Unelma valosta (1992)

El sol del membrillo/Drömmen om ljuset
Ohjaaja: 
Victor Erice
Henkilöt: 
Antonio López, Maria Moreno, Enrique Gran
Maa: 
Espanja
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
139 min
Teemat: 
CARTE BLANCHE À PIRJO HONKASALO
Lisätieto: 
dokumenttielokuva kuvataiteilija Antonio López Garcíasta
Elokuvateoreetikko Victor Ericen Unelma valosta (1992) on kuvaus erään taideteoksen valmistumisesta. Taiteilija on Antonio López, ja hän maalaa – tyylillä jota voisi sanoa "realistiseksi" – kuvaa kvittenipuusta jonka hän on istuttanut puutarhaansa. Elokuva voitti ilmestymisvuonnaan Cannesin elokuvajuhlien jury-palkinnon.

Tämän elokuvan perusajatus on yksinkertainen. Sen olennaisin tarkoitus on tavoittaa todellinen tapahtuma: miten syntyy piirros ja maalaus, joka esittää puuta. Heti heräävät kysymykset: kuka on taitelija, mitä hän maalaa ja miten hän maalaa? Elokuva antaa vastaukset. Taiteilija on Antonio López, ja hän maalaa – tyylillä jota voisi sanoa "realistiseksi" – kuvaa kvittenipuusta jonka hän on istuttanut puutarhaansa. Tämän hän tekee kuitenkin siten, että läsnä on kameroineen ja nauhureineen kuvausryhmä, joka pyrkii tallentamaan tapahtuman kuvat ja äänet.

Elokuvan dramaattinen jännite muodostuu seuraavasta: kauneuden etsinnässään taiteilija haluaa kuvata puuta ja sen hedelmiä kypsän kukoistuksen hetkellä. Puu on elävä olento ja sen hedelmät kasvavat kohti täyteyttään, mutta samalla kohti lakastumistaan ja putoamistaan. Taiteilija haluaa pysäyttää ajan, mutta puun aika ei pysähdy hetkeksikään. Taiteilijan pyrkimyksille välinpitämättömänä puu noudattaa ainoastaan luonnon lakeja. Unelma valosta eli "Kvittenipuun aurinko" on kronikka todellisista tapahtumista. Minun oli tehtävä tämä elokuva saadakseni tietää mitä tapahtuu taiteilijan ryhtyessä moiseen yritykseen.

Täten elokuva ja maalaustaide saatetaan keskinäiseen suhteeseen, joka vaatii tavanomaisten kerronnan muotojen ja juonirakenteiden ehdotonta hylkäämistä. Menetelmä poikkeaa myös jo perinteisiksi muodostuneista ns. dokumentaarisista taide-elokuvista, jotka käyttävät kuvataidetta hyväkseen tavoitellessaan elokuvallista synteesiä. Enimmäkseen Unelma valosta pyrkii päiväkirjan tavoin paljastamaan sen vähiten ilmiselvän, ehkä salaisen suhteen maalaustaiteen ja elokuvan välillä, nähden molemmat välineinä tavoittaa todellisuus; toisin sanoen erilaisina mahdollisuuksina saavuttaa tietous ehkä olemassa olevasta totuudesta. Koko tämän vuosisadan ajan maalareilla ja elokuvantekijöillä on ollut yhteinen unelma valon täydellisestä vangitsemisesta – kuten Bazin on korostanut, heillä on ennen kaikkea sama myyttinen lähtökohta, syvä tarve hallita aikaa muodon jatkuvuuden kautta, intohimo korvata ulkoinen maailma sen kaksoiskappaleella.

Uudet taidemuodot valokuva ja elokuva ovat mullistaneet syvällisesti kuvan aseman, sen tuottamisen ja kuluttamisen tavat. Televisio ja video ovat jatkaneet ja laajentaneet tätä kumousta aiheuttaen elokuvan kentässä kriisin sekä samanaikaisen vapaaehtoisen vallasta luopumisen. Ehkä tämä on syy siihen, että aikamme maalaustaide ja elokuva usein löytävät toisensa samalta tieltä, jakaen jopa samat toiveet ja turhaumat. Aikana, jolloin audiovisuaalisen tuotannon kasvu on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet, nousee esiin kysymys, polttavampana ja haastavampana kuin koskaan: Millä tavalla saamme kuvan näkyväksi? Kuinka kuvata se, miten maalata se?

– Victor Erice