Kerran sotureita (1994)

Once Were Warriors/Krigare engång
Ohjaaja: 
Lee Tamahori
Henkilöt: 
Temuera Morrison, Rena Owen, Mamaengaroa Kerr-Bell
Maa: 
Uusi-Seelanti
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
103 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA K2014
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Alan Duffin romaanista
Uuden-Seelannin lahjakkaimpia ohjaajia on maoritaustainen Lee Tamahori. Hän sai kansainvälisen läpimurtonsa järisyttävällä esikoispitkällään Kerran sotureita (1994). Alan Duffin romaaniin perustuva kuvaus modernista maorielämästä käsitteli armottomasti patriarkaattia ja naisen sortoa tavalla, josta säteili syvä hellyys ja huoli maorien kohtalosta.

Vuoristo siintää horisontissa upeiden nurmikenttien taustalla. Emme kuitenkaan ole uusiseelantilaisella maaseudulla vaan katselemme mainostaulua anonyymin moottoritien varrella, jonkin suurkaupungin laidalla. Tämä elokuvan ensimmäinen otos kätkee sisäänsä totuuden Heken ja monen muun maoriperheen arjesta: karua elämää yhteiskunnan marginaalissa vailla toivoa paremmasta huomisesta.

Jake Heke on alkoholisoitunut ja väkivaltainen perheenisä, joka teoriassa välittää vaimostaan ja lapsistaan, mutta käytännössä ei ole valmis panemaan tikkua ristiin tarjotakseen jälkikasvulleen paremman tulevaisuuden. Lapsilauman nuorempi poika Boogie on vaarassa suistua rikollisuuskierteeseen ja isoveli liittyy väkivaltaiseen jengiin. Väkivalta on lasten arjessa läsnä myös kotona: äiti kantaa kehossaan jälkiä miehensä kiukunpuuskista. Perheen kurjaa arkea värittävät pienet onnen hetket ja toivon pilkahdukset. Näihin seesteisiin hetkiin perheen äiti Beth yrittää takertua pitääkseen perheen kasassa ja elämän jotenkuten raiteillaan. Suojelunvaistossaan hän tukeutuu kuitenkin myös valheeseen ja itsepetokseen. Perheen 13-vuotias tytär, herkkä Grace yrittää saada äitinsä näkemään asioiden oikean laidan ja onnistuukin siinä lopulta. Totuudelta ei voi sulkea silmiään, tämän Beth oppii katkerimman kautta.

Kerran sotureita on vahva elokuva väkivallasta, identiteetistä, rakkaudesta ja toivosta. Suurella voimalla se tunkeutuu katsojan tietoisuuteen ja ravistelee sisimpiä myöten. Jake-isä ei kykene irrottautumaan väkivallan kierteestä, hänelle se on ratkaisu kaikkeen. Itsetunnon ja identiteetin rakentaminen oman kulttuurin ikiaikaisille juurille tarjoaa sen sijaan pelastusrenkaan perheen ajelehtiville pojille, mutta myös äidille. Sisäinen soturi nostaa lopulta päätään.

Elokuva perustuu Alan Duffin samannimiseen romaaniin, josta tuli arvostelu- ja myyntimenestys heti ilmestyttyään. Bestsellerin siirtäminen valkokankaalle ei koskaan ole helppoa tai riskitöntä. Riwia Brown on kuitenkin tehnyt erinomaista työtä ja elokuvasta kasvaa monikerroksinen ja omalla voimallaan etenevä kertomus. Romaanin ja elokuvan ilmestymisaikana Uudessa-Seelannissa kiisteltiin paljon siitä, saako maoreita kuvata tällä tavoin. Elokuvan nimi on surullinen muistutus siitä, miten maorien asiat olivat ennen ja miten ne ovat tänä päivänä. Alkuperäiskansana he ovat jääneet ulkopuolelta tulleen sivistyksen jalkoihin ja korkean elintason ulkopuolelle. ”Vasta sitten kun voi tunnustaa oman rotunsa heikkoudet, voi mennä eteenpäin,” Bethiä esittävä Rena Owen kommentoi. ”Kaikissa meissä on hyvää ja pahaa.”

Henkilöhahmot ovat monipuolisia ja näyttelijäsuoritukset loistavia. Brutaalilla Jakellakin on herkät hetkensä, jolloin hänen inhimillisyyteensä uskoo. Vahva ja ylpeä Beth haluaa kantaa valintojensa seuraukset kärsimyksestä huolimatta, pää pystyssä. Älykkäästä perheenäidistä, joka ei silti ole mikään kiltti tyttö, kasvaa romaanista poiketen tarinan päähenkilö. Mamaengaroa Kerr-Bell tekee vahvan roolin enkelimäisenä Gracena. 

Väkivaltaa on elokuvassa paljon, mutta ainakaan todellisuutta ei ole lähdetty kaunistelemaan. Elokuva, niin kuin romaanikin, on voimakkaasti kantaaottava teos alkuperäiskansan oloista ja perheiden sisäisestä pahoinvoinnista. Kuvaus perhehelvetistä on kaikessa rajuudessaankin elämänmyönteinen. Yhteisöstä löytyy lopulta myös pelastukseen tarvittava voima.

Hilla Okkonen 19.2.2014