen: sairaan kaunis. Erittäin suuri ansio elokuvan onnistumisesta kuuluu sen nuorille, mutta häkellyttävän hienoihin suorituksiin yltäville näyttelijöille.”

Jarmo Lampelan Sairaan kaunis maailma herätti jo ennen ensi-iltaansa enemmän keskustelua ja yleisön mielenkiintoa kuin useimmat kotimaiset uutuudet koko esityskierroksensa aikana. Ja ansaitusti, voidaan lisätä, sillä kyseessä on vastaavanlainen ajan hermoon osuva nuorisokuvaus kuin Tapio Suomisen Täältä tullaan, elämä! 1980-luvulla ja ylipäätään yksi vahvimpia pitkän elokuvan esikoisohjauksia mitä meillä on vähään aikaan nähty. Se on myös harvinaisen toimiva ja tyylikäs elokuva lajityypeistä ja taustoista välittämättä.

Sairaan kaunis maailma kertoo kolmesta helsinkiläisestä nykynuoresta, joiden elämään huumeet ovat eri tavoin kietoutuneet. 15-vuotiaat Ippe ja Papu ovat pikkurötöksin pilvirahansa hankkivia ajelehtijoita, jotka maksaakseen velkansa diilerilleen lupaavat hakea LSD-erän Tukholmasta. Mia on Ipen kanssa kaveeraava tyttö, joka on Kööpenhaminassa kokeillut vahvojakin huumeita. Kovin suuria ei Lampelan elokuvassa tapahdu, kuten ei yleensä elämässäkään. Nuoret nahistelevat keskenään, mutta myös huolehtivat toisistaan. Ipen ja Mian välille syntyy hauras, mutta kummankin käyttäytymiseen vaikuttava tunneside. Tukholman keikkaa seuraa petos ja yhteenotto diilerin kanssa. Kaksi lentää yli käenpesän, mutta yksi putoaa matkalle.

Tarina ei millään muotoa ole uusi eikä omaperäinen. Lampelan elokuvan voima onkin sen herkkävaistoisessa ja rennon luontevassa ihmiskuvauksessa, oivaltavassa elämäntavan läpivalaisussa ja vangitsevan energisessä kerronnassa. Oma lukunsa on elokuvan dialogi, jonka kaltaista slangiryöpytystä ei ole kotimaisessa elokuvassa ennen kuultu. Kokonaisuus on valovuosien päässä siitä ankeasta sosiaalidraamasta, johon meillä on tällaisten aiheiden parissa totuttu. Lampelan kuvissa on svengiä ja mukaansa tempaavaa imua. Hänen elokuvansa on värikäs ja houkutteleva, mutta samalla oudosti vinksahtanut. Sanalla sanoen: sairaan kaunis.

Erityisen ansiokas Lampelan hahmotus on juuri tämän päivän helsinkiläismiljöön ja sen katuviisaan nuorison elämäntavan taltiointina. Harri Rädyn kamera tavoittaa osuvasti henkilöhahmojen perusneuroottisuuden ja päämäärätiedottoman henkisen epävarmuuden. Yhteistyössä näyttelijöiden kanssa syntyy usein puolittain surrealistisia näkymiä, jotka saattavat varsin relevantisti kuvata puolivalmiin sielunmaiseman jatkuvaa myllerrystä. Nuorista näyttelijöistä etenkin Arttu Kapulainen on mestari sekä motorisesti että verbaalisesti tulkitsemaan epävarman ja itsetuhoisen henkilön pitävän karaktäärin: hän esittää elämästä otteensa kadottavaa Papua tarkasti, koskettavasti ja ylilyönteihin sortumatta. Kypsää ja vivahteikasta työtä tekee myös Pihla Penttinen Mian osassa, eikä Ippeä hellyttävästi esittävä Joonas Bragge jää heistä juurikaan jälkeen. Elokuvan aikuisrooleista kohoaa ylitse muiden Kati Outinen Ipen äitinä – 17 vuotta jälkeen ensimmäisen elokuvaroolinsa juuri Suomisen nuorisokuvauksessa.

– Tarmo Poussun (IS 11.4.1997) ja muiden lähteiden mukaan