Kun yö saapuu (1995)

When Night Is Falling
Ohjaaja: 
Patricia Rozema
Henkilöt: 
Pascale Bussières, Rachael Crawford, Don McKellar
Maa: 
Kanada
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
94 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Kanadalainen Patricia Rozema kuvaa teoksissaan kauniisti naisten välistä rakkautta. Kun yö saapuu (When the Night Is Falling, 1995) on herkullinen ja ilkikurinen modernisointi Eroksen ja Psykhen tarusta. Pascale Bussières on kalvinistisen yliopiston professori, joka on menossa naimisiin mieskollegansa kanssa, kun hän kohtaa estottoman sirkusartistin (Rachael Crawford).

Patricia Rozeman Kun yö saapuu -elokuvan nimi tulee Gustav Adolf -nimisen henkilön repliikistä Ingmar Bergmanin elokuvassa Fanny ja Alexander: "Maailma on roistojen pesä ja yö saapuu … olkaamme siis onnellisia kun vielä olemme onnellisia." Sitaatti oli ollut pitkään ripustettuna Rozeman työhuoneen seinällä, mutta hän kertoo valinneensa otsikon aluksi edes tajuamatta sen lähdettä. Voisi myös sanoa, että hänen elokuvansa aihe ei ole niinkään onnellisuus kuin halu. Hän käyttää elokuvaa aistillisena tilana, jossa tutkii halua käyttäen lesbosuhdetta pääasiallisena eroottisena aiheenaan. Kuten Merenneitojen laulu, joka toi Rozemalle Prix de jeunesse -palkinnon Cannesin elokuvafestivaaleilla 1987, myös tämä elokuva käsittelee kahta naispuolista rakastavaista, mutta seksuaalisuus on tuotu nyt huomattavasti luottavaisemmin etualalle.

Alati kiihkeämmät kohtaamiset Pascale Bussiersin esittämän Camillen ja Rachel Crawfordin esittämän Petran välillä ovat vakuuttavia. Elokuva ei kuitenkaan käsittele niinkään lesbolaisuutta sinänsä kuin halun esiin puhkeamista sinänsä. Rozema katsoo Camillen vakiintuneen elämän, hänen ja hänen poikaystäväänsä Martinin välisen suhteen, uskonnon sekä vakaan sukupuolisen identiteetin tarjoaman varmuuden taakse, johonkin kaiken kaikkiaan paljon keskeisempään. Camillen seksuaalisen heräämisen psykologinen prosessi on dramatisoitu hyvin hienovireisesti. Jos tilaisuudet dramatisoimiseen usein tunnutaan sivuutetun – kuten Camillen ja Martinin erotessa (asiaa käsitellään epäsuorasti metafysiikkaa koskevan keskustelun kautta) – tämä on tehty vain jotta tietty yksittäinen tunne nousisi vahvemmin esille. Tämä lienee selitys elokuvan hyperrealiseen sävyyn. Kohtaukset Sirkus of the Sortsissa sekä naisten alati virtaavampi rakastelu on kuvattu liioitellun värikkäinä, aivan kuin rakastavaiset olisivat antautuneet jollekin suunnattoman ylelliselle.

Rozeman 80-lukulaiselokuva Merenneitojen laulu ei ole kestänyt aikaa erityisen hyvin,  mikä johtunee siitä, että se nosti esiin voyerismin, omistushalun ja kielen haltuunoton kysymykset henkilöiden karakterisoinnin kustannuksella. Kun yö saapuu -elokuvassa henkilöt ovat paljon pyöreämpiä. Tämä on yksinkertainen tarina kahdesta naisesta, jotka rakastuvat toisiinsa, mutta syvempikin elementti on löydettävissä siitä. Rozema on kuvannut sitä Cupido ja Psykhe -myytin uudelleenkertomiseksi, ja hänellä on tarjota yllin kyllin vihjeitä väitteensä tueksi. Camille on mytologian professori, joka työskentelee kristillisessä yhteisössä. Sanat agape ja eros ovat kirjoitettuna liitutaululle hänen luokkahuoneessaan, ja hänellä on kuva myyttisistä rakastavaisista työhuoneessaan. Voisi siis otaksua, että Camillelle rakkaus liittyy uskoon.

Mutta uskoon mihin? Jumalaan? Elokuvassa on ihmeellisiä kohtauksia, jotka tukevat tätä ajatusta. Petra rukoilee Camillen pelastusta. Sitten, Bob-koiran kuoleman jälkeen, tulee ylösnousemus. Olisi helppoa päätellä että tämä viittaisi rakkauden pelastavaan voimaan. Olisi kuitenkin viisaampaa tarkastella rakkautta perustavaa laatua olevana toimintona, joka tarjoaa Camillelle ja Petralle mahdollisuuden itseyden löytämiseen.

– Louise Grayn mukaan (Sight and Sound, November 1995), HB kesäkuu 2000