Likaista lunta (1952)

La Neige était sale/Snön var smutsig
Ohjaaja: 
Luis Saslavsky
Henkilöt: 
Daniel Gélin, Valentine Tessier, Antoine Balpêtré
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
106 min
Teemat: 
KÄÄNNEKOHTA: 1950-LUVUN RANSKALAINEN ELOKUVA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Georges Simenonin romaanista * luento: Olaf Möller * vapaa pääsy
Argentiinalaisen emigranttiauteurin Luis Saslavskyn Likaista lunta (1953), joka perustui Georges Simenonin romaaniin, oli aikansa sensuurille aluksi liian kieroutunut ja perverssi. Siihen liittyvästä kädenväännöstä kasvoi sodanjälkeisen elokuvan huomattava varhainen “jupakka“.

Likaista lunta on Simenon-sovitus, joka päätyi elokuvaksi mutkan kautta. 1950-luvun alussa Simenon itse teki romaanistaan näytelmäversion yhdessä Frédéric Dardin kanssa. Teksti esitettiin kuitenkin ensin radiossa ja vasta sitten Pariisin ”L’Oeuvre”-teatterissa missä’ siitä tuli suuri menestys Daniel Gélin pääosassa. Luis Saslavsky ja André Tabet haistoivat aiheessa ”elokuvan atmosfäärin” ja sovittivat sen elokuvaksi Daniel Gélinin myöntyessä tekemään roolin myös valkokankaalla. 1950-luvun alkupuolella näytelmää esitettiin myös eräissä suomalaisissa teattereissa.

Simenonin tarina on moraliteetti syyllisyydestä, häpeästä, itsensä alentamisesta ja sovituksesta. Miehityksen ajan Elsassiin sijoitettuna kertomus saa uutta kaikupohjaa peilatessaan yksilöllisen olemassaolon ahdistuksen vasten yhteisön moraalista rappiota. Frank Friedmayer on saanut jo lapsena haavan sieluunsa tajuttuaan, että hänen äitinsä on ilotyttö. Saksalaisten miehittämässä kaupungissa hän nuorukaisena kietoutuu rikollisuuteen, varastaa ja murhaa saksalaisen upseerin. Kaiken Frank tekee ollakseen äitiään ”huonompi” ja voidakseen näin rakastaa häntä. Hän viettelee puhtaan nuoren tytön, joka tarjoaa pyyteetöntä rakkautta. Frank kestää kidutuksen ilmaisematta mitään ja kuolee rohkeasti saksalaisen teloitusryhmän edessä. Katumusta ja nöyrtymystä seuraa anteeksianto, kuolema muodostuu vapautukseksi.

Atmosfäärin ja psykologian tarkkuus ovat Simenonin valtit, joista Luis Saslavsky pyrkii pitämään kiinni elokuvassaan. Toisto on Simenonin usein käyttämä tehokeino, johon myös Saslavsky turvautuu ja kääntää sen voitokseen: tietyt tapahtumat toistuvat tunneviritykseltään samanlaisina, mitä korostaa musiikkiteemana käytetty vanha saksalainen kehtolaulu. Vuorosanojen toisto on sen sijaan vältetty kiitettävästi: elokuva panee katsojan itsensä toistamaan ne esittäessään tapahtuman sellaisena kuin sitä on aikaisemmin kuvattu puhein.

Ennen muuta Likaista lunta kuitenkin vakuuttaa näyttelijäntyöllään, joka pieni sivuosia myöten edustaa ranskalaisen laadun perinnettä. Daniel Gélin on herkkä, intensiivinen ja asteikoltaan monipuolinen näyttelijä, joka luo vaikuttavan luonnekuvan nuoresta psykopaatistaan. Valentine Tessier tekee erinomaisen hallitun suorituksen rikkiraastettuna ja heikkoluonteisena äitinä, ja Marie Mansart lainaa vetoavasti olemuksensa hauraalle viattomuudelle.

Varietyn (Mosk. 7.4.1954) ja muiden lähteiden mukaan