Blackmail (1929)

Puhtauden lunnaat/Utpressning
Ohjaaja: 
Alfred Hitchcock
Henkilöt: 
Anny Ondra, Sara Allgood, John Londgen
Maa: 
GB
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
75 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
silent version * Charles Bennettin näytelmästä * piano Joonas Raninen
Isossa-Britanniassa Alfred Hitchcockin ote kiteytyi elokuvassa Blackmail (1929), ja tshekki Anny Ondra teki kompleksisen, kouraisevan pääosatulkinnan tarinassa, joka on edelleen ajankohtainen. Kohtaaminen taiteilijan ateljeessa kuumenee raiskauksen partaalle, kunnes tyttö huomaa olevansa kuolleen miehen vieressä kädessään verinen veitsi.

Kahden huonosti menestyneen elokuvan jälkeen Hitchcockin ura oli vaakalaudalla. Ohjaajan tehdessä tilannearvion hän totesi Vuokralaisen elokuvistaan parhaiten menestyneeksi ja alkoi etsiä uutta thrillerimateriaalia. Sellaista tarjosi Charles Bennettin näytelmä, josta muokatussa elokuvassa on kylläkin paljon yhteistä Vuokralaisen kanssa: uhattu nainen, poliisi miesystävänä, salaperäinen muukalainen, persoonattoman suurkaupunkimiljöön tehokas käyttö, huipentumana takaa-ajo ja painokkaina kuva-aiheina käsiraudat ja portaat. Blackmailissa nähdään myös Hitchcockin toinen esiintyminen omassa elokuvassaan.

Tietoisessa kaupallisuudessaankin Blackmail on hyvin erikoinen elokuva. Vuokralaisen tavoin se on painokkaasti suurkaupunkielokuva. Elokuvan ensimmäiset 10 minuuttia eivät liity juoneen mitenkään: ne ovat intensiivinen, lähes dokumentaarinen kuvaus siitä miten poliisi pidättää rikollisen. Scotland Yardin ammattimainen tehokkuus korostuu viimeisimpiä teknisiä apuvälineitä myöten. ”Wireless van”, siviiliautoksi naamioitu lennättimellä varustettu poliisiauto, partioi kaupungin kaduilla. Rikollinen vangitaan, hänet tunnistetaan pidätettyjen jonosta, ja rikosrekisteriin otettu valokuva hänen kasvoistaan ristikuvautuu hänen jättiläiskokoiseen sormenjälkeensä aivan kuin hänet polttomerkittäisiin. Työpäivän päätyttyä poliisit pesevät kätensä kuin ketkä tahansa tunnolliset virkamiehet. Objektiivinen velvollisuus virkakoneiston osana on suoritettu.

Vapaa-ajan sfääriin siirryttäessä metropolin anonyymisyyttä, ihmispaljoutta ja kohtaamisten sattumanvaraisuutta painottavat tilanteet toistuvat: maanalainen, yökahvila, elokuvateatteri. Tytön vaeltaessa shokkitilassa öisessä Lontoossa Hitchcock poimii kaupungille tyypillisiä motiiveja. Neonmainos, jossa käsi ravistaa cocktailia, muuttuu tytön harha-aistimuksena puukolla iskeväksi kädeksi. Hänen näkemiensä mainosten joukossa on ”Gordon’s Gin for Purity”. Yllättävä ilmakuva aamuöisestä Lontoosta vieraannuttaa järkyttävästi edeltäneiden tapahtumien intiimiydestä. Autiot kadut ovat moniulotteisen rikoksen johtolankoja.

Lontoon intensiivinen kuvaus on vastakohta Vuokralaisen ekspressionismille ja jatkaa sen sijaan Hitchcockin The Ring -elokuvassa aloittamaa realistista suuntausta.

Ensi kertaa ohjaaja valitsee keskeiseksi tapahtumapaikaksi kansallisen monumentin. Kuten myöhemmin Vapaudenpatsas ja Mount Rushmore saa nyt British Museum olla lopun takaa-ajon ja putoamistilanteen tapahtumapaikkana. Hitchcock keskittyy egyptiläiseen osastoon, jossa muumioiden ja sfinksien iättömyys saattaa toiminnan kosmisen ironian valoon.

Rikos kasvaa suoraan miljööstä: yhden yön suhde on kehitteillä, mutta kun tyttö kesken hauskan flirttailun haluaa lähteä, muukalainen äityy väkivaltaiseksi, ja hetken päästä tyttö huomaa olevansa tappaja jolla on kädessään vertatihkuva veitsi. Kiristäjän mukaantulo johtaa hitchcocklaiseen syyllisyyden vaihdoksen asetelmaan kun kiristäjän takaa-ajojakson lomaan leikataan kuvia tytön syyllisyyden piinaamista kasvoista.

Elokuvaa alettiin kuvata mykkänä, mutta kun äänielokuva samaan aikaan koki vastustamatonta läpimurtoaan, se sonorisoitiin, ja tuloksena oli ensimmäinen englantilainen äänielokuva. Rohmer ja Chabrol, jotka ovat nähneet elokuvasta sekä mykän että ääniversion, pitävät jälkimmäistä huomattavasti parempana ja jopa näyttelijäsuorituksia vuorosanojen ansiosta luontevampina. Yllättävintä on, että elokuvaa ei haittaa se, että tshekkiläisen Anny Ondran vuorosanat lausui simultaanisesti kuvauspaikalla Joan Barry – dubbaus ei ollut vielä teknisesti mahdollista. Hitchcockin ote ääni-ilmaisuun on heti luovaa. Ääntä käytetään runsaasti puhtaan hälymiljöön luomiseen, puhe on paikoin korvattu musiikkitehosteilla. Shokkitilassa olevan, koko yön valvoneen tytön palatessa kotiin kanarialintujen liverrys muuttuu hänen korvissaan karjunnaksi ja juoruakan lörpötys hälyksi, josta erottuvat enää vain sivaltavat sanat "Knife, knife". Hitchcock keksi myös käyttää äänimiksausta siirtyessään kadulla harhailevaan, pultsariin törmäävän tytön kirkaisusta vuokraemännän kirkaisuun tämän löytäessä ruumiin.

- Antti Alanen 1989