Läpi myrskyn (1920)

Way Down East
Ohjaaja: 
D. W. Griffith
Henkilöt: 
Lillian Gish, Richard Barthelmess, Lowell Sherman
Lisähenkilöt: 
kuvaus G. W. Bitzer, Charles Downs, Hendrick Sartov
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
ei tekstitystä
Ikäraja: 
S
Kesto: 
147 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
16 mm
Lisätieto: 
Lottie Blair Parkerin näytelmästä * piano Ilari Hannula
Maestro D. W. Griffith ohjasi viktoriaanisesta melodraamasta Läpi myrskyn (1920) vakaumuksellisen tulkinnan, pääosassa Lillian Gish. Se kohosi kaavojen tuolle puolelle henkiseen korkeuteen. Viime hetken pelastus jäälauttojen virralla järisyttää, ja katoavan maailman moraalin kuvauksessa on vaikeasti määriteltävää hienostuneella huumoria.

Way Down East alkaa muutamilla viehättävillä, pateettisilla ja viktoriaanisilla teksteillä. ”Polygamiaa on aina ollut ihmiskunnan historiassa”, ja sitten toteamus siitä kuinka useimmille on jo ehtinyt valjeta monogamian ehdoton paremmuus. Vielä on kumminkin sellaisia, joilla ajatus ei ole verissä. Jos joku Way Down Eastin jälkeen tuntee piston sydämessään, on teos täyttänyt pienen tehtävänsä, toteaa Griffith. Voiko tällaista aloitusta vastustaa kukaan muu kuin Lewis Jacobs, joka etevässä Griffith-tutkielmassaan ei näe elokuvassa muuta kuin epäajankohtaisen ongelman suttuisen toteutuksen? Voi olla, että elokuvan keskeinen ongelma ei ole olennaisimpia, mutta Griffithin humanismi ja paatos kantavat.

Varsinaisen rakkausjuonen käsittelyssä on intensiivisyyttä ja tunteikkuutta, jota muilla keinoin on vaikea välittää. Kun Anna aivan elokuvan alussa saapuu kaupunkilaistaloon ja kohtaa Sandersonin, väliteksti mainitsee miehen kaikki kolme harrastausta: ”Ladies, Ladies and LADIES”. Samassa leikataan väliin näköjään irrallinen episodi, maalaisidylli: hartaat vanhemmat, puita, kukkatarhaa, kotieläimiä, kelpo poika joka katsoo haaveilevasti jonnekin kauas. Me tunnemme jo hänen suuren unelmansa ja ehkä suorastaan alamme pelätä hänen puolestaan. Valehäiden jälkeen seuraa hääyö eli, kuten tiedämme, viettelykohtaus. Pateettisuuden huippu saavutetaan, kun sormus putoaa lattialle ja Griffith leikkaa vuoteessaan jossain kaukana säpsähtävään maalaispoikaan. Jakso päättyy suudelmaan ja kauniiseen lauseeseen: ”Toiselle se oli vain yksi monista jutuista, toiselle tyttöiän haaveiden täyttymys.” Griffith on tässä suggestiivisimmillaan ja se on paljon Kansakunnan synnyn ohjaajalta.

Seuraa monia liikuttavia kohtauksia, joissa suvaitsemattomuuden, omien ennakkoluulojensa ja tilanteen vangitsema Anna kärsii. Hän kertoo odottavansa lasta (”A tender little secret”) samassa tilanteessa jossa Sanderson paljastaa, että mitään avioliittoa ei olekaan. Kun Anna sitten saatuaan lapsen (liikuttavalta nimeltään Trust Lennox) ja vaellettuaan kohti taivaanrantaa saapuu ystävälliseen taloon, seuraa intiimissä draamassa yllättävä käänne: Griffith esittelee nopeasti kymmenkunta henkilöä, eikä yhtään heistä turhaan. Loppuselvitys on virtuoosimainen: juoruakka tulee kovaa vauhtia kertomaan tietoaan Annan menneisyydestä, samaan aikaan valmistellaan latotansseja. Useat rinnakkaiset tapahtumasarjat tihentävät keskeisen tunnelman ja sanoman. Anna torjuu pojan kosinnan ja selittää ettei voi koskaan tulla kenenkään vaimoksi. Suuret paljastukset tapahtuvat ruokapöydässä, jossa on myös läsnä Sanderson, talon arvostettu naapuri. ”Miksi ette ottanut selvää koko totuudesta!”, huutaa Anna epätoivoisena. Poika ryntää Sandersonin kimppuun, Anna ulos myrskyyn.

Way Down Eastin loppujakso on syystä kuuluisa, joskin elokuvahistoriat mainitsevat sen suunnilleen ainoana muistamisen arvoisena kohtauksena tässä elokuvassa. Tämä melodramaattinen, spektakulääri takaa-ajo jäälautoilla putouksen äärellä on rikas metafora niille vaikeuksille joita pojalla ja Annalla on suhteensa vakiinnuttamisessa. Kohtaus kertaa elokuvan tapahtumat, eikä se millään muotoa ole yksiviivainen toimintajakso, vaan joustava, psykologisia ja sosiaalisia ennakkoluuloja ja vaikeuksia välittävä ja heijastava jakso.

– Peter von Bagh (1965)